Teksti Häirikkö

Yliopisto haluaa tavaramerkitä aallon, Elisa viihteen & perheen.

Teleyhtiö Elisan johtoportaassa on heittäydytty vallan hupsuiksi. Firma on kesäkuussa laittanut vetämään tavaramerkkihakemuksen sanalle ’viihde’.

Tämä on tietenkin loogista, onhan Elisalla myynnissä Elisa Viihde -niminen palvelu.

Taloussanomien haastattelussa Elisan johtava lakimies Jyrki Arjanne vahvistaa yleistä oletusta siitä, että kaikki juristit ovat rosvoja ja nilkkejä.

”Katsotaan, että millä tavalla menee läpi. Osittain kyseessä on myös kokeiluluontoinen hakemus”, lainoppinut kertoo Talsalle.

Helsingin yliopiston kauppaoikeuden professori Rainer Oesch on artikkelissa snadisti eri mieltä.

”Tavaramerkin pitää olla erottamiskykyinen. Se ei saa olla pelkästään yleissana, kuten kahvi tai vehnäjauho.”

Jos nimeni sattuisi olemaan Elisa, olisin peloissani. Mikäli tämä johtava lakimies jatkaisi vielä valitsemallaan tiellä, kassakoneet voisivat tulevaisuudessa kilahtaa joka kerta, kun joku maailman Elisoista kirjoittaa nimensä paperille. Oikeastaan meidän kaikkien kannattaa olla huolissamme, jos maailman johtavien lakimiesten annetaan mellastaa vapaasti.

Hakemuksen päämiehensä nimissä vireille saattanut asianajotoimisto Rochier Brands epäilemättä tietää kaikenmoista brändeistä. Koska mikään hulluus tässä maailmassa ei riitä, hakee Elisa Oyj tavaramerkkisuojaa myös sanoille ’perhe’ ja ’kirja’.

On tietenkin ymmärrettävää, että yritykset haluavat rajata oman yrityksensä nimen käyttöä, jotta heidän kilpailijansa eivät pääse käyttämään nimeä osana markkinointiaan. Mutta kun yritykset alkavat hamuta omistusoikeuksia yleissanoihin, tilanne on kimurantti. Tässä hyvä nyrkkisääntö: niiden yritysten, jotka eivät halua kenenkään ikinä käyttävän firman tai sen palvelujen nimeä missään muussa yhteydessä kuin tästä yrityksestä puhuttaessa kannattaa keksiä firmalle ja sen palveluille omalaatuisia nimiä.

Onneksi Nokian kaupungin nimeä ei sentään ehditty muuttaa sekopäisimmän Nokia-huuman keskellä.

Voiman vastamainokset vain näyttävät mainoksilta. Vastikset muistuttavat, että yritykset eivät voi omistaa kaikkea mitä ne ikinä keksivätkään haluavansa omistaa. Yrityksillä ei ole yksinoikeutta kaikkeen niiden toimintaan viittaavaan. Koska vastikset eivät ole mainoksia, niillä on mainoksia suurempi liikkumavapaus eivätkä ne kuulu mainontaa rajoittavien sääntelyiden piiriin. Kuva: Voima 6/2009

Ajatuksen tasolla yleiskielen sanojen rekisteröiminen yritykselle tuntuu niin pähkähullulta, että minun on pakko epäillä Elisan päättävien henkilöiden mielenterveyttä. Tältä siis näyttää, kun yrityskansalainen flippaa.

Toisaalta, tuskin ne pomot hulluja ovat, ennemminkin kyynisiä. Elisalla ei ole muuta kuin voitettavaa, jos Patentti- ja rekisterihallitus sattuukin epähuomiossa myöntämään tavaramerkkisuojan noille sanoille. Tämä on ihan mahdollista. PRH:n päätökset eivät aina ole järin fiksuja – me täällä Voimassa sen tiedämme. PRH hyväksyi muun muassa taannoin lahtelaisen radiokanavan nimeksi Radio Voima, vaikka kyseisellä kanavalla ei ole mitään tekemistä Lahdessakin laajassa jakelussa olevan Voima-lehden tai Voima Kustannuksen kanssa.

Vaikka me kestimme tämän, päätös ei osoittanut kovinkaan hyvää ymmärrystä mediamarkkinoista. Ehkä Elisa siis luottaa siihen, että PRH on kujalla.

Vaikka Elisan tavaramerkkihakemukset ovat melkoisen kilareita, ne eivät suinkaan ole ainutlaatuisia. Vuonna 2010 Aalto-yliopisto haki tavaramerkkisuojaa sanalle ’aalto’. Mitäköhän Alvar Aallon perikunta diggaa ideasta? Aallonmurtajat verolle!

Kesällä 2011 Patentti- ja rekisteri hallitus hylkäsi Aalto-yliopiston hakemuksen, mutta ei hulluus siihen loppunut. Päätöksestä tehtiin valitus, ja prosessi on edelleen käynnissä. Hakemuksen etenemistä PHR:n byrokratiassa voi seurata täältä.

Pitäisiköhän syyttää tästäkin yliopistouudistusta?

Aalto-yliopiston hallinnossa tehtäisiin hyvin, jos pidettäisiin mielessä, että ihan kaikkea ei kannata lähteä rekisteröimään. Kuva: Voima 4/2009.