Maailman talousfoorumi hahmotteli vuonna 2013 ratkaisuja maailm­an kantokyvyn ongelmiin. Keskeisimmäksi käsitteeksi keskustelussa nousi jakamistalous. Sen kantavana ajatuksena on resurs­sien tehokas käyttö. Toisin sanoen kyse on vajaalla käytöllä olevien tavaroiden jakamisesta ja yhteiskäytöstä ­vertaisten kesken, uuden ostamisen sijaan.

Jakamista on tapahtunut aina, mutta teknologia tekee jakamistaloudesta varteenotettavan taloudellisen toiminnan muodon. Se mahdollistaa jakamisen laajassa mittakaavassa ja myös tuntemattomien kesken.

Jakamistalouden rinnalla esiin on noussut alustatalouden käsite. Siinäkin käytetään hyödyksi teknologiaa. Internetin digitaalisilla alustoilla tarkoitetaan kahden- tai monenkeskisiä markkinapaikkoja, jotka välittävät käyttäjien välisiä transaktioita. Alustoilla siis kohtaavat palveluiden tarvitsijat ja tarjoajat, algoritmien ansiosta kitkattomasti ja nopeasti. Tunnettuja esimerkkejä alustataloudesta ovat esimerkiksi Uber sekä muun muassa ruokalähettipalvelut Deliveroo, Foodora ja Wolt.

Alustayhtiöiden liiketoimintamalli perustuu suuriin määriin tietoa, jota kerätään, käsitellään ja muokataan. Alustojen keskeinen ominaispiirre on, että alustojen käyttäjilleen tuottama hyöty riippuu siitä, kuinka moni muu käyttää samaa alustaa. Palvelun arvo siis kasvaa käyttäjien lukumäärän kasvaessa.

Jakamis- ja alustataloudesta puhutaan toisinaan synonyymeinä tai muuten epätarkasti. Vaikkapa ­Uberia käytetään usein esimerkkinä milloin jakamistaloudesta, milloin alusta­taloudesta. Osin onkin kyse limittäisistä ilmiöistä, koska digitaalisuutta hyödyntävä jakamistalous on osa alustataloutta. Alustatalous ei kuitenkaan ole välttämättä jakamistaloutta, ellei jakamistaloutta määritellä niin laajasti, että se menettää alkuperäisen, maailman kantokykyyn liittyvän merkityksensä.

Kun puhutaan alustatyöstä, kyse on nimenomaan alustatalouden, ei jakamistalouden työstä. Tämä johtuu siitä, että ihmisen aika ei ole ”vajaalla käytöllä oleva resurssi”, eikä ruokalähettiä ja ravintola-annoksen tilaajaa voi mielekkäällä tavalla pitää vertaisina sen enempää kuin kaupan myyjää ja asiakasta.

Alustatalous organisoi työn maail­man uudella tavalla. Perinteisessä mallissa yritys tuottaa palveluita tai tavaroita asiakkaalle ja ottaa sitä varten tarvitsemansa työvoiman työsuhteeseen. Uudessa mallissa taas digitaaliset alustat välittävät yksittäisiä työtehtäviä ”freelancereille”. ”Freelancerit” ovat periaatteessa vapaita työskentelemään juuri silloin kuin haluavat ja voivat parsia toimeentulonsa kasaan eri alustoilta tai yhdistämällä alustatyötä palkkatyöhön.

Alustatyö voidaan jakaa online- ja offline-työhön. Online-alustatyötä tehdään tietokoneella tai muulla inter­netiin yhdistettävällä laitteella. Se voi olla pieniä mikrotehtäviä, esimerkiksi markkinointikyselyihin vastaamista Clickworkerissä tai luovaa suunnittelutyötä Upworkissä. Työtä voi tehdä missä vain ja milloin vain. Tällaisesta työstä käytetään myös nimitystä crowd work, joukkoistettu työ.

Offline-alustatyö taas on tyypillisesti ruokalähetti-, taksi-, siivous- tai nikkarointipalvelua. Keikat saadaan alustan kautta, ja kun alustalle on kirjauduttu läsnäolevaksi, työtehtävien tekeminen edellyttää olemista tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

Online-työ muistuttaa usein perinteistä freelance-työtä. Sitä tehdään tuskin koskaan työsuhteessa, ja varsinkin erityisosaamista vaativilla alustoilla freelancerit määrittelevät itse oman hintansa. Sen sijaan offline-työ muistuttaa enemmän perinteistä työsuhdetta silloin, kun alusta määrittelee työstä saatavan korvauksen sekä sen, miten työ suoritetaan. Offline-työtä saatetaan tehdä työsuhteessa alustaan tai työn tilaajaan tai ilman työsuhdetta ”free­lancerina”. Esimerkiksi Wolt-läheteillä ja Uber-kuljettajilla ei ole työsuhdetta.

Freelancereilla ei tyypillisesti ole oikeutta sellaisiin työntekijän oikeuksiin kuin lomiin ja lomarahoihin, sairausajan palkkaan eikä työnantajan maksamiin eläkemaksuihin ja vakuutuksiin. Yrittäjä voi periaatteessa saada ansiosidonnaista työttömyysetuutta, mutta tällöin yritystoiminnan on täytynyt loppua kokonaan. Hajanaisista lähteistä (pieniä) tuloja saavat freelancerit putoavat turvaverkon ulottumattomiin. Freelancereidenhan sosiaaliturvan ongelmat eivät ole suinkaan uusi asia, mutta alustatyö laajentaa ongelman uusille työnteon alueille.

Yksilön kohtaamien ongelmien lisäksi alustatalouden yleistyminen asettaa haasteita hyvinvointivaltion rahoitukselle. Tämä rahoitus on Suomessa järjestetty osittain vakuutusperustaisesti niin, että sekä työntekijät että työnantajat maksavat sosiaaliturva- ja eläkemaksuja ja esimerkiksi ansio­sidonnainen päiväraha on sidottu joko työntekijänä tai yrittäjänä tehtyihin maksuihin. Jos työtä tehdään yhä enemmän ilman työsuhdetta, tällaiselta järjestelmältä putoaa pohja pois.

Alustatyö ja työn joustavoituminen, kuten alustayhtiöt sitä kuvaavat, johtaakin tarpeeseen miettiä työelämän turvaverkkojen rahoitusta uudelleen. Olisiko siinä siirryttävä vakuutus­perustaisuudesta enemmän kohti universalismia?

Nykyisin ehkä puhutuin universalismin ilmentymä on kaikille kansalaisille maksettava perustulo. Yksilön näkökulmasta perustulo on houkutteleva ratkaisu, koska sitä ei ole sidottu työnteon muotoon eikä edes työmarkkinoilla olemiseen. Yhteiskunnan rahoittamisen näkökulmasta ongelmana kuitenkin on, että yhtiöt eivät maksa freelance-työstä työnantajamaksuja. Perustulo saattaisi johtaa myös siihen, että yhteiskunta kompensoi liian matalia palkkoja omasta pussistaan.

Alustayhtiöiden verotuskin on hankalaa, koska alustayhtiöt ovat usein ulko­maisia – eivätkä edes eurooppalaisia vaan useimmiten yhdysvaltalaisia. Tämä korostaa edelleen tarvetta suunnitella myös verotus uudella tavalla. On esimerkiksi ehdotettu digitaalisten palveluiden verotusta.

Olennaisesti alustatyöhön liittyvä kysymys on myös palkanmuodostus. Toistaiseksi monet alustat ovat sanelleet ”freelancereidensa” palkkiot yksipuolisilla palvelusopimuksilla. Mikäli työtä haluaa tehdä tällaisten alustojen kautta, on palvelusopimus yksinkertaisesti hyväksyttävä. Työntekijöiden järjestäytyminen ei kaikkialla välttämättä onnistu samaan tapaan kuin työsuhteissa, koska yksityisiä amma­tinharjoittajia rajoittavat kartelli­säädökset.

Kaikki nämä – sosiaaliturva, hyvinvointivaltion rahoitus ja palkanmuodostus – korostavat sitä, että nykyinen sääntely-ympäristö ei toimi enää alusta­talouden aikakaudella. Koska alustatalouden on ennustettu kasvavan voimakkaasti, päättäjillä on suuri työ hyvinvointivaltion rakentamisessa uudelleen niin, että ihmisten sosiaaliset oikeudet toteutuvat.

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori ja Kalevi Sorsa -säätiön projektitutkija, jonka Alustatalous ei ole jakamistaloutta (välttämättä) – Lähtökohtia alustatalouden sääntelyyn -raportti ilmestyi lokakuussa.