Toisinaan huolimattomasti mietitty mainos voi kääntyä mainostettavaa tuotetta vastaan. Näin saattoi käydä Guggenheim-saagan viimeisimmässä osassa.
Tänään on tullut mietittyä muuan mainosta kovasti. Ohessa kuva.
Nämä taisivat ilmaantua dösäpysäkeille eilen sunnuntaina ja ensi keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuusto siis äänestää (jälleen kerran) Guggenheim Helsinki -hankkeesta. Tällä hetkellä tilanne näyttää siltä, että hankkeen läpimenon mahdollisuudet valtuustossa ovat melko heikot.
Tätä mainosta katsoessa ensimmäinen ajatus oli, että nyt on Milttonilla mokattu viestinnässä oikein urakalla. Sitten selvisi, että mainoksen takana on Kallion työryhmä, eli ei-mainostoimistoksi esittäytyvä mainostoimisto. Tosin nämäkin ovat epäilemättä sopineet tekemisistään Milttonin kanssa, sillä omin päin tuskin olisivat esimerkiksi mainostilaa saaneet tai menneen Guggenheimin nimiin ottamaan.
Riippumatta siitä, että onko asialla G:n viralliset edustajat vai bulvaanin, on tässä mainoksessa on kyllä niin paha merkkausvirhe, että oikein ihmetyttää.
Ne tekevät sen itse.
Ensinnäkin oikeasti asian tasalla olevia ja hankkeeseen kielteisesti tai epävarmasti suhtautuvia kaupunginvaltuutettuja taitaa lähinnä epäilyttää hankkeen todella epäselvät talouskuviot ja yleinen vedätyksen tunne. Ei kukaan ole esittänyt vakavasti otettavia väitteitä, että se sataman parkkis olisi jotenkin ihana. On älyllisesti laiskaa ja lähinnä trollottelua väittää, että tässä olisi kyse museo vs. parkkis -asetelmasta. Tuo parkkipaikkapuhe voisi vaikuttaa järkevältä, mikäli kampanjalla haluttaisiin vaikuttaa suureen ja asiaa huonosti seuraavaan yleisöön pidemmällä aikavälillä. Nyt hankkeelle olisi kuitenkin kriittistä vaikuttaa kannassaan epävarmoihin valtuutettuihin ja tällaisen löysän scheissen heittelyn luulisi olevan lähinnä loukkaavaa poliitikkojen mielestä (saatan tietysti olla ihan väärässä poliitikkojen suhteen).
Toinen asia, joka tässä sattuu nähdäkseni mainostettavan hankkeen omaan nilkkaan on ironian käyttö. Mainoksessa lukee isolla Guggenheim ja sen jälkeen todetaan, että mitä sitä taiteella pilaamaan. Tuolla keskusteluissa jengi on ihan vilpittömästi luullut, että kyseessä G:n vastainen kamppis – siis vastamainos. Monet eivät siis ole tajunneet, että tuon mainoksen negatiivitekstin sisällä näkyy se parkkis (jonka säästämisestä ei siis oikeasti ole kyse).
Ironia on vaikea laji täällä sosiaalisessa mediassa ja samoin se on vaikeaa mainonnassa.
Ja näin. Häiriköt kokivat velvollisuudekseen hieman korjata tätä Guggenheimin mainosta. Taustaksi otimme Voima-lehden vision siitä, miltä Guggenheim Helsingin rakennus voisi näyttää. Alkuperäinen ehdotuksemme arkkitehtuuriseksi ratkaisuksi löytyy tuosta pari kappaletta alempaa.
Rahaa tämä mainoskampanja ei ole todennäköisesti hirveästi maksanut. Mainos on (ehkä) suunniteltu ihan aatteen voimalla, julisteet on printannut painotalo joka sai logonsa julisteeseen ja mainostilan hinnassa JCDecaux (joka varmaan toivoo G:n mahdollisesti toteutuessa hyvää tahtoa ja vastapalveluksia) on todennäköisesti tullut vastaan, sillä tällä julisteella täytetään myymättä jääneitä mainospaikkoja. Harmillisesti hankkeen ajajien kannalta ei vain näe, että tämä kampanja edistäisi hankkeen läpimenomahdollisuuksia kaupunginvaltuustossa.
Mainoksessa irvaillaan että päätöksessä olisi muka kyse siitä, että onko parkkipaikka hienompi asia kuin taide. Itse olisin kaupunginvaltuutettuna loukkaantunut moisesta – onneksi en kuitenkaan ole politiikassa. Kyseessä on kuitenkin merkittävästä investoinnista matkailuun, kaupunkibrändäyksen linjasta ja taloudellisesti hyvin optimistiin odotuksiin sidotusta julkisen rahoituksen riskinotosta.
Tämä kampanja ei avaa sen halvan mielikuvapelin taakse jääneitä taloudellisia epäselvyyksiä. Päinvastoin, kampanja lisää sitä monia perustellusti ärsyttävää mielikuvapelin savuverhoa.
Voiman Guggenheim-vastamainos vuodelta 2011. Tuolloin G-tontiksi oli ehdolla tällä hetkellä puheena olevaa vastapäinen tontti, muuten homma on pysynyt melkoisen samana.
Pörrö Sahlberg on kirjoittanut varsin ansiokkaasti ja yksityiskohtaisesti näistä hankkeen talouskuvioista Ämmät-blogiin. Lainaan alle muutaman kohdan tekstistä, mutta kiinnostuneiden kannattaa käydä lukemassa koko teksti täältä.
”Rakennuskustannukset on laskettu alv 0%:lla, vaikka vallitsevan käytännön mukaan niihin pitäisi tässä yhtiömuotosuunnitelmassa tulla vielä alvit päälle. Koko ehdotuksen matematiikka perustuu siihen, että valtio saadaan luopumaan arvonlisäverosta Guggenheim-rakennuksen osalta. Tämä mainitaan kyllä sopimusluonnoksena ehtona sille, että kaupunki ylipäätään sopimusta solmisi, mutta enpä yllättyisi, jos jossain olisi porsaanreikä, joka mahdollistaisi tämänkin tekemisen arvonlisäverosta huolimatta. 130 miljoonasta arvonlisäveroa tulisi 31,2 miljoonaa.
Guggenheim-säätiön uusin esitys on pyrkinyt esittämään numeroita siinä valossa, että Guggenheim-säätiön osuus riskeistä ja maksuista olisi merkittävä. Laskelmien mukaan on kuitenkin selvää, ettei Solomon R. Guggenheim -säätiöllä ole aikomustakaan aidosti kustantaa museon toimintaa, vaan pikemminkin rahastaa sillä. Suomalaisen säätiön toimintabudjetti taas perustuu sekä valtionavustukseen että lahjoituksena saataviin sponsorituloihin. Säätiön oma varallisuus ei missään nimessä vastaa hankkeen muita mittasuhteita. Säätiö on kertonut keränneensä 33 miljoonaa euroa rahaa 350 miljoonan hankkeeseen. Samalla suhteella ei mikään yritys saisi yksityisiltä tahoilta lainaa. Ei ainakaan näillä laskelmilla.
Erityisesti paheksun sitä, että sisäisen vuokran arvoa sekä kaupungin tarjoamaa vuokranalennusta ei ole kirjattu toimintabudjettiin vastoin kaupungin kaikkia muita rakennusinvestointipäätöksiä.
—
En pidä millään tavoin hedelmällisenä sitä vastakkainasettelua, millä asiasta riidellään mun somekuplassa. Taiteeseen käytetty raha ei automaattisesti ole pois sairailta vanhuksilta, enkä itse vastusta hanketta siksi, että vastustaisin taidetta. Olen taiteen suurkuluttaja ja kierrän itse kaikki kaupungissa olevat taidenäyttelyt vähintään kerran sekä käyn pienemmissä yksityisissä gallerioissakin lähes viikoittain. Tämä esitys vain ei esityksenä vakuuta sen paremmin hintansa kuin konseptinsa puolesta.”
Taitaa olla jälleen oikea aika jakaa tätä klassikkovideota.
Me täällä Häiriköt-päämajassakin pidämme taiteesta suuresti ja toivomme Helsingin taideskenen kehittyvän entisestään ja toivotamme lähinnä kaikki toimijat tervetulleiksi, kunhan touhu on rehtiä. Nyt yhdelle toimijalle ollaan hankkimassa vapautusta tonttivuokrasta sekä arvonlisäveroista ja se paljon puhuttu yksityinenkin raha on pääosin yhteistä rahaa. Samalla Guggenheimiin monin tavoin rinnastettavan yksityisen Amos Andersonin taidemuseon rakenteilla oleva Amos Rex -hanke maksaa alvinsa ja vuokransa. Miksi näin?
Guggenheim-hanketta on alusta saakka määritellyt katteettomat lupaukset ja ilmiselvät vedätysyritykset. Kun perusteltua kritiikkiä on sitten esitetty ovat hankkeen puuhamiehet (suhteellisen All Male Panelhan tuo porukka on) hieman korjailleet tarjoustaan. Ehkä tässä on törmätty kulttuurieroihin ja kyse on vain siitä, että kuinka tämänkaltaisista hankkeista on totuttu puhumaan. Minulla ei kuitenkaan ole luottamusta Guggenheimin ja Milttonin sanomisiin tippaakaan ja jos ei ole luottamusta, eivät näin isot hommat vaikuta järkeviltä.
Todettakoon tähän loppuun myös se, että minua ei ollenkaan haittaisi se arkkitehtikilpailun voittaneen rakennuksen nouseminen siihen Etelärantaan, vaikka olisikin toivonut rakennukselta enemmän ufoa ja wauta.
