Kirjoittanut lehdenpaivittaja

Noora Nio-Juss: Dreamer

Lukuaika: < 1 minuutti

Noora Nio-Juss: Dreamer


Tapahtuman tiedot


Näyttelyssä on esillä unelmoijia, haaveilijoita ja unennäkijöitä.

Kaikki näyttelyn teokset ovat uniikkeja oljyväripuupiirroksia ja ne ovat valmistuneet viimeisten kolmen vuoden aikana. Teokset on kaiverrettu koivuvanerille ja vedostettu käsin hiertämällä paperille.

Forum Boxin tila innoitti ja antoi mahdollisuuden kokeilla puugrafiikan mittakaavan rajoja.

Noora Nio-Juss (s. 1976) on helsinkiläinen kuvataiteilija. Noora valmistui Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2017 ja kuvataiteen kandiksi Viron Taideakatemiasta vuonna 2000, pääaineena maalaus.

Nio-Juss on pitänyt useita yksityisnäyttelyitä ja osallistunut ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomailla. Viimeisimmät näyttelyt Turun Taidehallissa, Galleria Sculptorissa Helsingissä, Tallinnan Taidehallin Galleriassa, Riihimäen taidemuseossa ja VS Galleriassa Fiskarsissa. Nio-Jussin teoksia on mm. Suomen Kansallisgallerian, Helsingin kaupungin taidemuseon, Paulon Säätiön, Mäntän kaupungin ja Tampereen taidemuseon kokoelmissa. Noora Nio-Juss oli vuoden 2020 Queen Sonja Print Award -palkintoehdokas ja vuonna 2021 hän sai William Thuring palkinnon.

Viime vuodet Nio-Juss on työskennellyt suurikokoisten puupiirrosten parissa. Hänen puupiirrokset liikkuvat maalauksen ja puugrafiikan välimaastossa. Noora etsii puugrafiikalle uusia esittämismuotoja sekä tapoja sen tekemiselle ja kokemiselle.