Kulutan siis olen 6

Ilmastokriisi on vakava aihe ja sitä on hyvä käsitellä sopivalla kunnioituksella. Silti vakaviakin aiheita on mahdollista tarkastella ilman että otsa on pysyvästi rypyssä. Suomen ympäristökeskus SYKEn erikoistutkija Jari Lyytimäki on tutkinut huumorin käyttöä osana vakavan aiheen viestimistö. Hän kirjoittaa Huumori ympäristönsuojelussa -teoksessaan aiheesta.

”Huumori voi myös edistää yhteiskunnallista keskustelua. Naurun siivittämänä ahdistavia, arkaluontoisia tai riidanalaisia aiheita voidaan käsitellä vapautuneesti. Erilaisia ilmiöitä ja näkökulmia yhdistävä komiikka synnyttää parhaimmillaan kokonaan uusia ideoita ja avaa tuoreita lähestymistapoja. Hyväntahtoinen pilke silmäkulmassa innostaa yhteistyöhön ja motivoi esimerkiksi rehevöityneen järven kunnostajia vuosikausia kestävässä talkootyössä. Itseironia auttaa suhteuttamaan epäonnistumisia. Musta huumori helpottaa, kun ylivoimaisilta tuntuvat ympäristöongelmat vyöryvät päälle.”

Kaikille on tietenkin selvää, että suuren matkustajalentokoneen alle ei voi asentaa vesitason ponttoneja ja laskeutua koneella mereen. Silti absurdi kuva moisesta voi alleviivata meidän oman toimintamme hulluutta.