Snugglesafe on video, jossa ihminen hoitaa kissaa. Jokin on kuitenkin vialla – kissalta mitataan kuumetta, sitä viedään päivystykseen, se ei halua syödä. Kissa kutistuu. Missä sen emo on? Hoiva ei näyttäydy vain hellänä hemmotteluna. Huolenpito on myös rutiinien toistamista ja joskus pakottavaa ja kivuliasta. Hengissä pitäminen ja pysyminen vaatii jatkuvaa ylläpitoa. Luovuttaminen olisi helpompaa.
Reija Meriläinen on helsinkiläinen taiteilija, jonka teoksissa sosiaaliset jännitteet ja keholliset kokemukset materialisoituvat. Usein teokset vihjaavat valta-asetelmiin tai väkivaltaan, vaikka ne olisivat visuaalisesti pehmeitä. Meriläisen teoksia on esitetty useissa ryhmä- ja yksityisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla, mm. ARS17-näyttely nykytaiteen museo Kiasmassa. 2019 Meriläiselle myönnettiin mediataiteen AVEK-palkinto. Taiteilija on usean vuoden ajan toiminut vapaaehtoisena sijaiskotina kodittomille kissoille Kisu ry:n kautta. Kisu ry on Pirkanmaalla, Uudellamaalla ja Keski-Suomessa toimiva hädänalaisten kissojen oma yhdistys, jonka tarkoituksena on parantaa kissojen eläinsuojelullista tilannetta Suomessa. Pääasiassa yhdistykselle tulevat kissat ovat ulkopopulaatioista kotoisin ja siksi usein arkoja ja joskus myös sairaita.
Videon musiikki ja äänisuunnittelu: Minna Koivisto
Osa videosta saattaa ahdistaa joitain katsojia, sillä se sisältää kuvauksia pakkoruokinnasta ja kuolemasta.