Vakiopaine

KirjallisuusKirjoittanut Antti Kurko

Kunnianosoitus Vakiopaineelle

Lukuaika: < 1 minuutti

Kunnianosoitus Vakiopaineelle

Vakiopaineesta, rakkaudella – Baari Vakiopaineen 25-vuotisjuhlakirja

Juha Mäkinen (toim.)

Jos Jyväskylä on Suomen Ateena, kaupungissa sijaitseva Vakiopaine-baari on sen agora. Keskellä 1990-luvun lamaa perustetusta keskikaljakuppilasta on kehittynyt 25 vuoden olemassaolonsa aikana yksi maan kulttuurihisto­riallisesti merkittävimmistä baareista. Nyt tämä paikka on saanut arvoisensa kunnianosoituksen, kun Juha Mäkisen toimittama Vakiopaineesta, rakkaudella -kirja on julkaistu. 

Mäkinen on tehnyt valtavan työn kootessaan kirjaa. Se on 400-sivuinen, kuvilla varustettu teos, jossa sadat ihmiset omistajista kanta-asiakkaisiin ja muusikoista näyttelijöihin muistelevat omaa Vakiopaine-aikaansa. 

Vaikka keskikaljan myyminen on ollut taloudellisen toiminnan selkäranka, Vakiopaineessa on kuitenkin aina ollut tilaa myös suunnitella ja toteuttaa. Baarin kellariin on ajan kuluessa rakennettu teatteri, ja tilassa on järjestetty tapahtumia elokuvafestivaaleista vakavasti otettaviin yhteiskunnallisiin debatteihin. 

Paikan yhteisöllisestä luonteesta kertoo jo se, että kirjaa varten kerättiin yli 3 000 euroa joukkorahoituksen avulla. Vaikka monen jyväskyläläisen olohuonetta muistellaan pääosin lämmöllä, etenkin työntekijöiden tarinoista käy ilmi, ettei baarin pitäminen ole ollut aina helppoa. 

mainos

Kirja on upea dokumentaatio ainutlaatuisesta paikasta. Kippis sille!