Lukuaika: < 1 minuutti

Solju + Vilma Jää


Tapahtuman tiedot


Illan avaavan Vilma Jään musiikissa liikutaan akustisten ja elektronisten saundien välillä yhdistäen kansanmusiikille tyypillisiä soittimia synteettisesti tuotettuihin biitteihin, suomalais-ugrilaisen lauluperinteen flirttaillessa pop-estetiikan kanssa.

Musiikkiaan Vilma Jää tekee yhteistyössä tuottaja-säveltäjä Mikko Renforsin kanssa ja hänen kanssaan keikoilla soittaa Mimi Kantola (live-elektroniikka). Tuoreena artistina Vilma Jää nousi suuremman yleisön tietoisuuteen Helsingin Sanomissa viime kesänä ollen ison jutun ja Kaija Saariahon Ranskassa esitetyn uusimman oopperan ylistävän arvostelun myötä. Vilma Jäältä on ilmestynyt kaksi sinkkujulkaisua, Saatanan saalistaja ja Syntymistään sureva. Sisältövaroitus: yksi kuultavista kappaleista käsittelee seksuaalisen väkivallan tematiikkaa.

Ulla Pirttijärven ja Hildá Länsmanin Solju yhdistää saamen kielen ja joiun uusiin ja innovatiivisiin äänimaisemiin ja tuo ylpeänä esiin pohjoisen kulttuurin ja joikumusiikin rikkaat sävyt ja maailmat.

Soljun odotettu kakkosalbumi Uvjamuohta (Bafe’s Factory) julkaistaan syyskuussa. Laulut heijastelevat kaikuja pohjoisen Lapin traditionaalisesta elämäntavasta ja mytologiasta, ytimessään saamelainen identiteetti.

Soljun debyyttialbumi Ođđa Áigodat (Bafes’s Factory, 2018) voitti ’Best International Indigenous Release of the Year’ -sarjan Kanadan Indigenous Music Awardsissa vuonna 2019. Suomessa Solju palkittiin Suomen Musiikkikustantajien genrevapaan musiikin kategoriassa vuoden etnotekijöinä sekä Vuoden kansanmusiikkitekijänä Etnogaalassa.

Kesto 2 h, sis. väliajan

Liput: 28/18 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €), lippu.fi