Lukuaika: 2 minuuttia

9. Heidi Kesti

24 syytä tehdä taidetta

Kutsuimme 24 eri taiteilijaa tai taiteilijaryhmää julistamaan miksi he tekevät taidetta. Julkaisemme päivittäin heidän vastauksiaan jouluaattoon asti joulukuussa 2020.

❮❮

Yksi tosi ilmiselvä syy tehdä taidetta tuli helposti mieleeni. Syy on se, että minä tykkään tehdä taidetta. Taiteen tekeminen on minusta useimmiten kivaa.

Tuo syy tosin tuntui heti jostakin syystä riittämättömältä ja ihan liian keveältä. Jopa sellaiselta, että sitä ei kannattaisi sanoa ääneen, jotta ei menettäisi niitä uskottavuuden rahtusia joita mahdollisesti omasta taiteilijuudesta on vielä olemassa.

Niin. Sanoin kerran sillä tavalla eräälle henkilölle, ja se oli vikatikki.

Olin ujo, kaksikymppinen ja Kankaanpään Taidekoulussa ensimmäisellä vuosikurssilla. Meillä oli kivenveistokurssi, jonka opettajana toimi kivenveistäjä, jonka nimeä en enää muista. Hän kävi aina vuosittain pitämässä koulussamme sen yhden kurssin: kivenveiston alkeet.

Opettaja kuului semmoiseen vanhan koulukunnan taiteilijatyyppivalikoimaan, jossa on

olemassa muun muassa:

  1. tosi hyviä äijiä
  2. saatanan hyviä äijiä, jotka ei sylje kuppiin
  3. ihan hele-VE-tin hyviä ja kovia ÄIJIEN-UGH-ÄIJIÄ, joille maistuu kuppendaali

En tarkkaan muista mihin lokeroon hänet olisin sijoittanut.

Opettaja kävi luokassa kierroksen ja kysyi kaikilta oppilailta saman kysymyksen; Miksi haluat olla taiteilija?

Mainos (teksti jatkuu alla)

Vuoroni tuli. Vastasin, että olen aina tykännyt maalata ja värkätä kaikenlaisia juttuja. Että se on minusta kivaa ja tykkään semmoisesta tekemisestä. Ja että tulin tänne kouluun, kun kerran pääsin, ja haluan tehdä kaikkia kivoja asioita, ja tämä taidehommelien tekeminen on kivaa.

Opettaja tuijotti minua hetken vakavana ja sanoi painokkaasti: TAIDE EI OLE KIVAA. TAIDE_EI_OLE_MUKAVAA.

Säikähdin ja häpesin typerää vastaustani. Minulle tuli olo, että olen tyhmä ja nolo, ja että se liittyy jotenkin ikääni ja sukupuoleeni.

No, okei, vastaukseni oli kieltämättä ärsyttävä. ”Kivaa, mukavaa, tykkään”. Argh. Mutta olin kaksikymppinen, ujo, ja kysymys yllätti minut. Olisin tarvinnut aikaa miettiä. Lisäksi olin auttamattoman kömpelö ilmaisemaan sanallisesti itseäni.

Milleniumin vaihteessa taidekoulutukseen ei myöskään sisältynyt rahtustakaan taidepuhetta. Koulutuksissa painotettiin konkreettista tekemistä, taiteentekemisen tekniikoiden harjoittelua, materiaalien haltuunottoa ja oman käsialan löytämistä. Mallimaalausta, perspektiivioppia, hitsausta, kipsivalujen tekemistä. Rälläkän, vannesahan ja tasohiomakoneen käyttöä. Painotettiin niin sanottua tekemisen meininkiä. Koita siinä kakskymppisenä hermokimppuna teoretisoida omaa taiteilijuuttasi kun pitää sirkkelöidä pöllejä ja samalla muistaa hengittää ja säilyttää kaikki sormet tallessa ja yrittää olla niin hyvä äijä kuin vaan mahdollista, vaikka ei ole äijä alkuunkaan. Huh.

Miksi haluan olla taiteilija? Voi paska, olisit ope antanut edes päivän aikaa miettiä! Aika iso kysymys kumminkin. Ja koska olin HYVIN estynyt ja ujo, olisin mieluiten antanut vastaukseni kirjallisena etäyhteyden kautta pimeästä eristysturvakopista, enkä uuden luokan edessä, keskellä eläviä, hengittäviä, vieraita ihmisiä, jotka saattavat katsoa minua ja marimekko- jäljitelmäpaitaani, ja olla minusta jotain mieltä.

Se oli kamala tilanne, jotenkin. Katkeroiduinkin siitä, että minut sillä tavalla nolattiin luokan edessä. Se jäi mieleen. Ihan niin että siitä pitää vieläkin tässä kirjoittaa.

No niin, tuosta aiemmin kokoamastani vanhan koulukunnan äijätaiteilijatyyppi-kavalkadista ehkä kuultelee läpi vuosikausien kuluessa hamstraamani katkeruus äijätaiteiljoita kohtaan. Olen ollut kyllästynyt siihen jo kaksikymmentä vuotta sitten, että joka paikassa on eläkeiän kynnyksellä käperehtiviä machokäppänöitä, jotka kuvittelee, että he on kovia jätkiä, ja parhaita taiteilijoita (täh???), koska se vaan on sillain, ja kaikki akat ja tytöt hiljaa ja lastentarhaopettajiksi saatana, antaa äijien tehä äijien hommat niinku kivenveistohommat ja pronssivaluhommat ja valuhommat ja maalaushommat ja raksahommat ja kaikki hommat ja sitte mennään kaliallessaatanarääh.

Omaksuin sittemmin ristiriitaisesti samankaltaisen asenteen, kuin se kivenveiston opettaja. Ärsyynnyn aina, jos joku erehtyy sanomaan jotain niin tyhjää, kuin että taide on monimuotoista ja kivaa. Ärsyynnyn, koska tuommoinen puhe kuulostaa esimerkiksi siltä, että taiteen tekeminen ei olisi vakavasti otettava työ. Tai että kuka tahansa voi tehdä vähän taidetta ja olipa se kivaa ja ihanaa.

On totta, että taiteen tehtävä ei ole olla miellyttävää tai kivaa tai viihdyttävää. Mutta sen tekeminen VOI olla kivaa ja miellyttävää. Haittaako se, jos se on?

Kommentoi Facebookissa
Taiteen paikka