Koomikoista suurin, Charlie Chaplin kehitti sata vuotta sitten sympaattisen kulkurin. Resupekka irvaili köyhille. Lähempi tarkastelu paljasti, että herrasmiehen vaatteita lainaava pelle nauroikin eliitille. Köyhä kulkurihahmo yritti muka kuulua yläluokkaan, joka kuitenkin jatkuvasti sulki tämän piiristään ulos. Nauru syntyi kahden maailman absurdista risteyksestä.

Kulkuria rakastivat kaikki: köyhät ja rikkaat.

Keskiajan karnevaalit pyrkivät hahmottamaan pelottavaa, muuttuvaa maailmaa. Ruhtinaiden ja pappien vallan oikeutus kyseenalaistettiin näitä pilkkaamalla.

Karnevaaliin kuuluvat myös naamiot. Harlekiinin – meidän maailmamme klovnin – tehtävä on aina ollut osoittaa missä parodia piilee.

Loldiers of Odin -klovnit paljastavat rasistipartion tahattoman koomisuuden: kun mustiin pukeutuneet miehet etsivät konflikteja öisillä kaduilla, ja ympärille kerääntyy tappelijoiden sijaan pellejä keppiheppoineen, akti on silkkaa komediaa.

Kukkahattutäti on rasistien mielestä mitä pelottavin hahmo: ymmärtämättä ryhtyä tappelemaan täti halaa vihan pois. Jos pellen tai tädin suukon kohde ei näe tilannetta kuin suunnittelemansa väkivalta- ja voimakuvion ehdoilla, lopputulos onkin soturille häpeä.

Chaplinin kulkuri sai joskus tytöltä rukkaset, joskus hahmo tyrmättiin kanveesiin. Hän ravisti vain pölyt ja jatkoi matkaa.

Mikään ei voi riistää arvokkuutta häneltä, jolla arvokkuus perustuu vahvaan itsetuntemukseen ja sopeutumiseen.

Ei ole mitään niin haurasta kuin hallitsevan miehen itsetunto. Siitä on helppoa repiä huumoria:

Mies omisti maailman Intiasta Kiinaan. Vaimo oli uskoton, mistä seurasi romahdus. Rikkaushan ei korvaa menetystä, jos toinen mies oli saanut nauttia vaimon alapäästä.

Kuningas yritti palauttaa kunniansa teloittamalla vaimonsa ja naimalla neitsyen. Mutta homma alkoi epäilyttää. Jos tämäkin sortuisi toiseen? Ei auttanut kuin heti hääyön jälkeen tappaa käytetty nainen ja ottaa uusi. Pian taas hiipi epäilys. Aamulla piti listiä se uusi, ja näin jatkui.

Neitsyet alkoivat loppua. Harvat jäljelle jääneet piiloutuivat – paitsi yksi. Uskomaton nuori nainen saapui itse hallitsijan luokse ja alkoi kertoa tarinaa. Kun aamu koitti, nuori Scheherazade jätti kiusoitellen jännärin kesken. Kuninkaan ei auttanut kuin odottaa seuraavaan iltaan.

Tuhannen ja yhden yön aikana tämä nerokas mimmi kertoi monta eroottista tarinaa, satua, seikkailua, tragediaa ja runoa. Kuningas rakastui, ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun asti.

Aina joskus joku väittää, että toiset kulttuurit ovat hauskempia kuin toiset. Kuka tietää.

Varmaa on, että yksi parhaista sekä miehille että naisille nauravista kokoelmista on kirjoitettu Syyriassa 900-luvulla.

Iida Simes

Suositeltavaa lukemistoa:

Tuhat ja yksi yötä. Jaakko Hämeen-Anttilan suomennos ja Heli Hiedan kuvitus. Otava 2010.

Peter von Bagh: Chaplin. Like 2013

Mihail Bahtin: Francois Rabelais. Keskiajan ja renessanssin nauru. Like 2002.

Umberton Econ tuotannossa on paljon loistavia tekstejä naurun ja komedian merkityksestä ja tulkinnoista. Tähän blogiin littyen suositeltavia ovat esimerkiksi Art and Beauty in the Middle Ages, Ruusun nimi ja Baudolino.