Me ja muut eläimet 5

Jotain keskeistä yhteiskuntamme suhteesta lihaan tiivistyy vuonna 2016 ensi-iltaan tulleen Teit meistä kauniin -elokuvan markkinointiin. Tuukka Temosen ohjaaman ja Apulanta-yhtyeestä kertovan elokuvan nimellä myytiin Hesburgerin lihalla täytettyä ”triplasipulihampurilaista”. Sekä elokuvan ohjaaja että Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki ovat kertoneet julkisesti olevansa kasvissyöjiä. 

Tätä voisi pitää jopa pähkähulluna.

Pikaruokaketjut välttelivät pitkään kasvisvaihtoehtojen tarjoamista. Taustalla on epäilemättä ollut osaltaan kysymys tuotannon volyymista – eli myyntiin ei oteta tuotteita, joiden menekin ei uskota olevan suuri. Toisaalta vegevaihtoehtojen kursailu saattaa liittyä myös siihen, että ne muistuttavat itse perustuotteeseen (jauhelihapihvi) liittyvän mahdollisesti ongelmia. Nykyään kasvisvaihtoehdon puuttuminen listalta vaikuttaa lähinnä omituiselta.