Kirjoittanut lehdenpaivittaja

Laura Närhi

Lukuaika: < 1 minuutti

Laura Närhi


Tapahtuman tiedot


Moninkertaista platinaa myynyt Laura Närhi palaa pitkän esiintymistauon jälkeen lavoille. Koskettavista hiteistään tunnettu artisti tuo sanomarikkaat kappaleensa yleisön kuultavaksi intiimimmässä muodossa, tunnelmallisten konserttisalien äärelle. ”Mä elän 2024” -niminen kiertue on Närhen ensimmäinen syksyllä 2020 ilmestyneen ”Vastavoimat”-albumin jälkeen. Rakastettujen menestysbiisien lisäksi keikoilla saatetaan päästä todistamaan myös uusia yllätyksiä.

”Viime vuodet on elelty ja kirjoitettu lauluja. Olen kirjoittanut niin pitkään uutta materiaalia, että nyt haluan lähteä kohtaamaan yleisön pitkästä aikaa”, Laura Närhi fiilistelee.

Laulajan ura käynnistyi jo vuosituhannen vaihteessa Kemopetrol-yhtyeen solistina. Bändin taivalta on seurannut suomenkielinen sooloura, joka on tarjonnut samastuttavia isojen tunteiden biisejä kuten Tämä on totta, Mä annan sut pois, Siskoni ja Supersankari.