Tänä vuonna olemme ohittaneet jo kaksi ylikulutuksen merkki­paalua. Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan suomalaiset käyttivät vuodelle lasketun oikeudenmukaisen siivun maailman uusiutuvista luonnonvaroista jo huhtikuun puoleenväliin mennessä. Koko ihmiskunnalta laskennalliset luonnonvarat loppuivat 8. elokuuta, viisi päivää aikaisemmin kuin vuosi sitten.

Jos kaikki eläisivät kuin suomalaiset, tarvittaisiin yli kolme maapalloa. Valitettavasti meillä on käytössämme vain yksi, joten ylikulutuksen vitsauksesta on päästävä eroon.

Suuret tulot ja ylikulutus liittyvät vahvasti toisiinsa. Ostovoima muuttuu kulutukseksi, joka vaikuttaa suoraan ympäristöön. Tulojen ja ympäristöhaittojen kytkös on niin luja, että bruttokansantuotetta voi hyvinkin käyttää maailmanlaajuisten ympäristöongelmien aiheuttamisen osoittimena.

Suomessakin näyttö tulojen ja ympäristön kuormituksen yhteydestä on kiistaton. Tilastokeskuksen kuluttajatutkimusaineiston (2012) perusteella rikkaimman kymmenyksen kotitaloudet tuottivat 2,4 kertaa enemmän kasvihuonekaasupäästöjä kuin köyhin kymmenys. Raaka-aineiden käytössä ero oli lähes kolminkertainen.

Maailman hyvätuloisin osa, noin 1,5 miljardia ihmistä, aiheuttaa reilusti yli puolet maailmanlaajuisista ympäristövahingoista, oli kysymys ilmastopäästöistä tai raaka-aineiden hankintaan ja jalostamiseen liittyvistä haitoista. Maailman pienituloisen enemmistön ekologinen jalanjälki on hyvin pieni.

Englantilaisen Oxfam-­kehitysyhteistyöjärjestön tekemän, hiilidioksidipäästöjen epätasaisesta jakautumisesta kertovan raportin Extreme Carbon Inequalityn mukaan maailman rikkaimpaan kymmenesosaan kuuluvat tuottavat puolet yksityisen kulutuksen hiilidioksidipäästöistä.

Se, mitä Suomessa olemme tottuneet pitämään tavallisena elämänä, onkin globaalin eliitin leveää elämää: suomalaisista suurin osa lukeutuu tähän hyvätuloisimpaan ja pahiten saastuttavaan ryhmään.

Maailman köyhempi puolisko tuottaa päästöistä vain kymmenyksen.

Koska globaalien ympäristöongelmien pahimpia aiheuttajia on vain viidesosa ihmiskunnasta, ongelmien ratkaisussa päästään pitkälle ohjaamalla suurten saastuttajien kulutus kestävälle ja oikeudenmukaiselle tasolle. Hyvätuloisten ylikulutusta voidaan leikata tuntuvasti hyvinvointimme siitä kärsimättä. Kun jätetään turhat asuin­neliöt rakentamatta ja lämmittämättä, muut kuin välttämättömät matkat tekemättä ja ison hiilijalanjäljen ateriat syömättä, rahaa ja resursseja säästyy.

Ylikulutuksesta vapautuvista varoista iso osa kannattaa suunnata toimintaan, joka vastaa maailman köyhän enemmistön akuutteihin tarpeisiin. Tällaista on kohtuulliseen elintason järjestäminen kaikille globaalin perustulon ja peruspalveluiden avulla.

Mahatma Gandhin lausahdus ”maailman resursseissa on kylliksi kaikkien tarpeisiin, mutta ei riittävästi kenenkään ahneuteen” johdatteli tähän teemaan jo sata vuotta sitten.

Talouskasvuoppi pitää myös kyseenalaistaa. Vuosikymmenten ajan kasvutalous toimi hyvin sekä tarinana että käytännössä. Talouskasvu toi vaurautta teollistuville maille ympäristön kustannuksella. Nyt koneisto on alkanut yskiä ja osoittaa valuvikansa myös rikkaissa länsimaissa.

Kasvupakosta vapautettu, ekologisesti kestävä ja sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta olisi toteuttamiskelpoinen. Arvo- ja asennetutkimuksissa näkyy selvästi, että esimerkiksi suomalaisten usko talouskasvuun hyvinvoinnin turvana on hiipunut.

Kuluttajavalintojen varaan ratkaisuja ei voi perustaa. Yhteiskunnallinen muutos edellyttää poliittista muutosta. Myös ruohonjuuritasolla muutos voi olla poliittista – jopa radikaalisti poliittista, kun se pakottaa olemassa olevat poliittiset instituutiot osaksi sitä.

Progressiivinen tuloverotus on erinomainen työkalu ylikulutuksen oikeudenmukaiseen leikkaamiseen. Tuloverojärjestelmä on kaikissa maailman maissa, joten ympäristöperusteinen lisävero voitaisiin ottaa käyttöön nopeasti.

Ranskalaiset taloustieteilijät Thomas Piketty ja Lucas Chancel laskivat, miten maailman rikkaimmalta ja pahiten saastuttavalta kymmenykseltä voitaisiin kerätä 150 miljardin euron ilmastorahasto. EU:ssa tämä tarkoittaisi 1,2 prosenttiyksikön lisäystä tuloveroon kaikille yli 13 800 euroa vuodessa ansaitseville.

Tällä ei ylikulutuksen tai ilmastokaaoksen ongelmaa vielä ratkaistaisi, mutta nopeasti toteutettavissa olevana askeleena se alkaisi viedä muutosta oikeaan suuntaan.

Progressiivisuutta tarvittaisiin myös kulutusveroihin. Kiinteistöveron voisi muuttaa progressiiviseksi asumistehokkuuden avulla. Kohtuullisten asuinneliöiden ylittämisen jälkeen se kasvaisi jyrkästi. Omakotitalon kiinteistövero voisi olla vaikka kolme kertaa perustasoa suurempi, jos asuinneliöitä henkeä kohden olisi yli viisikymmentä.

Korkeisiin tuloihin voidaan puuttua myös palkkapolitiikalla. Sveitsissä on ehdotettu, että johtajien palkat saisivat olla enintään kaksitoista kertaa pienimpiä palkkoja suurempia.

Suurten tulojen leikkaaminen ympäristön suojelemiseksi voi tuntua utopistiselta. Tuloerojen pienentämisellä on kuitenkin hyviä vaikutuksia koko yhteiskuntaan.

Näköpiirissä on kulttuurinen käänne, jossa ylikulutus muuttuu ihannoidusta ensin mauttomaksi ja myöhemmin torjutuksi. Lopulta ylikulutuksen ääri-ilmiöt kuten yksityiset palatsit ja yksityiset suihkulentokoneet poistetaan lainsäädännöllä.

TEKSTI: Marko Ulvila. Kirjoitus perustuu pääosin -kirjoittajan yhdessä KTT Maria Joutsen-virran, VTT Tuuli Hirvilammin ja  KTM Kristoffer Wilénin -teokseen Talous kasvun jälkeen (Gaudeamus).

Marko Ulvila ja Kristoffer Wilén esiintyvät Helsingin kirjamessuilla perjantaina 28.10. kello 12.30 Aino-lavalla Kulttuurihäiriköiden kanssa puhumassa ilmastonmuutoksesta ja kulutuksen leikkaamisesta. Samasta aiheesta setti Rosebudin osastolla 6B 99 sunnuntaina 30.10. kello 16.30.

VASTAMAINOKSET: Voiman vastamainostyöryhmä. Nämä ja muut vastamainokset osoitteessa voima.fi/vastamainokset sekä kirjassa Louserit Vuittuun (Into).