Israelin huhtikuun vaa­lien jälkeen Benjamin Netanjahu jatkaa pääministerinä yhdettätoista vuotta. Hänen menestyksensä perustuu siihen, että hän on sekä yllyttänyt että myötäillyt Israelin yhteiskuntaa poliittisen painopisteen siirtyessä oikealta ääri­oikealle. Vaaleissa tapahtui kuitenkin käänne, joka järkytti jopa Israelin apartheidin ystäviä. Netanjahu haki liittolaiseksi Juutalainen voima -puolueen (Otzma Yehudit), joka ilmoittaa ohjelmassaan, että ”länsimainen demokratia” on uhka juutalaisvaltiolle. Puolue myös vakuuttaa estävänsä ihmis­oikeuksien, sananvapauden ja demokratian väärin­käytön, koska ne edistävät vihollisten voittoa.

Juutalaisen voiman johtajat ovat rabbi Meir Kahanen (1932–1990) opetuslapsia. Kahanen poliittiseen ohjelmaan kuului muun muassa juutalaisten ja ei-juutalaisten välisen seksin kieltäminen, palestiinalaisten karkoittaminen ja Israelin muuttaminen teokratiaksi. Vuonna 1994 Kahanen perustaman Kakh-puolueen aktiivi Baruch Goldstein murhasi rynnäkkökiväärillä 29 palestiinalaista ja haavoitti yli sataa Ibrahimin moskeijassa, minkä jälkeen Israelin hallitus kielsi Kakhin terroristijärjestönä. Nyt 25 vuotta myöhemmin Kakhin perillinen Juutalainen voima saattaa päätyä hallitukseen.

Israelin apartheidin yhdysvaltalaiset ydinkannattajat American Jewish Committee ja AIPAC poikkeuksellisesti kuvasivat Juutalaista voimaa ääri­oikeistolaiseksi ja tuomitsivat sen politiikan. Vastalauseissa on kuitenkin ontto kaiku, koska keskeisissä kysymyksissä Juutalaisen voiman ja muiden puolueiden välillä on lähinnä sävyero.

Oikeusministeri Ayelet Shaked kampanjoi vaaleissa videolla, missä hän suihkuttaa päälleen hajuvettä pullosta, jossa lukee ”Fasismi” ja vakuuttaa pistävänsä korkeimman oikeuden aisoihin. Poliittista keskustavasemmistoa edustava Benny Gantz, entinen armeijan komentaja, haastoi Netanjahun kehumalla pommittaneensa osan Gazasta ”takaisin kivikaudelle”. Hänen vaalivideoissaan näytettiin Gazan raunioita ja palestiinalaisten hautajaisia, joiden päällä kuolonuhrien laskuri mittasi Gantzin saavutuksia. Tätä ei pidetty huolestuttavana Israelissa eikä ulkomailla.

Vaalikampanjassaan Gantz lupasi lisää väkivaltaa Gazaan. Gazan saarto on jatkunut yli 12 vuotta. Armeija hyökkää päivittäin Gazan maan­viljelijöiden ja kalastajien kimppuun ja ampuu mielenosoittajia. Keskustavasemmistolaiselle Gantzille tämä ei ole tarpeeksi.

YK:n mukaan Gazasta on tullut ihmiselämälle kelvoton asuinpaikka veden ja maaperän saastumisen ja tuhotun infrastruktuurin takia. Palestiinalaiset ovat yli vuoden osoittaneet joka perjantai mieltään Gazan ja Israelin erottavan aidan luona. Kaksi kolmasosaa Gazan asukkaista on pakolaisia, ja he vaativat saada käyttää kansainvälisen oikeuden takaamaa oikeuttaan palata kotiin nykyisen Israelin alueelle. Is­rael on vastannut mielenosoituksiin haavoittamalla yli 26 000 ja tappamalla yli 190 mielenosoittajaa, mukaan lukien journalisteja, lääkintähenkilökuntaa ja kymmeniä lapsia. YK:n komission mukaan tästä pitäisi aloittaa tutkinta mahdollisina sotarikoksina ja rikoksina ihmisyyttä vastaan.

Israelissa asia nähdään toisin: pakolaisten ampumisesta on tullut osa perjantai-illan arkea. Tolkun ihmiset osallistuvat asepalveluksessa miehityksen ylläpitämiseen, pitävät siviilien ampujia sankareina ja äänestävät valtaan päättäjiä, joiden ei enää tarvitse teeskennellä tavoittelevansa rauhaa tai kannattavansa yhtäläisiä oikeuksia.

Israelilaisen fasismin tutkijan Ze’ev Sternhellin sanoin, Israel on ”poikkeuksellinen laboratorio, jossa näkee valistuksen arvojen hiljaisen rapautumisen”.

Euroopan hallitusten suhtautumista Israelin siirtymiseen apartheidista kohti fasismia kuvaa täydellisesti se, että maassa järjestetään Euroviisut, joiden slogan on ”uskalla unelmoida” ja teemana inkluusio, diversiteetti ja yhtenäisyys. Kilpailu pidetään Tel Aviv Expo Centerissä, joka on rakennettu etnisesti puhdistetun palestiinalaisen kylän, al-Shaykh Muwannisin, päälle. Osana Euroviisuja Suomen edustaja Darude tekee matkailumainoksen apartheidille laulamalla – mitä ilmeisimmin vailla iro­niaa – Tel Avivissa sairaalan katolta siitä, miten kamalaa on kääntää katseensa ihmisoikeus­loukkauk­sista.

Sen enempää Daruden kuin EU-maidenkaan ongelma ei ole, ettei mitään voisi tehdä. Jokainen artisti, jokainen kulttuurihenkilö, jokainen tutkija ja jokainen turisti voisi kieltäytyä valkopesemästä Israelin politiikkaa sanoillaan, rahoillaan tai hiljaisuudellaan. Euroviisujen jättäminen väliin lähettäisi sekä Israelin yhteiskunnalle että Euroopan päättäjille selvän viestin, että apartheidia ei hyväksytä.

Euroopassa ei toki vain katsota sivusta Israelin toimintaa. Päin vastoin, Eurooppa tukee Israelin sotarikoksia aktiivisesti. Yksi selvimmistä tavoista on aseiden myynti, osto ja yhteiskehittely. Israelilaisten aseiden myyntivalttina on, että aseita on testattu palestiinalaisiin, usein siviileihin. Suomen sopiessa tammikuussa 2019 uusien asejärjestelmien hankkimisesta Israelista puolustusministeri Jussi Niinistö kommentoikin, että ”ei ole haitaksi, että niitä on kokeiltu käytännössä”.

Suomi tukee sotarikoksia myös sallimalla tuonnin Israelin siirtokunnista miehitetyiltä alueilta. EU kielsi tuonnin Krimiltä vain kolme kuukautta sen jälkeen kun Venäjä miehitti ­alueen, koska EU ei tunnusta Venäjän suvereniteettia Krimillä. EU ei myöskään tunnusta Israelin suvereniteettia Länsirannalla ja pitää siirtokuntia laittomina, mutta toivottaa silti niissä valmistetut tuotteet tervetulleiksi. Tämä on paitsi poliittisesti ristiriitaista, myös kansainvälisen oikeuden vastaista, koska kaupankäynti tukee siirtokuntia ja valtioilla on velvollisuus olla tunnustamatta ja edesauttamatta laitonta tilannetta.

Euroopassa Irlanti on ensimmäisenä siirtymässä noudattamaan kansainvälistä oikeutta kieltämällä siirtokunnassa valmistettujen tuotteiden tuonnin. Maan koko ei ole ratkaiseva tekijä, vaan yhden toimet rohkaisevat muita seuraamaan. Jos Suomi haluaa olla edelläkävijä kansainvälisen oikeuden ja rauhan edistämisessä, sillä on siihen kaikki edellytykset. Mutta se vaatii sitä, että kansalaiset vaikuttavat päättäjiin, jotta nämä ottavat lait ja ihmisoikeudet vakavasti.

Kirjoittaja oli loppuvuodesta 2018 vapaa-ehtoisena professorina Palestiinassa Birzeitin yliopiston fysiikan laitoksella. Hän on tehnyt ruohonjuuritason ihmisoikeustyötä miehitetyllä Länsirannalla International -Solidarity Movement -järjestössä ja on israelilaisen ICAHD-ihmisoikeusjärjestön Suomen osaston puheenjohtaja.