Kirjoittanut lehdenpaivittaja

Valoa Tunnelin Päässä- Installaatio

Lukuaika: < 1 minuutti

Valoa Tunnelin Päässä- Installaatio


Tapahtuman tiedot


Joskus elämä viettää väärille raiteille, värit katoavat elämästä ja mieli on musta. Eteenpäin on vaikeaa nähdä, pimeässä askel haparoi. Itsetuhoisissa ajatuksissa ainoana ulospääsynä, valona pimeän tunnelin päässä, voi näyttäytyä oman hengen riistäminen. Itsetuhoisille ajatuksille voi kuitenkin onnistua kääntämään selkänsä. Installaatiomme keskeinen sanoma on, että nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi tuleminen on ensiarvoisen tärkeää. Kääntämällä kasvomme toisiamme kohti ja
ojentamalla auttavan kätemme tukea tarvitsevalle, meistä jokainen voi olla hengenpelastaja ja loistaa valoa tunnelin päässä.

Kuka tahansa meistä voi joutua kohtaamaan asioita, jolloin mielemme kantokyky on koetuksella. Teemaan liittyvää stigmaa voidaan häivyttää rohkaisemalla avoimeen keskusteluun ja vuorovaikutukseen. Itsetuhoisista ajatuksista saa ja tulee kysyä suoraan. Itsetuhoisiin ajatuksiin on saatavissa apua. Joka kuudes meistä on joskus ajatellut tekevänsä itsemurhan. Itsemurhaan päätyy Suomessa vuosittain 700–800 henkilöä. Jokainen menetetty elämä on inhimillinen tragedia.
Teokseemme liittyvän videon voit katsoa Instagramissa @depa_kollektiivi
Kuunnellaan, kohdataan, tuetaan toisiamme!

Järjestäjä:

Depa Kollektiivi / Desra & Vepa

Paikka:

Kalasataman Vapaakaupunki, Redin 2.kerros

Avoinna Ma-La 10-19, Su 12-17