
Espoon Leppävaaraa, tuttavallisemmin Lepuski on Sellosalin kotikaupunginosa. Verraton kaksipäiväinen Lepuski Alt-Fest juhlistaa vaihtoehtomusiikin ilosanomaa ja 20-vuotiasta Sellosalia.
Perjantain rämisevän menon takaavat riemastuttava Teini-Pää ja hehkutettu, vaarallisen bändin maineessa oleva Kissa. Lauantaina siirrytään sähköisempään meininkiin: esiintyjinä hurmaavat Malla ja Handshaking-artistinimen takaa paljastuva juontajanakin tunnettu Fedja Kamari.
Lämpiöbaarissa kuullaan viikonlopun aikana dj-setit Tytti Rotolta ja Kalifornia Kekeltä. Sellosalin tunnelmallinen sali kutsuu – myös joraaminen sallittu!
Kissa on yhdistelmä glitterin kyllästämää 1970-luvun glam spektaakkelia, dekadenttia kapinaa kapinaa vastaan ja kiihkeää rakkautta. Yhtye ammentaa musiikillisen ja lyyrisen voimansa huolettomasta rock ’n’ rollin alkulähteestä, herkästä ja kuplivasta pop-estetiikasta sekä voimapopin isoista harmonisista kitaroista ja melodiakoukuista. Livenä Kissa on päällekäyvän riehakasta, vinkuvien kitaroiden kuorruttamaa poprock-unelmaa. Yhtye julkaisi keväällä hienostuneen herkän ja kunnianhimoisen toisen albuminsa Apinalinna.
Viikonlopun avaava Teini-Pää on pöhköpopin sanansaattaja, jonka samaistuttavat kappaleet ihastuttavat. Yhtyeen musiikissa koukuttavat pop-melodiat yhdistyvät amerikkalaisten autotallien perukoilla rämistelevien bändien tee se itse -estetiikkaan. Yhtye oli ehdolla Kriitikoiden valinta -kategoriassa Emma Gaalassa 2023 ja julkaisi alkuvuodesta kehutun kakkosalbuminsa nimeltään Sata syytä aloittaa.
Artisti/näyttelijä Malla Malmivaara julkaisee taiteilijanimellä Malla koukuttavaa ja taitavasti tehtyä discon, housen ja suomenkielisen elektropopin sekoitusta. Malla on kuulaasta, kevyestä ja sopivan utuisesta klubisoundista tunnettu suomenkielinen artisti. Mallan debyyttialbumille, joka ilmestyi keväällä 2021 on sadellut ylistäviä arvioita ja se näkyi monissa ”Vuoden 2021 parhaat” -listauksissa mm. Helsingin sanomien kulttuuritoimituksen valinnoissa sekä YleXillä. Toisen, odotetun albuminsa Fresko Malla julkaisi alkuvuodesta.
Handshaking-artistinimellä esiintyvä Fedja Kamari tunnetaan monipuolisista DJ-keikoista, sekä energisistä live-esiintymisistä. Kamarin aikaisempiin musiikkiprojekteihin lukeutuu Töölön Ketterä -yhtye, jonka ohella ansiolistalta löytyy useita ohjelmia mm. Ylelle ja Radio Helsinkiin. Kantava tekijä Kamarin ulosannissa on tietynlainen yllätyksellisyys ja huumori, sekä niin itsensä kuin ympärillä olevien ilmiöiden ja kulttuurin haastaminen. Artistin debyytti Garden Clogs (2021) oli elektronisen- ja tanssimusiikin yleisölle odotettu teos. Image kirjoitti levystä näin: ”Handshakingin debyyttilevy on tuotantoarvoltaan korkeimman laatuluokan viihdepoppihousea, joka ei juuri häviä Yaejin tai Peggy Goun kaltaisillle kansainvälisille verrokeilleen tai miksei vaikka Jaakko Eino Kaleville”.
Lepuski Alt-Fest:
Pe 27.10.2023 Kissa + Teini-Pää, DJ Tytti Roto
La 28.10.2023 Malla + Handshaking, DJ Kalifornia Keke
Showtime 19:00
Liput 1 pv à 22 € / 2 pv à 38 € + tilausmaksu (alk. 1,50 €), lippu.fi
Keikat ovat ikärajattomia