Suomessa käytävä poliittinen keskustelu suomalaisten Isis-äitien ja heidän lastensa kohtalosta on kuin tanskalaisen Vallan linnake -televisiosarjan käsikirjoittajien kynästä.
Tässä Adam Pricen luomassa, puoluepolitiikan monitasoisia asetelmia luotaavassa menestyssarjassa poliittista keskustaa edustava edistyksellinen pääministeri Birgitte Nyborg yrittää tasapainoilla idealistisen oikeudenmukaisuuden ja reaalipoliittisen kaupankäynnin välillä. Tässä asetelmassa olennaisia osia ovat puolueiden välinen ja sisäinen valtapeli sekä uutismedian omalakinen ja tosinaan johdateltavissa oleva tapa tulkita, painottaa ja kehystää asioita.
Isis-perheiden kysymyksessä sekä juridisen että arkijärkisen oikeudenmukaisuuden mukaan rikoksiin syyllistyneille kuuluu rangaistus. Silti samalla on ilmeistä, etteivät kaikki kyseessä olevat ihmiset ole tehneet rikosta. Esimerkiksi lasten syyllisyys on jo lähtökohtaisesti ongelmallista. Tämä koskee heistä niitäkin, joiden kohdalla voidaan tutkinnan kautta osoittaa eriasteista manipuloitua osallisuutta Isiksen sinänsä kiistatta tuomittavaan toimintaan.
Lähtökohtaisesti helpointa olisi, jos oikeutta käytäisi paikan päällä, minkä jälkeen syylliset tuomittaisi kärsimään rangaistuksiaan ja loput karkotettaisi kotimaihinsa. Näin helposti asiassa ei kuitenkaan voine edetä, sillä oikeudenkäynneille ei paikan päällä ole toimivaa tuomioistuinta eikä resursseja. Erillisen kansainvälisen oikeuden perustaminen taas on vaikeaa poliittisten esteiden ja aikatauluongelman vuoksi. Näin tässä vaihtoehdossa sekä syylliset että syyttömät joutuisivat elämään infernaalisissa oloissa ties kuinka kauan, useissa tapauksessa ennen aikaiseen kuolemaansa asti.
Mitä sitten Birgitte Nyborg tekisi suomalaisten Isis-äitien ja -lasten asiassa, jos olisi Suomen pääministeri?
Luultavasti Nyborg ottaisi tavoitteekseen, että erityisesti lasten takia toimeen on ryhdyttävä nopeasti. Tässä kohtaa hänen esikuntansa juridiset asiantuntijat varmaankin tekisivät selväksi, ettei oman maan lastensuojelulla ole toimivaltaa ulkomailla eikä huostaanotto muutenkaan olisi mahdollista ilman tapauskohtaista harkintaa. Sitä varten lapset pitäisi saada tänne. Kun kansainvälisen oikeuden mukaan lasten erottaminen vanhemmistaan on hyvin ongelmallista, loogista olisi tuoda tänne myös ne äidit, joita ei tuomita paikan päällä vankeuteen.
Tätä tukisi sekin, että oikeusvaltiossa ihmisiä pitää kohdella syyttömyysolettaman mukaan. Emme tutkimatta voi tietää, mikä kunkin äidin syyllisyys ja syyntakeisuus on. Mukana voi olla myös pakotettuja uhreja ja/tai alaikäisenä sinne vietyjä nuoria, joista on tullut enemmän tai vähemmän vapaavalintaisesti äitejä paikan päällä.
Nyt ollaan siis tilanteessa, missä oikeudenmukaisuus ja juridinen päättely johtavat tilanteeseen, jossa pikaisia palautuksia pitäisi tehdä enemmän kuin puolueiden piirissä enemmistö sekä sosiaalisen median uhkakuvien kylvettämä yleinen mielipide ovat valmis hyväksymään. Asiaperusteisen poliittisen avauksen kannalta ongelma on siinäkin, että kysymyksestä on tullut mitä suurimmissa määrin identiteettipolitiikan väline: kaikki varovaisetkin avaukset vedoten oikeudenmukaisuuteen tai turvallisuusuhkiin tulevat heti ylitulkituiksi.
Tässä kohtaa Nyborg varmaan pyrkisi ensimmäiseksi etsimään yhteisesti jaettavan ratkaisun EU:n tasolla. Sitten kun tämä ei onnistu – tiettyjen entisten Itä-Euroopan valtioiden vääntäessä omien sisäpoliittisten astelemiensa takia vastaan – vastaavasti yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Tavoitteena tässä olisi, että useampi maa yhdessä sitoutuu omien kansalaistensa mahdollisten rikosten selvittämiseen ja samalla mahdollisimman pikaisesti saamaan lapset pois humanitäärisesti kestämättömistä olosuhteista. Välttämättömyydestä siis tehdään yhteinen hyve.
Pelipoliittisena tausta-ajatuksena tietenkin olisi, että paine omasta ratkaisusta pienenee kun valtiollisia harteita taakan kantamiseen on enemmän.
Onnistuisi kansainvälinen yhteistyö tai ei, Nyborg varmaankin pistäisi taitavan spindoctorinsa Kasper Juulin kehittämään äitien ja lasten vastaanottoa varten sellaisen internointiratkaisun, jossa kohtaavat yhdistelmä turvallisuusuhkien minimoimista kokoomuslaisessa hengessä, lasten suojelua sosiaalidemokraattis-kristillisessä hengessä ja keskustalaista aluepolitiikkaa. Varmaan sen seurauksena joku muuttotappioalueen hylätty oppilaitos tai vaikka varuskunta heräisi hetkeksi henkiin.
Kasper Juul tekisi myös kotiläksyjä löytääkseen Isis-perheiden joukosta vähintään yhden äidin, joka on pakotettu vastentahtoisesti alaikäisenä Isis-valtioon. Tämän kontaktin hän vuotaisi oikeudentuntoiselle Yleisradion toimittaja Katrine Fønsmarkille. Tällainen tositarina muuttaisi oleellisesti yleisesti vaalittua mielikuvaa siitä, millaisia kaikki Isiksen kanssa tekemisessä olleet ovat. Samalla se rakentaisi yleisesti ymmärrettävää perustelua sille, miksi kaikkien asianomaisten henkilöiden syyllisyys ja syyntakeisuus on tutkittava tapauskohtaisesti. Siihen taas ei käytännössä ole muuta mahdollisuutta kuin juuri se, mitä Nyborg esittää.
Vedotessaan kansalaisiin A-studion erikoishaastattelussa Nyborg selittäisi sitten omalla koskettavan arkijärkisellä tavallaan, että hallitus on päättänyt toimia ripeästi, koska etenkin lasten oikeudet on turvattava heti, mihin taas nyt valittu keinovalikoima on ainoa omassa päätösvallassa oleva ratkaisu. Hän korostaisi myös, että aikuisten osalta kyse on noin kymmenestä ihmisestä, joiden mahdollisesti muodostamaa turvallisuusuhkaa valtion koneisto pystyy kyllä valvomaan.
Samalla pääministeri muistuttaisi, että koska lakien mukaan oman maan kansalaisten paluuta kotimaahansa ei voi estää, on todennäköistä, että aikanaan kaikki leireiltä hengissä selviävät palaavat tänne joka tapauksessa. Siksi on parempi toteuttaa palautus suunnitelmallisesti (viittaus vasemmistoon) ja kontrolloidusti (viittaus oikeistoon) ja etenkin lasten traumatisoitumista minimoiden. Juuri pitkitys prosessissa tuottaa varmasti eniten ei-toivottuja oheisvaikutuksia yhteisenkin edun näkökulmasta.
