Jo vuosien ajan keskusteluissa on huomioitu hiilidioksidin (ja muiden kasvihuonekaasujen) vaikutus ilmakehään. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että hiilidioksidilla on vaikutusta myös meriin.

Pitkään ihmiset kuvittelivat, että meret ovat yksinkertaisesti niin massiivisia, ettei mikään ihmisen tekeminen voi vaikuttaa niihin millään merkityksellisellä tavalla. Sittemmin ylikalastuksesta johtuva kalakantojen romahdus on tehnyt selväksi, että ihmisellä voi olla – ja onkin – vaikutusta myös meriin. Hiilidioksidipäästöillä on vaikutusta myös meriveden koostumukseen.

Ja hiilidioksidia me toden totta olemme osanneet puskea maaperästä osaksi luonnon kiertokulkua vauhdilla, jossa luonto ei pysy perässä. Se touhu alkoi teollisessa mittakaavassa (sananmukaisesti) teollisen vallankumouksen myötä ja turboahdin prosessiin saatiin 1800-luvun loppupuolella kun mustan sampanjapullon korkki poksahti auki Texasissa.

Samalla kun ilmakehään on tuutattu hiilidioksidia, ovat meret kuitenkin imeneet sitä itseensä odotettua enemmän. Jopa neljäsosa ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä on sujahtanut sinne. Tämä on voi tietenkin vaikuttaa hyvältä uutiselta sen suhteen, että ilmaston lämpeneminen hidastuu sitten vastaavasti. Merissä hiilidioksidi kuitenkin lisää veden happamuutta ja tämä on johtanut jo siihen, että simpukoiden ja muiden kalkkikuoristen merenelävien kuoret yksinkertaisesti sulavat liian happamassa vedessä. Esimerkiksi Tyynellä valtamerellä miljardien osterien kuoret ovat liuenneet ennen kuin ne ovat vahvistuneet riittävästi. Ilman kuortaan osteri ei tietenkään selviä, mikä on huono asia niin osterien itsensä kuin myös kaikkien muidenkin kannalta.

Kalkkikuoren suojakseen rakentavien nilviäisten ohella merien happamoitumisesta kärsivät suoraan myös korallit. Myös ne ovat akuutissa vaarassa liueta. Korallien vaikutus meriekosysteemiin on mittava ja niiden katoamisella olisi – ja siis tulee olemaan – mittavia vaikutuksia.

Ja tietenkin ilmaston lämpeneminen on johtanut myös merien lämpenemiseen. Esimerkiksi lohet eivät yli 23-asteisessa vedessä selviä ja uutisia lohien joukkokuolemista ei ole lokeroitu hyvien uutisten sarakkeeseen.

Royal Dutch Shell on yksi maailman suurimmista öljy-yhtiöistä. Yhtiön ikonisessa logossa on simpukan kuori, johon myös yhtiön nimi viittaa.

Nimi ja logo ovat perua öljybisnestä vanhemmalta ajalta.

Lontoolainen kauppias Marcus Samuel aloitti uransa simpukankuorikauppiaana 1830-luvulla. Hän myi tuolloin äärimmäisen suosittuja simpukankuoria ja samalla kartutti perheensä omaisuutta. Vuonna 1870 Marcus Samuelin kuoltua, hänen poikansa (myöskin) Marcus Samuel jatkoi M. Samuel & Co -yhtiön pyörittämistä. Vuonna 1878 nuorempi Marcus yhdisti voimat veljensä Samuel Samuelin kanssa ja he laajensivat yritystoimintaansa muun muassa öljykauppaan. Vuonna 1897 Marcus Samuel perusti isänsä työn mukaan nimetyn Shell Transport and Trading Companyn, joka yhdistyi vuonna 1907 hollantilainen Royal Dutch Petroleun Companyn kanssa ja nykyinen Royal Dutch Shell syntyi.

On jokseenkin ironista, että polttamalla myös Shellin myymiä fossiilisia polttoaineita olemme onnistuneet happamoittamaan Maapallon meriä niin paljon, että jopa Shellin logoon päätyneet simpukat ovat vaarassa sulaa pois.