Oikeutta eläimille -järjestön vuodesta 2007 julkaisema, suomalaisilla eläintiloilla ja teurastamoissa kuvattu materiaali on muuttanut monien käsitystä siitä, kuinka tuotantoeläimiä kohdellaan ja yleensäkään saa kohdella. Kuvien takana olevat henkilöt ovat ymmärrettävästi jääneet julkaistun materiaalin varjoon.

Karry Hedberg ja Saila Kivelä olivat ensimmäiset julkisesti vastuun kuvista ottaneet aktivistit ja vuonna 2011 heidät haastettiin tämän seurauksena oikeuteen.

Kivelä on yhdessä Vesa Kuosmasen kanssa käsikirjoittanut ja ohjannut Eläinoikeusjuttu-dokumenttielokuvan, joka piirtää kuvan salakuvausoperaatioista, niihin liittyvästä stressistä, siitä mikä ajaa aktivistia eteen päin ja mitä seuraa, kun aktivisti uupuu. Vuosikymmenen ajan kerätty aineisto esittää riipaisevan kaaren, jonka aikana maistetaan pettymysten ohella myös menestystä, mutta arvioidaan myös hinta joka menestyksestä on jouduttu maksamaan.

Valokeilassa aktivistit

Aktivisteihin keskittyvä dokumentti esittää hyvin säästeliäästi tuotantotiloilla kuvattua materiaalia, eikä aikaa käytetä tuotantotaloutta valottaviin tiedoiskuihin. Tuotantoeläinten sijaan Eläinoikeusjuttu kuvaa ajatusmaailmaa, josta toiminta kumpuaa ja miten aktivistien läheiset ja yhteiskunta tähän reagoivat. Dokumentissa avataan toiminnan tavoitteita ja myös sitä, kuinka erilaisiin paikkoihin polku voi johtaa. Samalla, kun Saila Kivelä tuskailee oman aktivisminsa kanssa, hänen samoin kansalaisjärjestömaailmasta ponnistava siskonsa Mai Kivelä äänestetään eduskuntaan. Ovatko siskot edelleen samalla puolella, vai onko isosisko siirtynyt vastapuolelle? Missä rintamalinjat yleensäkään kulkevat nyky-yhteiskunnassa?

Vuosien ajan kerätty materiaali näyttää myös sitä muutosta, jota eläinteollisuuden ympärillä on tapahtunut. Tunnelmaltaan melankolisen dokumentin kenties hauskin kohta on, kun salakuvauksista syytetty Kristo Muurimaa keskeyttää touhukkaan innoissaan toisen syytetyn aktivistin ja tämän juristin keskustelun käsillä olevaa oikeuskäsittelyä tärkeämmällä uutisella: oikeustalon läheltä saa vegaanista pehmistä. Myöhemmin päästään seuraamaan hetkeä, jossa vuosia odotettua vegaanista pehmistä maistellaan auringossa istuen ja todetaan, että tämä kuitenkin on merkki siitä, että kohti voittoa ollaan matkalla.

Ristiriita todellisuuden ja mainosten välillä arvioitiin ahdistavaksi

Vaikka tuotantoeläimiä ei Eläinoikeusjutussa juurikaan nähdä, on eläinoikeusaktivistien toimintaa mahdotonta käsitellä ilman, että keskusteltaisiin samalla tuotantoeläinten kohtaloista ja asemasta yhteiskunnassa. Tämä keskustelu luonnollisesti on väkevän jännitteinen sen yleisesti hyväksytyn narratiivin kanssa jonka mukaan Suomessa tuotantoeläimiä kohdellaan hyvin, heille menee hyvin, eikä suomalaisessa eläinteollisuudessa muutenkaan ole mitään vikaa. Ristiriita dokumentin kuvaaman todellisuuden ja etujärjestöjen, mainosten ja monien poliitikkojen viestin välillä on ilmeinen ja voi tietenkin olla ikävää huomata, että todellisuus ei olekaan kuvitellun mukava.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) kouluttama luokittelija on kokenut, että tämän ristiriidan käsitteleminen välillisestikin  on ahdistava aihe. Dokumenttielokuva, joka kuvaa äärimmäisen arkisia (joskin piiloon jääviä) tapahtumia on saanut 16 vuoden ikärajan. On vaikea välttyä ajatukselta, että todellisuuden ja propagandan välinen ristiriita ratkaistaan kieltämällä todellisuus ja suosimalla propagandaa.

Tuotantotiloilla otetuista kuvista ahdistuville voi kertoa, että Eläinoikeusjutussa ei esitetä mitään ennen näkemätöntä tai edes poikkeuksellisen raakaa kuvastoa (Ylellä ja Hesarissa on julkaistu pahempia). Toki salakuvauskeikoilla aktivisteihin kohdistuneiden kameroiden edessä puhutaan siellä kärsivistä tuotantoeläimistä ja tuotantoeläimet vilahtelevat kuvissa, mutta ikäraja-arviossakin on merkittävästi suuremmalla painoarvolla ahdistavuus, ei väkivalta. Eli pelkkä tieto siitä, että mainosten unelmahöttö ei ole totta riittää melko korkeaan, 16 vuoden ikärajaan. Jonkinlaisena verrokina toimikoon vaikka Peter Jacksonin Taru sormusten herrasta -elokuvat: niistä 12-vuotiaat (huoltajan kanssa 9-vuotiaat) pääsevät katsomaan sitä, kuinka tyyppejä lyödään miekalla halki.

Mikäli Eläinoikeusjutun viestiä pidetään niin ahdistavana, että sitä saavat katsoa vain 16 vuotta täyttäneet, niin millainen ikäraja meidän tulisi laittaa mainoksille, jotka tyrkyttävät meille eläinperäisiä tuotteita ja ovat erottamaton osa tuota ahdistavaa ristiriitaa? Tai, no, ehkä huomaamatta jäävä ristiriita ei ahdista ja siksi mainoksia saa näyttää kaikenikäisille.

Myös tuottajaa kuullaan

Aktivistien ohella Kivelä ja Kuosmanen päästävät ääneen myös yhden niistä sian tuottajista, joiden tiloilla Kiveläkin kävi kuvaamassa. Edellisen kerran aktivistit ja tuottaja kohtasivat oikeuskäsittelyssä, jossa mietittiin aktivisteille sopivaa rangaistusta luvattomasta vierailusta kyseisen tuottajan tilalla.

Maailmankatsomusten eroista huolimatta keskusteluyhteys löytyi ja Kivelä muistuttaa, että aktivistien kritiikki ei sittenkään kohdistu yksilöihin, vaan järjestelmään, joka ohjaa ja kannustaa toimintaan, jota harva meistä kestää katsoa.

LISÄYS

22.3. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön raati päätti pudottaa elokuvan ikärajan 12 vuoteen. Ryhmä perusteli päätöstään:

”Elokuva sisältää tuotantoeläimiin kohdistuvaa väkivaltaa sekä melko voimakasta ahdistusta aiheuttavaa sisältöä. Elokuvassa eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa ei kuitenkaan esitetä erityisen yksityiskohtaisesti. Myöskään tuotantoeläimiin kohdistuvaa kuoleman uhkaa tai kaltoinkohtelun seurauksia ei kuvata erityisen järkyttävästi, intensiivisesti ja pitkäkestoisesti. Elokuvassa kuvattu aktivistipäähenkilöiden kokema suru ja ahdistus saattavat aiheuttaa pienemmissä lapsikatsojissa ahdistusta.

Elokuvan puolivälissä olevassa montaasijaksossa on voimakkaampaa kuvastoa ja äänimaailmaa tuotantoelämiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta sekä verisistä teuraseläimistä. Kerronnan pääpaino pysyy kuitenkin koko elokuvan ajan aktivistien pyrkimyksissä parantaa eläinten oikeuksia, eikä järkyttävää kuvastoa esitetä elokuvassa enempää kuin elokuvan sanoman kannalta on perusteltua ja oleellista. Elokuvan lopussa on KAVI:n näkemyksen mukaan myös toivon elementtejä.”

Päätöksen yhteydessä korostetaan, että alkupeärisen ikärajan asettanut luokittelija ei ole tehnyt virhettä. Hän on arvioinut ikärajan sovittujen kriteerien mukaisesti. KAVI:n mediakasvatus- ja kuvaohjelmayksikön päätös on samalla myös linjaus, joka otetaan huomioon jatkossa ikärajoja arvioitaessa.

Saila Kivelä & Vesa Kuosmanen: Eläinoikeusjuttu
Ensi-ilta 4.3.

KORJAUS 10.3.: Korjattu KAVIn rooli ikärajan asettamisessa. KAVI on päättänyt ottaa elokuvan uudelleen luokiteltavaksi. 22.3. lisätty tieto Kavin päätöksestä muuttaa elokuvan ikärajaa.