Kapernaum – Kaaoksen lapset

Nadine Labakin

☆☆☆☆☆

12-vuotias Zain on Syyrian pakolainen Libanonissa. Hän haastaa vanhempansa oikeuteen kahdesta syystä: siksi, että on syntynyt ja koska vanhemmat saavat lapsia, joista eivät huolehdi. Kapernaum on epämääräinen kasa jätettä ja pakolaisten asuinloukkoja. Lapset keräävät roskia ja myyvät kadulla mehua. Koulua ei käydä.  Vanhemmat myyvät Zainin sisaren lapsimorsiameksi. Zain yrittää kaaoksessa huolehtia vauvasta, jonka Etiopiasta pakolaisena maahan tullut äiti katoaa.

Nadine Labakin ohjaama ajankohtainen ja syvästi koskettava elokuva sai ensi-iltansa toukokuussa 2018 Cannesin elokuvafestivaaleilla, jossa se palkittiin Prix de Jurylla ja pitkillä aplodeilla. Elokuva on myös Labakin käsikirjoittama. Tunnettuna näyttelijänä hän on kuitenkin rajannut itsensä vain yhteen kohtaukseen. Näyttelijöistä moni on autenttisia kadun kasvatteja. Suomessa Mikko Niskasen elokuvissa on vastaavaa realismia.

Päähenkilöä esittävä Zain al Rafeaa oli aikanaan lukutaidoton pakolainen, joka oli asunut 8 vuotta Libanonissa. Nykyään hän on 14 ja käy ensimmäistä kertaa koulua Norjan Hammerfestissa. Elokuva on Oscar-ehdokkaana parhaaksi ulkomaiseksi elokuvaksi. Viiden tähden elokuva!

Matti Ikonen

Kommentoi Facebookissa
voima
  • 28.2.2019