PääkirjoitusKirjoittanut Veera Järvenpää

Hei, helikopteri! Heitä rahaa!

Lukuaika: < 1 minuutti

Hei, helikopteri! Heitä rahaa!

PääkirjoitusPääkirjoitus

Voima on vuodesta 1999 ilmestynyt kulttuurilehti. Puoluepoliittisesti sitoutumaton lehti nostaa esiin yhteiskunnallisia aiheita niin maailmalta kuin kotimaasta. Pääkirjoitukset ottavat kantaa ja johdattavat lukijat numeron pariin.

Euroopan keskuspankki (EKP) on pumpannut finanssi­markkinoille 1 400 miljardia euroa, mutta talousalue tasapainoilee deflaation terällä. Viimeisten kuukausien aikana talouskeskustelussa on noussut esiin määrällisen elvyttämisen suuntaaminen suoraan kansalaisille. Siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Guardianin taloustoimittaja ­Larry Elliott, Financial Timesin talouskolumnisti Martin Wolf ja meillä Suomessa Voima ja Talouselämä. Puhutaan helikopterirahasta ja kansalaisosingosta, joista jälkimmäinen on Suomen Talousdemokratia ry:n lanseeraama käsite (Voima 2/2016).

Talousvaliokunnan perussuomalainen puheen­johtaja Kaj Turunen otti asiaan kantaa blogissaan 26. huhtikuuta. Hänen mielestään EKP voisi ­jakaa euroalueen jokaiselle kansalaiselle 500–2 000 euroa ja saada kulutuskysyntää kasvattamalla ­talouden rullaamaan.

Onko kansalaisosinko realismia? Talous­elämä ehti ampua helikopterin alas omassa jutussaan 24. huhtikuuta, siis jo ennen kuin Turunen nosti sen poliittiseen keskusteluun.

Mutta uskoisitko Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston päällikkö Tuomas Välimäkeä vai Deutsche Bankia? Heidän käsityksensä helikopterirahan jakamisesta ovat nimittän ristiriidassa.

Välimäki toteaa Talouselämässä, ettei EKP:n mandaatti mahdollista vastikkeettoman rahan jakamista. Totta on, että EKP ei voi rahoittaa suoraan valtioita. Kansalaiset ovat kuitenkin eri asemassa. Deutsche Bank julkaisi huhtikuun puolivälissä selvityksen, jonka mukaan mitkään säännöt eivät kiellä rahan jakamista kansalaisille.

mainos

Deutsche Bank muistuttaa, että helikopteriraha ei ole utopiaa: sitä käytettiin 30-luvun Saksassa onnistuneesti torjumaan suuren laman pahimpia iskuja.

Talouselämän juttu helikopterirahasta on jälleen yksi osoitus suomalaisen talousjournalismin yksiäänisyydestä ja kritiikittömyydestä ”luotettuja” asiantuntijoita kohtaan. Vaihtoehdottomuus tarjoillaan alentuvalla äänellä.

”Helikopterirahasta on käyty keskustelua jo vuosikymmeniä. Ihmiset ymmärtävät käsitteen vähän eri lailla. Joku on niin kirjaimellinen, että ajattelee helikopterin menevän tuohon keskustan päälle ja tiputtavan sieltä satasia”, Välimäki holhoaa Talouselämässä.

Kenen Välimäki uskoo tähyilevän kekkapäänä helikopterin perään tuolla keskustassa? Ehkä Oxfordin yliopiston taloustieteiden professori John Muellbauerin, joka on arvioi­nut, että jo 500 euron suuruinen kansalaisosinko piristäisi taloutta ja auttaisi taistelussa deflaatiota vastaan.