Kirjoittanut lehdenpaivittaja

SUSANNA VUORIO: MAALAUKSIA

Lukuaika: 2 minuuttia

SUSANNA VUORIO: MAALAUKSIA


Tapahtuman tiedot


Avajaiset to 4.4.2024 klo 17-20

Lisäksi galleriassa järjestetään näyttelyn teemoihin liittyvä

KRIITTINEN KLUBI: LUOKKAYHTEISKUNTA JA KÖYHYYS SUOMESSA la 20.4. 14.30-16.30.

Uuden turkulaisen Kriittisen Gallerian toinen näyttely esittelee Susanna Vuorion öljyvärimaalauksia.

Hän käsittelee teoksissaan arkea, köyhyyttä ja vanhenemista. Näyttelyn teoksia ei ole aiemmin nähty Turussa.

Suurin osa on valmistunut tänä keväänä. Yksi näyttelyn maalauksista on nimeltään “Leikataan”. Se kertoo

heistä, joihin Suomen tämänhetkisen hallituksen leikkaukset osuvat. Eräissä muissa näyttelyn teoksissa

Vuorio keskittyy kuvaamaan vanhenemisen kokemusta. Vuorio ei halua saarnata. Eikä vain kuvittaa jo

lukkoon lyötyjä näkemyksiä. Hänelle maalaaminen on ajattelua ja tarinankerrontaa ilman sanoja.

Hänen aiheensa ovat usein apeita, mutta hän pyrkii käsittelemään niitä myötätuntoisesti ja myös huumorilla.

Rönsyilevällä ja improvisatorisella sivellintyöskentelyllään hän kannustaa katsojaa samaistumaan maalaustensa

henkilöihin, tilanteisiin ja elämän räminään.

ENG

SUSANNA VUORIO: PAINTINGS

The opening on Thur April 4th at 5-8 pm.

Additionally, we will organize CRITICAL CLUB: CLASS SOCIETY AND POVERTY IN FINLAND, on

Saturday 20.4.2024 at 2.30–4.30 pm.

Critical Gallery’s second exhibition is a show of paintings by Susanna Vuorio, from Turku. Her paintings

deal with everyday life, poverty and getting old.The works on show have not been previously exhibited

in Turku. Most have been completed this spring. One of the paintings in the show is called “Let’s Make Cuts”.

It’s about the people who take the hit of the budget cuts the current government of Finland is making.

In some other works Vuorio concentrates on depicting the experience of aging. Vuorio doesn’t want to

preach. She doesn’t want to just illustrate convictions that are already fixed. To her, painting is a way

of thinking, telling stories without words. Her themes are often bleak, but she tries to approach them

with compassion and also with humor. With her sprawling and improvisatory brushwork she

encourages the viewer to empathize with the characters, situations and the clamor of life in her paintings.

Lisätiedot/More info:

Etusivu

www.susannavuorio.com

KRIITTINEN GALLERIA – CRITICAL GALLERY

Taiteen talo/Art House Turku
Nunnankatu 4, 20700 Turku
C-rakennuksen 1. kerros (sisäpiha)
Avoinna/Open ti-su/Tue-Sun 12-18

Kuva: “Jemmaaja”, öljy kankaalle 130 x 160cm, 2024 © Susanna Vuorio

Photo: “Hider”, oil on canvas, 130 x 160cm, 2024 © Susanna Vuorio