Kulttuurihäiriköt ja Häiriköivät dosentit ovat viime aikoina puineet monelta kantilta isoja rahavirtoja ja finanssikriisejä.  Asian ytimessä on myös eettinen pohdinta: mitä moraalisia arvoja talousjärjestelmissä piileskelee. Vai onko armoton meno myös arvotonta?

Yksi kevään hehkeimmistä keskusteluista järjestettiin Maailman kirjat -tapahtumassa Maailma kylässä -festareilla Helsingin Rautatientorilla toukokuun lopussa. (Pohjustinkin sitä etukäteen täällä.)

Onko demokratia kriisissä? Parhaillaan neuvoteltava TTIP-kauppasopimus voi vaikuttaa meidän kaikkien elämään ympäri maailmaa. Se voi antaa suuryhtiöille oikeuksia ylitse valtioiden lainsäädännön.  Näitä puimme Attacin Marissa Varmavuoren ja Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professorin Teivo Teivaisen kanssa

Varmavuori muistutti, että tällä hetkellä TTIP-luonnoksiin saavat tutustua vain lupaa pyytäneet poliitikot. He saavat mennä suljettuun huoneeseen katsomaan asiakirjoja, mutta mitään ei saa viedä mukaansa tai edes kopioida. ”Ai onko demokratia kriisissä? Kyllä on!”, lietsoi Varmavuori ja sai yleisöltä hurjat väliaplodit.

Teivainen näki nykymenossa jotain hyvääkin: siitä huolimatta, että finassikapitalismi toimii yhä isommilla kierroksilla, muutosten suuruus ja ajoittain puhkeavat kuplat tekevä finassipolitiikasta näkyvämpää.

Pariisissa tämän hetken kuuluisin protestiliike on  Nuit debout, joka Suomessa toimii Yövuoro-nimisenä. Se päivystää öisin ja vastustaa ehdotettuja työnlainsäädännöllisiä muutoksia. Pariisissa on ollut valtavia mielenosoituksia pitkin kevättä. Tyytymätön mieliala on valtaamassa teollistunutta maailmaa.

Piikki kii! on Attac-järjestön kampanja. ”Monikansallisten yritysten verovälttely murentaa hyvinvointia. Kaikkialla maailmassa.” Attacin tavoitteena on oikeudenmukaisempi maailmantalous, ja tämän aikaansaamiseksi muun muassa verotusta pitäisi muuttaa tasapuolisemmaksi.

Kaivoin sosiologien kirjoittaman jatkuvasti ajankohtaisen teoksen Onko kapitalismilla tulevaisuutta? (Gaudeamus ja Vastapaino 2014) keskustelussa esiin.

Toisin kuin 1970-luvun poliittiseen retoriikkaan jämähtäneet luulevat, nykypäivän uusliberalistisen finanssikapitalismin  vaihtoehto ei olisi kommunismi. Markkinatalouteen voi uskoa kritisoimalla silti tähtitieteellisiä voittoja vain harvoille kasaavaa järjestelmää.

Arvomaailma muuttuu kaikkialla. Sotien aiheuttamat pakolaiskriisit sekä kamppailu luonnovaroista voi näkyä esimerkiksi rajojen sulkemisena eli äärinationalismin nousuna: mikä on meidän, ei ole kenenkään muun.

Nykymenon vastapainoksi saattaa ekologisista syistä muodostua monetaristinen vaihdantatalous, joka kuitenkin perustuu lähempänä kuluttajaa käytävään kauppaan ja hajautettuihin yksiköihin.

Tai sitten tulossa on jotain aivan muuta.

Huippuprofessorien kirja laajentaa ymmärrystä nykymenosta. Asialla ovat sosiologit ja yhteiskuntatieteilijät, ja niinpä kirja keskittyy laajoihin poliittisiin kuvioihin.  Hyvä niin. Talousjärjestelmät, tulonjaot, kuplat ja niiden puhkeamiset koskevat meitä kaikkia, eikä suurten järjestelmien kyseenalaistaminen ole vain ekonomien tehtävä. Se kuuluu myös yhteiskuntatieteilijöille, humanisteille, taiteilijoille – kaikille maailman kansalaisille.

Kapitalismin kriisin aiheuttamista muutoksista pahimmat ovat niin laajoja, ettemme huomaa niitä, vaikka ne ovat silmiemme edessä. Ne ovat olleet nopeita ja monet ovat tapahtuneet vain yhden sukupolven aikana. Jotkut kapitalismin sairauksista selitetään teknologian muutoksena tai jopa kulttuurien yhteentörmäyksenä, vaikka sylttytehdas on talouden tuoton kasaantumisessa. Muutokset eivät ole vain romahduksia finanssialalla, vaan yhteiskunnallisia katastrofeja.

Jopa ilmastonmuutos on osa kapitalismin kriisiä, sikäli että – kuten Naomi Klein painottaa – finanssimarkkinat ja uuslibaralistiset järjestelmät estävät meitä puuttumasta kuluttamiseen ja vähentämästä luonnovarojen haaskausta.

Eli. Kapitalismi kasaa pääomaa, ja se pyrkii tekemään niin loputtomiin. Sen mekanismit eivät ylläpidä yhteiskuntajärjestystä eikä hyvinvointia. Kuitenkin toimiakseen kapitalistinen järjestelmä tarvitsee yhteiskunnilta tukea. Globalisaation myötä jättiläismäiset voitot ovat kasautuneet erittäin epätasaisesti.

Poliittisista kriiseistä pahimmat muuttavat maailmanjärjestystä väkivaltaisesti. Valtiot ovat sidoksissa talousjärjestelmiin tai vain suuryhtiöihin. Epätasainen köyhyys voi aiheuttaa jopa terrorismia. Ja aina jossain on joku – vaikkapa asekauppias – joka finanssikapitalismin mekanismien avulla hyötyy epätasapainosta.

Wallersteinin sanoin: ’Moderni maailmanjärjestys ei voi jatkua, koska se on ajautunut liian kauas tasapainosta eikä enää salli kapitalistien kasata pääomaa loputtomiin. Vähäosaisten alaluokat eivät puolestaan enää usko että historia on heidän puolellaan ja heidän jälkeläisensä perivät maan.’

Kirjassa pohditaan tietenkin kapitalismin vaihtoehtoja. Niitä on, mutta tarkkaan niitä ei voi ennustaa. Keistä muutos lähtee? Muutama proffista veikkaa että keskiluokasta: kun se tajuaa, ettei koulutuksella saavutakaan juuri mitään, eikä töitä ole heillekään, muutokset etenevätkin vauhdikkaasti.

(Kirjan arvio on hieman päivitetty versio Le monde diplomatique -lehteen kirjoittamastani kritiikistä.)