Mitä käy Lontoon kirjeenvaihtajallemme Brexitin myötä? Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen. Juuri nyt Englannista ei voi kirjoittaa mainitsematta Iso-Britannian kansanäänestyksen tuloksesta.
Sain kuulla uutisista ollessani Portugalissa. Heräsin aamulla, avasin läppärin ja näin kollegani Facebook-päivityksen ”Fuck no.” Ei tarvinnut sanoa muuta. Fuck no, ei voi olla totta, olivat myös ensimmäiset ajatukseni. Sitten tuli suru. Päivän edetessä myös viha ja epäusko.
Tämä on tuntunut kuin olisi menettänyt puolison tai raajan, jonkun jota ei voi korvata. Miksi?
Wukip Clan Ain’t Nuttin ta Fuck Wit. Brexitiä ajanut ja perussuomalaisten kanssa samaan blokkiin EU-tasolla kuuluva Ukip (United Kingdom Independence Party) on jakanut mielipiteitä rankasti. Epävarmassa tilanteessa varmaa on ainoastaan se, että puolue on saanut (mahdollisen) EU-eron myötä massiivisen päänahan vyölleen.
Olen aina tuntenut Englannissa olevani kuin kotonani. Serkkuni ovat puoliksi englantilaisia. Olen viettänyt useat lapsuuteni kesät Englannin maaseudulla. Matkustin maahan ensimmäisen kerran perheeni kanssa seitsemänvuotiaana, seuraavan kerran yksin 11-vuotiaana. Siitä lähtien, olen rampannut saarella vähän väliä, kunnes kolme vuotta sitten päätin hakea Lontoosta töitä. Tulevaisuudessa, tämä saattaa olla mahdotonta.
Olen rakastanut Englannin monikulttuurisuutta, kykyä uudistaa itsensä jatkuvasti, olla radikaali ja konservatiivi samaan aikaan. Tarvittaessa jäykkä, halutessa jäynää tekevä anarkistipenska. Kuten muutkin taiteilijat, olen löytänyt kodin Lontoon taideskenestä, joka on vahvoilla valtion museoissa, kaupallisissa gallerioissa sekä katutaiteessa.
Viimeisen kolmen vuoden aikana olen tuntenut ”löytäväni kotiin.”
Kuva kirjoittajan takapihalta Hackney Wickistä, River Lean rannalta.
Perjantaina tuntui että se kaikki olisi viety minulta pois. Totuus on, että olen yksi maahanmuuttajista. Nyt viesti on: mene pois, emme halua sinua tänne.
En tiedä, mitä meille, arviolta yli kolmelle miljoonalle Iso-Britanniassa asuvalle eurooppalaiselle tapahtuu. Kukaan ei tunnu tietävän.
En ole ainoa jota pelottaa. Englanti paljasti kasvot, joita en tunnista. Se, mitä minä olen pitänyt monikulttuurisena ja avoimena, onkin vääntänyt naamansa vihapuheella johdettavaksi kansakunnaksi. Pelkoa hieman helpottaa, että Itä-Lontoossa Hackneyssa, jossa asun itse, 78,5 prosenttia väestöstä äänesti ”Remain,” Englannin jäämisen puolesta Euroopan Unioniin.
Oudointa on, että kymmeniä, ellei satoja luettuja uutisia myöhemmin minulla ei ole täysin selvää mitä nyt tapahtuu. Selvää tuntuu ainoastaan olevan, että prosessi tulee kestämään vuosia, ja että sillä tulee olemaan negatiiviset vaikutukset sekä Britannian talouteen, että maahanmuuttopolitiikkaan. Rakas Iso-Britanniani, mitä olet mennyt tekemään?
Ei ole mitenkään varmaa, etteivätkö menetetyn imperiumin perään haikailevat, Brexitiä äänestäneet britit näe Ison-Britannian hajoavan elinaikanaan. Skotlannista ja Pohjois-Irlannista kantautui välittömästi Brexit-äänestyksen jälkeen kannanottoja, joissa ilmaistiin halu pysyä EU:ssa. Myös maiden äänestystulokset tukevat tätä.
Kuinka pyöräyttää yhteiskunnallinen kampanja tyhjästä Kuvat mainostauluihin luvatta liisteröidyistä brexit-kriittisistä julisteista levisivät Twitterissä ja pian aktivisteilla oli enemmän rahaa kuin mille he keksivät käyttöä.
Taisteluraportti: Itis vihaa Jeesusta ja rakastaa Neuvostoliittoa Samalla, kun Etelä-Helsingissä kilisteltiin näyttelyn avajaisissa ja pelattiin Pokémonia, Itä-Helsingissä lähiöt liekehtivät. Suomi ensin! -ryhmä taisteli kauppakeskuksen islamisaatiota vastaan, koska…
