Presidentinvaaligallupit piirtävät kuvan masentavan tasapäisestä kansasta. Ja herää tässä ajatuksia mediastakin.

”Presidentti Sauli Niinistön kannatus on entisestään vankistunut. Nyt hän saisi 1. kierroksen äänistä peräti 80 prosenttia. Niinistö on nyt suosituin myös vihreiden keskuudessa”, Yle uutisoi. 

Ei helvetti, missään sivistysmaassa ja demokratiassa kenenkään ja minkään kannatuksen ei kuulu olla 80 prosenttia. Näitä kannatuslukuja uutisoidaan ihan erilaisissa maissa. Niinistön messiaanisien kannatuslukujen osasyyksi olen kyllä valmis laskemaan muiden puolueiden suhteellisen hirvittävän ehdokasasettelun, mutta siis ei helvetti.

Kun tässä nyt näitä presidentin vaaleja kohtaan olemme laskeutumassa, sopii muistella vanhoja. Kaivanpa arkistoista tämän vastamainoksen, jonka teimme Sauli Niinistön ensimmäisen, tappioon päättyneen, presidentinvaalikampanjan alla vuonna 2006.

Tuolloinhan meille kerrottiin, että kokoomuslainen porvari on työväenpresidentti.

Jonnet tuskin muistavat, mutta tuo Niinistön Työväen presidentti -kampanja ajoittui hetkeen, kun mainostoimisto Bob Helsinki koetteli yhdessä kokoomuksen kanssa poliittisen viestinnän rajoja ja hieman samalla myös uudelleen määritteli niitä. Oli röyhkeydessään ennenkuulumatonta, että ehdokkaan kampanjan noin meni kilpailevan puolueen keksipurkille ja sotki häpeilemättä kuvioita.

Seuraavana vuonna SAK yritti samaa ja teki eduskuntavaalien alla äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen pyrkineen kampanjan, jossa stereotypistä porvaria/riistäjäkapitalistia esittänyt Oiva Lohtander. SAK:n kampanja oli huikaiseva epäonnistuminen. Raivostuneen yleisön edessä nöyrtynyt AY-linnake vetäytyi pelistä ja keskeytti kampanja ennen kuin se edes pääsi kunnolla lähtökuopista.

Tämä karnevalismin lisääntyminen poliittisessa viestinnässä liittyi osin – muttei tietenkään kokonaan – eduskunnan päätökseen muuttaa puolueille jaettu lehdistötuki yleiseksi viestintätueksi. Tämä myötä  puoluelehdistö ajettiin ahtaalle ja aikaisemmin (puolueellista) journalismia tuottanut tuki kanavoitiin mainostoimistoille.

Ja mainostoimistot tietenkin tekevät sitä viestintää kuten mainostoimistot tekevät.

Kokoomuksen kamppisten pöllyttämisen ohella Bob oli tullut hieman aikaisemmin tunnetuksi Pelastakaa paviaanit -kamppiksella, jossa toimisto naamioi oman brändinrakennuskampanjansa eläinoikeusaktivismiksi. 

Pelastakaa paviaanit -kampanja ajoittui hetkeen, jolloin Korkeasaaressa oli tulossa remotti, jossa apinalinnakin oli menossa uusiksi. Samalla sisäsiittoista laumaa oltiin harventamassa ja alfauros Repe oli menossa lopetettavaksi. Monet kansalaiset ilmaisivat närkästyksensä ja tyytymättömyytensä moisesta ja Bob Helsinki iski tähän. Mainostoimisto ratsasti varsin kyynisesti eläinten asialla. Ilona Turtola analysoi tapahtunutta Jyväskylän yliopiston Viestintätieteiden laitokselle tekemässään gradussa.

”Mainostoimisto Bob Helsinki […] kertoi hankkivansa projektipäällikön, jonka tehtävä on yrittää kehittää pelastusoperaatio paviaaneille ja löytää myös taloudellinen ratkaisu siihen.
—
Hyviksi hahmoiksi luokiteltiin heti paikalla myös paviaanien pelastajaksi palkattu Erkki Kauhanen. Kauhasen mukaantulo oli mainostoimisto Bob Helsingin ansiota. Bob Helsinki oli ostanut 10. lokakuuta ilmestyneeseen Helsingin Sanomiin koko sivun mainoksen, jossa luvattiin, että “paviaanien pelastaja saa paikan”. Helsingin Sanomat ei kertaakaan kyseenalaistanut, onko Kauhasen palkkaamisessa mitään mieltä.”

Monet eläinoikeuskamppailun veteraanit kokivat Bobin kampanjan vähättelevän työnsä arvoa ja suorastaan loukkaavaksi. Huomiota mainostoimisto toki tempauksellaan sai ja se oli tietenkin tavoitekin. Huomion ohella on kiinnostavaa, kuinka mainostoimisto onnistui kaappaamaan keskustelun itselleen:

”Huomattavaa oli se, että Helsingin Sanomiin, Ilta-Sanomiin ja Iltalehteen haastateltiin eläinsuojelijoita hyvin vähän ja kansalaisjärjestöjen edustajia ei lainkaan; ne korkeintaan vain mainittiin muutaman kerran.”

On vain luonnollista, että poliittisen viestinnän muutos ja samalla mainostoimistomarkkinoita ravistellut Bobin röyhkeys sulautuivat Voiman vastamainostyöryhmän mielissä.  Tasavallan repesidentti -vastamainoksessa Sauli Niinistö ja Repe yhtyvät toisiinsa ja luovat samalla jotain kaunista ja odottamatonta.

Vastamainoksen kanssa samoihin aikoihin ilmestyivät myös viralliset presidentinvaalijulisteet. Tähän liittyen Ilta-Sanomat julkaisi ison jutun, jossa arvioitiin virallisia julisteita. Repe kuitenkin varasti show’n ja vastamainos komeili aukeamalla isommalla kuin viralliset verrokit. Vastamainoksen herättämiä reaktioita mietittäessä huomio kuitenkin liittyy Ilta-Sanomien JP Tikan  ajatiuksiin. Hän kauhisteli ja piti moraalittomana sitä, että Voimassa saatettiin parodioida kampanjaa, joka oli ostanut mainoksen samaisesta lehdestä. 

Ajatus siitä, että lehdestä voisi ostaa koskemattomuuden mainostilaa ostamalla on lähinnä skandaali. Toivottavasti moiset ajatukset eivät ole vallalla laajemmin. Ne maat, jossa moiset ajatukset kuuluvat arkeen ovat myös niitä maita, joissa presidentin kannatusluvut alkavat kahdeksikolla tai yhdeksiköllä.

Eiku helvetti.