Teksti Häirikkö

Kun Cheek myy Olympiastadionin täyteen kahdesti paikalle tulee paljon hutsuja. Vain kateelliset valittaisivat näin fantastisesta tilanteesta.

Minun mielestäni on kerrassaan hieno hommeli, jos joku artisti onnistuu myymään Stadikan täyteen. Jopa kahdesti. Erityisen hienoa on, jos kyseinen artisti on suomalainen – ei mistään kansallisromanttisesta syystä, vaan siksi että se osoittaa kotimaisen musiikkiteollisuuden olevan vielä hengissä.

Jare Tiihonen eli Cheek on tehnyt kovaa nousua koko kansan unelmavävyksi (mitä ikinä se nyt tarkoittaakaan). Viimeistään Vain Elämää -sarja räjäytti pankin. En nähnyt ensimmäistäkään osaa kyseisestä sarjasta, mutta luin läpi erittäin viihdyttävän live-bloggauksen siitä Sylvissä.

Tykkäsin myös hirveästi Rumban toimittajan bannaamisesta tiedotustilaisuudesta ja sitä seuranneesta Cheek-gatesta.

”Cheek” on tietenkin roolihahmo, jolla on tai ei ole mitään yhteistä Jare Tiihosen kanssa. Ainakin Cheek poseeraa usein juovutusjuoma kourassa ja uhoaa dokaavansa ihan hillittömästä. Itse epäilen Tiihosen olevan enemmänkin julkisuuskuvaansa tarkasti vaaliva kontrollifriikki, joka ei hirveästi känniördäile. En lue juorulehtiä, joten voin olla tämän oletuksen kanssa ihan väärässäkin.

Cheek myöskin poseeraan kaikenmoisen blingin kera ja korostaa vaurauttaan. Tämähän kuuluu genren peruskuvastoon. Hiphopin syntysijoilla köyhistä lähtökohdista ponnistanut ja alistettu tummaihoinen kansanosa ylpeili – ja ylpeilee edelleen – voitonmerkeillään, eli omistavan luokan vaurauden symboleilla. Bentley ja kultakääty ovat gettojen hirvenpää ja leijonantalja. Nämä maneerit sopivat tai voivat olla sopimatta sosialidemokraattiseen hyvinvointiyhteiskuntaan. Kukin päättäköön itse, mutta en nyt jaksa siitä hirveästi dumata.

”Uppoaa”, öhö-öhö. ”Uppoaa”. Nyt on kyllä ollut lööpintekijällä hauskaa.

Tänään iltahöpö julisti lööpissään, että Cheek on nyt ”perheenäitien” suosikki. Aiemminhan Cheek on jo villinnyt muksut. On tosi kiva jos on idoleita.

Koska en ole Cheek-asiantuntija, vilkaisin lööpin innoittamana jampan sanoituksia. Ämmiä ja hutsuja piisasi. Tietysti kyse on skene-läpästä ja se uhoaminen pitää osata tulkita, mutta ei tuosta emansipaatiota saa yrittämälläkään.

Kieltäydyn sovittamasta päähäni kukkahattua, mutta ovathan Cheekin sanoitukset hieman hassuja digattavia skideille. Olen toki kuunnellut oman annokseni gangstaa ja ghettotechiä, mutta en minä niitä viisivuotiaille soittaisi – varsinkaan skidien omalla äidinkielellä. Vaikka muksuna ei ymmärtäisikään, mitä ämmät ja hutsut tarkoittavat, niin kyllä se siinä matkan varrella iskostuu sinne kaaliin.

Perheenäidit nyt saavat puolestani tykätä mistä haluavat – vaikka sitten misogyynisestä ärinästä.

Cheekin äiti muuten pahoitti taannoin – lööppien mukaan – mielensä, kun Arhinmäki mollasi Jarea. Kutsuukohan Tiihonen äitiään hutsuksi vai ämmäksi? Juuri muita termejä naisista en sanoituksista löytänyt.

No, ehkä mä nyt sitten vaan tulkitsen tätä pientä otosta tässä ihan keskenäni ja pidän mielessäni kuolemattoman viisauden, jonka lausui ministeri Stubb Dogg (rap.):

”Finnish rappers have an inherently positive message”.

Sukka irti!