Nuoren naisen muotokuva on älykäs elokuva naisten välisestä solidaarisuudesta ja taitelijan malliaan vangitsevasta katseesta

Nuoren naisen muotokuva

Céline Sciamma

Ensi-ilta 27.12.

☆☆☆☆

Céline Sciamman uudessa elokuvassa 1700-luvulla elävä nuori taidemaalari Marianne (Noémie Merlant) saa merenrantahuvilaa emännöivältä kreivittäreltä (Valeria -Golino) toimeksiannon maalata muotokuvan tyttärestään Héloïsesta (Adèle Haenel) tämän naittamisen vauhdittamiseksi. Kohtaloaan väistelläkseen Héloïse on kieltäytynyt poseeramisesta, joten Marianne joutuu teeskentelemään seuraneitiä päivisin ja maalaaman muotokuvaa muistista iltaisin.

Tomboyssa (2011) ja Girlhoodissa (2014) sukupuolirooleja, rotuennakkoluuloja ja luokkajakoa käsitellyt Sciamma kohdistaa katseensa naisten väliseen solidaarisuuteen. Se näyttää ylittävän luokkajaonkin helpommin kuin kuvatun ajan avioliittoinstituution merkityksen.

Toisena pääteemanaan toisen ihmisen kohtaamista tutkailevassa elokuvassa viitataan kreikkalaiseen myyttiin, jossa Orfeus pelastaa rakastamansa Eurydikeen Manalasta, mutta kadottaa hänet lopullisesti luodessaan kaikista varoituksista huolimatta häneen ennenaikaisen katseen. Tämä peilautuu siihen, miten taiteilijan teokseensa pysäyttämä oma katse ja sen elämäänsä jatkava kohde ovat traagisesti pakotettuja etääntymään toisistaan.

Nuoren naisen muotokuvan voi nähdä myös jonkinlaisena Ingmar Bergmanin Naisen -naamio – Persona (1966) elokuvan päälle-kirjoituksena. Kun Bergmanilla Elektra-myytin yhteen kietomat naiset sulautuvat toisiinsa, nyt kuvattu myytti repii naishahmot irti toisistaan.

Ohjaajana Sciamma on vielä enemmän tarkka kuin herkkä ja hallitsee olennaiseen keskittymisen taidon viimeisen päälle. Pitkät lähikuvat vaativat ja saavat paljon näyttelijöiltä, joiden työssä ei ole moitteen sijaa.. 

Kommentoi Facebookissa
Tuomas Rantanen