Luopumisen vapaus

Maassamme järjestetään huhtikuussa ilmastovaalit. Viime syksyisen IPCC-raportin myötä ilmastonmuutos on käväissyt jokaisen poliitikon huulilla. Hetken herätyksestä jäi viitteitä vaaliohjelmiin. Nyt ”1,5 asteen tavoite” on mantra, joka ajaa kohti kestävämpää kehitystä. Kuitenkin aidosti kunnianhimoista ilmastopolitiikka näyttäisivät ajavan ainoastaan vasemmisto ja vihreät.

Vaikka ilmastonmuutoksesta on varoiteltu 1980-luvulta saakka, päästöt ovat kasvaneet. Ilmastonmuutoksen torjunta on prosessi, joka haastaa yhteiskunta- ja talousjärjestelmämme, koska kapitalismin varaan rakentuneet yhteiskunnat nojaavat kulutuksen kasvuun. Luonnon kestokyvyllä ei ole aitoa roolia kulutusyhteiskuntien rakenteissa. Ilmastokriisi on siis kapitalismin kriisi, toteaa Ville Lähde yhteiskunnan syviä muutoksia luotaavasta Bios-yksiköstä (s. 21).

”Pelkästään kauralattea juomalla ja muilla kulutus­valinnoilla ei järjestelmätason virhettä saa korjattua”, teatteri­ohjaaja Esa ­Leskinen kiteyttää (s. 14).

Järjestelmä ei muutu yhdessä vaali­kaudessa. Vallan ja varallisuuden asemia puolustavat eturyhmät ja yksilöt ovat linnoittautunut ydin, joka ei todennäköisesti luovu eduistaan vielä silloinkaan, kun katastrofi on jo ­ilmeinen.

Edellistä konkreettisempi este järjestelmän muutokselle, jonka perustana olisi kestävä kehitys ja läpileikkaava tasa-arvo, on ehkä kuitenkin elämäntapamme. Se puolestaan muodostaa kokemuksemme ihmisyydestä samoin kuin jokainen järjestelmä tuottaa kaltaistaan ihmisyyttä. Kulloisessakin järjestelmässä selviäminen ja operointi tuottaa, istuttaa ja kasvattaa meihin toiminta- ja selviytymismalleja sekä identiteettien aineksia. Samalla se luo myös malleja kokemukselle, kuten mitkä asiat koemme tyydyttävinä, tai minkälaiset asiat tuottavat meille kokemuksen onnistumisesta, menestymisestä, epäonnistumisesta – mikä on (ihmis)arvoa ja mikä ei.  

Nykyjärjestelmässä jokainen meistä on kuluttaja. Kulutuksella tarkoitetaan taloustieteessä jonkin hyödykkeen käyttämistä tai nauttimista muussa kuin tuotantotarkoituksessa. Se osa tuloista, jota ei kuluteta, on säästöä. Säästössä oleva laiska raha on itsekästä, se ei vaurastuta verojen ja talouskasvun myötä yhteiskuntaa.

Harva meistä kokee tai myöntää identiteettinsä olevan kuluttaja, mutta silti sen ominaispiirteet sijaitsevat tapojen, mallien ja tyydytyksien sekavassa vyyhdessä. Vaikka tiedostava kuluttaja ei ehkä enää tyydytä itseään yltiöpäisellä ostelulla, niin silti uusi kevät­takki kirpparilta tuo tunnun ­uudesta alusta.

Ekologisesti tuotetun erikoisoluen vs. bulkkikaljan hankinta, laatuviinin karisma, uuden polkupyörän tai sähköauton status saattaa järkisyiden takana tuottaa myös sosiaalisen ylenemisen tyydyttävän vivahteen. Kuluttajuudella on syvä psykologinen juuristo skeemoissamme.

”Tavaroilla tuntuu olevan ominaisuuksia, jotka eivät selity niiden aineellisesta luonteesta. Pöytä tehdään puusta, mutta heti kun pöytä aletaan käsitellä tavarana – siis ostaa ja myydä – ne tuntuvat saavan ominaisuuksia, jotka eivät selity niiden käyttöarvolla”, Vesa Oittinen avaa Karl Marxin näkemystä tavarafetisismistä illuu­sioiden teoriana tuoreessa kirjassaan Marx ja moderni (Niin & näin, 2018).

”Ne jotka ottavat nämä näennäisyydet todesta, ovat joutuneet kapitalistisen yhteiskunnan todellisen luonteen kätkevän fetisismin uhreiksi”, Oittinen kirjoittaa.

Nyt vaaditaan ilmastotekoja. Maaliskuussa järjestetty Ilmastolakko-protesti oli ruotsalaisen Greta Thunbergin esimerkin innoittama globaali protesti, johon osallistui arviolta noin 1,5 miljoona nuorta. Suomessa lakkoa vietettiin ainakin 30 paikkakunnalla ja osallistujia oli arvioiden mukaan noin 9 000. Povataan, että tämä oli vasta alku­soittoa.

Seuraavan kerran väenpaljouksia kadulla on odotettavissa eri puolilla Suomea järjestettävillä Ilmastomarsseilla 6. huhtikuuta.

Ylisukupolvista viisautta äänestyspäätökseen!

Jarkko Kumpulainen

Kommentoi Facebookissa
Provinssirock 2019
Vocapeople