KUNNIOITUS – RESPECT


Tapahtuman tiedot


Autonomia edellyttää, että hyväksymme toisissa ihmisissä sen, mitä emme heissä ymmärrä.
– Richard Sennett, Kunnioitus eriarvoisuuden maailmassa

Tuomo Railon näyttämöteos Kunnioitus – Respect on dialogin muotoon rakennettu essee, näyttämötutkielma kunnioituksesta kulttuurisena voimana. Teos tuo yhteen Suomessa syntyneitä ja  Euroopan ulkopuolelta Suomeen muuttaneita taiteilijoita. Kunnioitus – Respect luotaa yksilön ja yhteiskunnan haasteita kulttuurien kohdatessa. Miten kunnioitus toimii – hyvässä ja pahassa? Miten kunnioitusta ilmaistaan ja miksi koemme kunnioituksen puutetta?

Kunnioitus on mielestäni yhtä aikaa sekä kirkas että hämärä käsite. Kunnioitus saattaa pahimmillaan muuttua uhaksi, ihmisiä tapetaan kunnian tähden ja kuitenkin me tarvitsemme keskinäistä kunnioitusta toimiaksemme yhteiskuntana. Muuttuvassa maailmassa meidän on koko ajan tarkistettava kunnioituksemme olemusta, rakennetta ja suuntaa. Tämä teos toimii myös oppaana huumorintajun tarkkailuun.   – Tuomo Railo

Kunnioitus – Respect -teoksen ensi-ilta on Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa 15.10.2019 klo 19

Muut esitykset Louhisalissa:
la 9.11. klo 19
su 10.11. klo 15
ma 9.12. klo 19
ti 10.12. klo 10

Liput 15 / 29 €
www.glimsgloms.com

Esitys on englanninkielinen, sen kesto on 60 min, se on suunnattu  yli 13-vuotiaille.

Kommentoi Facebookissa
Avatar

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.