Pornotähti Ilona Staller oli Italialaisen yhteiskunnan märkä uni sekä painajainen. Cicciolinana tunnettu tähti nousi Italian parlamenttiin 30 vuotta sitten heinäkuussa 1987 valtavan kohun saattelemana.

Kun lehdet kirjoittavat Stallerista, liitetään hänen nimeensä aina sanat ”pornotähti” ja ”poliitikko”. Kumpikaan titteli ei kuitenkaan kerro kauheasti Stallerista tai tämän alter egosta Cicciolinasta. Ja kyllä: Ilona Staller on pornofilmeissä esiintynyt julkkis joka nousi Italian parlamenttiin kaudelle 1987-92. Ihan tyypillinen poliitikko Ilona ei kuitenkaan koskaan ollut. Ja vaikka Cicciolina oli tunnettu pornosta, on Cicciolinan niputtaminen yhteen tavanomaisten pornotähtien tai pin-up -tyttöjen kanssa myös virhe.

Cicciolina oli pikemminkin vähän kuin Barbarella; ohjaaja Roger Vadimin 1960-luvun lopun scifi-fantasia intergalaktisesta entiteetistä, jonka seksuaalinen energia on niin ylivoimainen, että pahimmatkin joukkotuhoaseet kalpenevat sen voiman rinnalla. Kaikesta kyynisyydestä, estoista ja vaatteista riisuttu Barbarella on pikkunokkela miehinen fantasia; ihana, mutta myös naurettava mahdottomuudessaan. Elokuva on pohjimmiltaan hyväntahtoinen satiiri rauhan ja rakkauden sukupolvesta; uskosta e-pilleriin ja seksuaaliseen vallankumoukseen Vietnamin sodan keskellä.

Cicciolina syntyi samasta koeputkesta, Ilona Staller kätilönään.

Ohjaajanero Federico Fellini kutsui Cicciolinaa vuonna 1987 ”Italialaisen yhteiskunnan unelmaksi” ja samalla ”painajaismaiseksi uneksi”. Mutta Fellini unohti mainita, että kaikessa unenomaisuudessaankin – toisin kuin Roger Vadiminin Barbarella – oli Cicciolina myös todellinen. Todellinen nainen ja todellinen peruskurssi poliittisesta populismista. Siitä kuinka noustaan parlamenttiin ja tullaan kuulluksi ilman koulutusta, suhteita, rahaa tai oikeaa sukupuolta.

Ilona Staller syntyi ”ylikansoitetun asuintalon vaatimattomassa huoneistossa”, Budapestissa kommunistisessa Unkarissa marraskuussa 1951. Omien sanojensa mukaan Ilona oli onnellinen, estoton lapsi joka haaveili satujen prinsessoista talossa jossa eli ”lihavaperseisiä naisia, isomahaisia ja rasvantahrimia aviomiehiä, kitiseviä ja kiljuvia käytävässä juoksentelevia lapsia”. Kasvettuaan auktoriteettiongelmaisesta pikkupioneerista teini-ikään, Ilonan haaveet aikuisuudesta ja glamourista törmäsivät Budapestin sodanjälkeiseen lyijynharmaaseen todellisuuteen.

Ilonan kauneus ei silti jäänyt huomiotta sosialistisessakaan järjestelmässä; hän voitti kauneuskisat ja pääsi jo teini-ikäisenä työskentelemään mannekiinina Unkarin suurimmalle mallitoimistolle M.T.I:lle.

Mannekiini ei ollut nuoren Ilonan ainoa ammatti. Jos Ilonan harlekiinimaisen lennokkaasti kirjoittamaa omaelämänkertaa ”Tunnustuksia” (1988, Odessa) uskoo, värväsi Unkarin kommunistinen salainen poliisi Ilonan erään hotellin sisäköksi, tehtävänään vakoilla hotellissa asuvia amerikkalaisia diplomaatteja. Ilonan koodinimi oli ”Leppäkerttu”. Se onko tämä ja monet muut seikkailut Ilonan elämänkerrassa vilkkaan mielikuvituksen tuotetta, tai Cicciolina hahmon luomista, voi vain arvailla. Fakta on kuitenkin, että kun mahdollisuus jättää Unkari taakse tuli, tarttui Ilona siihen ahneesti. Yhteisestä sopimuksesta solmitu pika-avioliitto Italialaisen miehen kanssa oli lopulta nuoren Ilonan menoloppu pois maansa koruttomasta arjesta.

Roomassa Ilona käynnisti uransa eroottisena mallina, esiintyen lehdissä ja muutamassa seksikkäässä elokuvaroolissa. Tavattuaan valokuvaaja Riccardo Schicchin 1973 sai Ilonan ura uuden vaihteen silmään; hän oli löytänyt rikoskumppanin ja tulevan managerinsa. Varsinaiseksi svengaliksi Riccardoa voi tuskin kuitenkaan kutsua. Ilonan mukaan parikymppisellä managerilla oli ”tasan nolla liiraa tilillä ja rikkinäinen pösö, jonka minä sain usein työntää käyntiin”. Pyynnöstä kaksikko aloitti yhteisen erotiikkaa ja politiikkaa sotkevan radio-ohjelman piraattikanava Radio Lunalla. Kuuntelijoiden puhelut, seksuaaliset ongelmat, ja ilonan todellisuutta sekä fantasiaa sekoittavat tarinat tekivät Voulez-vous coucher avec moi? -ohjelmasta hitin. Miespuolisia kuuntelijoitaan Ilona kutsui Ciccioliniksi, ja samalla vakiintui Ilonan oma taiteilijanimi; La Cicciolina. Cicciolina -termin käyttö oli myös tapa sumuttaa lähetyksiä valvovaa virkavaltaa; se oli yksi Ilonan koodisanoista pimpille.

Cicciolinan esiintymiset olivat erotiikkaa, mutta myös kritiikkiä vallitseville kaksinaismoralistisille arvoille. Ilona puhui haastatteluissaan huorista, homoista, katutytöistä, AIDSista, aborteista ja nussimisesta. Sanoista ja asioista jotka olivat kaikki tuohon aikaan edelleen tabuja voimakkaasti katolisessa Italialaisessa yhteiskunnassa.

Ilonan ja Riccardo Schicchin ohjelmat Radio Lunalle ja Radio San Paulolle nostivat myrskyn, jota seurasi siveellisyyrikossyytteiden sade. Myös Cicciolinan paljapintaiset live-esiintymiset yökerhoissa keskeytyivät toistuvasti poliisin toimesta ja päätyivät yleiseen kaaokseen. Mitä enemmän Cicciolina provosoi viranomaisia, sitä enemmän hän tuntui suurta yleisöä kiinnostavan. Ilonaa itseään uusi julkisuus ei hämmentänyt: ”Koin kaiken hyvin luonnollisena, ilman draamoja tai metafyysisiä ongelmia. Tunsin itseni perhoseksi”. 1970-luvun loppuun mennessä Cicciolina oli tuttu nimi lehtien palstoilla ja jo melkoinen ilmiö. Vuonna 1978 Ilona järkytti Italian kotikatsomoja paljastamalla rintansa suorassa tv-lähetyksessä, ensimmäisenä naisena maan historiassa. Vuonna 1979 Cicciolina-hahmon ympärille kyhättiin kokoillan elokuva Cicciolina, amore mio, epäilemättä Emmanuelle-elokuvasarjan menestyksen innoittamana. Samana vuonna monikansallinen RCA-levy-yhtiö julkaisi Ilona Stallerin discomusiikkia sisältäneen debyyttialbumin. Cicciolina oli siirtymässä valtavirtaan.

1980-luvun alussa Ilona ja Riccardo Schicchi perustivat Diva Futura elokuvayhtiön joka tuotti pornoa, ja myös Stallerin omat ensimmäiset hardcore -pornoelokuvat.

Samaan aikaan sensuuria ja kaikkinaista kansinaismoralismia vihaava Ilona oli jo viritellyt ensimmäiset poliittiset verkkonsa. Jo vuonna 1979 Staller oli liittoutunut Italian ensimmäisen vihreän puolueen Lista del Solen kanssa ja esitelty puolueen parlamentti-ehdokkaana. Vuonna 1985 Staller loikkasi Italialaisen radikaalipuolueen (Partito Radicale, PR) riveihin. Voimakkaasti vasemmistolaisen puolueen ehdokkaana Stallerin teemoihin kuului ihmisoikeuskysymykset sekä ydinvoiman ja NATO-jäsennyyden vastustaminen. Valovoimaisen Stallerin valinta Italian parlamenttiin vuonna 1987 nähtiin epäilemättä maailmalla suurena puhalluksena sekä karnevalismin voittona järjestä. Stallerin teemat kuten koulujen sukupuolivalistus, prostituoitujen aseman parantaminen, AIDSin vastainen työ, ympäristökysymykset ja uusiutuvat energiamuodot kuulostavat kuitenkin tänä päivänä edelleen yllättävän relevanteilta.

Vaikka Ilona oli poliittisesti kokematon on Cicciolinan imago todellinen koulukirjaesimerkki taitavasta brändäyksestä. Hahmon visuaaliset elementit hipovat yksinkertaisessa neroudessaan McDonaldsin kaaria. Nuo levottomat kulmakarvat, tuo maire hymy, kukkaseppele ja yksi paljastettu rinta – 1980-luvun lopussa Cicciolinan tavaramerkit tunnistettiin kautta maailman.

Cicciolina oli tuote: kiihottava kuin hampurilainen, mutta ei kuitenkaan täysin yksiulotteinen. Hän saattoi olla seksuaaliobjekti, mutta häiriintynyt sellainen. Mitä tarkoitti tuo lapsenomainen virnistys? Tai syliin puristettu teddy-karhu? Miksi tarinoida koiran tai hevosen kanssa parittelusta? Tai leikkiä elävällä käärmeellä? Cicciolina saattoi olla fantasioittemme nymfomaani, mutta samaan aikaan hän oli myös klovni ja hirviö.

Cicciolinan nousu parlamenttiin 20 000 äänellä oli iso uutinen Italiassa ja koko Euroopassa. Loputtomat puhuvat päät analysoivat Cicciolina -ilmötä TV:n asiaohjelmissa ja muut politikot sekä julkkikset antoivat kilvan kommenttejaan lehdille. Federico Fellini kutsui Stalleria ”syvällisemmäksi ilmiöksi, joka nousee esille vaistomaisesti ja jonka kanssa meidän on tehtävä tilimme selviksi” ja kirjailija Umberto Eco kirjoitti pitkän esseen Cicciolinan moraalisesta oikeutuksesta parlamenttipaikkaansa.

Kaikesta metakasta huolimatta poliittisesti kokemattoman Stallerin ura Italian parlamentissa 1987-92 oli hieman kuin vettynyt dynamiittipötkö. Edes Cicciolina ei kyennyt supervoimillaan mitään tuolle harmaiden herrojen armeijalle. Poliittisesti kokematon edustaja on jo lähtökohtaisesti alakynnessä ammattipoliitikoiden johtaessa.

Silti, Stallerin nousua parlamenttiin ei voi pitää ihan mitättömänä saavutuksena. Italiassa parlamentti koostui vielä vuonna 1990 melkein 90-prosenttisesti miehistä. Ilona Staller oli nainen joka edusti marginaalia ja puhui marginaalisten ihmisten oikeuksista. Cicciolina kritisoi myös vallassa ollutta vahvaa hyväveli-järjestelmää: ”hallituksen säännöt voivat muuttua, mutta teidän naamanne säilyvät täällä aina samoina”.

Stalleria ei valittu toiselle kaudelle vuoden 1991 vaaleissa. Korruptiota vastustanut ja sitä paljon tapetille nostanut Ilona sai tavallaan kuitenkin viimeisen kikatuksensa. Seuraavan kauden alussa käynnistettiin niinsanottu ”Mani pulite” -tutkinto, eli Italian poliittisen historian laajin korruptiota kartoittanut rikostutkimus. Parin seuraavan vuoden ajan Italian rikospoliisi saattoi tuhansia poliittisia toimijoita epäilyksen alaiseksi, paljastaen lopulta valtavan korruptioverkoston ”Tangentopolin”. Eräässä vaiheessa yli puolet parlamentin jäsenistä oli toimiensa takia tutkinnan alaisena. Tangentopolin paljastuminen aiheutti valtavan rytinän Italian poliittisella kentällä ja johti lopulta sen massiiviseen uudelleenjärjestäytymisen.

Cicciolina oli tässä vaiheessa siirtynyt jo aiheuttamaan sekasortoa uuteen maailmaan. Tuotuaan paljaat rintansa Italian parlamenttiin, oli tuleva rouva Staller-Koons valmis järkyttämään taidemaailmaa. Cicciolinahan oli jo taideteos, tarvittiin vain maailmakuulu taiteilija Jeff Koons kehystämään hänet. Koonsin avustuksella Cicciliolinan häpy siirtyi metsään kätketyn tahmaisen lehden aukeamalta koko seinän peittäväksi mestariteokseksi, maailman rikkaiden ja vaikutusvaltaisten ällisteltäväksi Made In Heaven -näyttelyn avajaisiin Venetsian biennaaliin.

”Olen näyttänyt seksuaalisuuden päivänvalossa, olen antanut kaikille mahdollisuuden nähdä tämän kätketyn, tuntemattoman ja häpeällisen sukupuolisuuden. Rakkaus on suurenmoista ja se tekee meistä parempia. Tehkää mitä haluatte vapaasti välittämättä määritellyistä palkkioista. Rakastelkaa kenen kanssa haluatte, on tarpeetonta olla katutyttö uskotellakseen itselleen olevansa vapaa. Se olisi karkea virhe.”

(Ilona Stallerin lainaukset teoksesta ”Tunnustuksia”, Odessa 1988)

Docventures: La Cicciolina, Godmother of Scandal. 53 min; ke 20.9.2017, TV2, Yle Areena