Kirjoittanut lehdenpaivittaja

Younghearted

Lukuaika: < 1 minuutti

Younghearted


Tapahtuman tiedot


Doors: 19:00
Showtime: 20:00

Herkistä, akustiseen soundiin nojaavista kappaleistaan ja hurmoksellisista livekeikoistaan tunnetun Youngheartedin muodostavat laulaja Reeta Huotarinen sekä kitaristit Atte Ranta ja Emil Korkiakoski. Kolmikko perusti Youngheartedin vuonna 2015. Vuotta myöhemmin ilmestyi yhtyeen platinarajan ylittänyt debyyttialbumi NUORISYDÄN. Levyltä muistetaan muun muassa triplaplatinarajan (yli 12 miljoona toistoa) rikkonut hitti Hetkeksi. Bändi julkaisi kesäkuussa 2019 odotetun toisen albuminsa Vapaa, jota seurasi ehdokkuus Vuoden yhtye -kategoriassa vuoden 2020 Emma Gaalassa. Albumilta löytyvät muun muassa kultaa striimannut Vaikeeta, Hullaannun sekä Sun syliin kappaleet.

Syksyllä 2022 Younghearted julkaisi kolmannen albuminsa Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan.

Yhtye kertoo albumistaan seuraavaa:

”Vuoden 2019 Vapaa-albumin valmistumisen ja kesän keikkojen jälkeen lähti muotoutumaan ajatus enemmän bändivetoisesta levystä, jonka biisejä olisi kiva rokata keikoilla. Lopputuloksena syntyi 11 biisin kokonaisuus, johon mahtuu perinteisempää YOUNGHEARTED-soundia sekä uudelleensyntynyttä 2000-luvun suomirockia. Ollaan kaikki kolme todella ylpeitä tuotoksesta, josta kuulee meidän kehittymisen muusikkoina, biisintekijöinä sekä bändinä. Levyllä kuullaan myös ensimmäistä kertaa Reetan kirjoittamia kappaleita, kuten Sun numero ja Silloin.”

Konsertti on ikärajaton.