Tämä kirjoitukseni on nyt kielletty Venäjällä

Teksti Antti Rautiainen

Pääsin Venäjän federaation “ekstremististen materiaalien” listalle.

28. marraskuuta Tjumenin kaupungin Leninin piirin syyttäjänvirasto voitti kanteen, jonka mukaan toissa vuonna kirjoittamani artikkeli on ”ekstremistinen” ja pitää kieltää.

Kirjoitukseni “Anarkismista ja väkivallasta” on julkaistu Avtonom-lehden numerossa 33 syksyllä 2011, ja Suomessa samana vuonna ilmestyneessä Väärinajattelija-lehden viidennessä numerossa. Molemmat kirjoitukset julkaistiin salanimellä, koska en halunnut pitää näkyvää profiilia Venäjällä asuessani. Julkaisen tässä kirjoitukseni suomenkielisen käännöksen ensimmäistä kertaa netissä, jotta kaikki voisivat itse pohtia, oliko Tjumenin kaupungin Leninin alueoikeuden päätös oikeutettu.

“Venäjän federaation ekstremististen materiaalien“ lista perustuu Venäjän federaation lakiin 114-FZ heinäkuun 25. päivältä 2002 “Ekstremistisen toiminnan vastustamisesta”. Laki sisältää kaiken kaikkiaan yhdeksän erilaista toimintaa, jotka määritellään “ekstremistisiksi”, näistä neljä liittyy erilaisiin valtion turvallisuusintresseihin (mukaan lukien “terrorismi”, jota ei kuitenkaan tarkemmin määritellä), ja viisi erilaisiin “viharikoksiin”, jotka vastaavat karkeasti suomalaisia pykäliä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Lain mukaan vihan kohteena voi olla “rodullinen, kansallinen, uskonnollinen tai sosiaalinen” ryhmä. Erityisesti neljäs kategoria on erittäin epämääräinen ja sen nojalla on vaihtelevalla menestyksellä syytetty esimerkiksi poliiseja ja poliitikkoja kritisoineita kirjoittajia.

“Uralin alueellinen oikeustutkimusten keskus”, joka antoi lausunnon kirjoituksestani, ei kuitenkaan pitäytynyt tämän pykälän rajoissa – sen mukaan “kirjoituksessa on sellaisen väkivaltaisen toiminnan oikeuttamisen merkkejä, joka voi olla suunnattu ketä tahansa ihmistä, eikä välttämättä mitään konkreettista ryhmää vastaan”. Eli he löysivät kirjoituksestani sellaista kiihotusta kansanryhmää vastaan, mikä ei ollut suunnattu mitään kansanryhmää vastaan!

Kirjoitukseni käsitteli väkivaltaa niin teoreettisella tasolla, että “eksperteiltä” tuntuu menneen täysin ohi, mitä ajoin takaa. Jos nämä “ekspertit” haluavat vastustaa kaikkea väkivaltaa, miksi he eivät halua kieltää poliiseja, armeijaa ja valtioita? Tietysti voi myös olla että “ekspertit” ovat ymmärtäneet kirjoitukseni erinomaisen hyvin. Ehkä he vain pyrkivät vaikeuttamaan anarkistien ja kaikkien toisinajattelijoiden toimintaa, ja työllistämään tuhansia byrokraatteja joille “ekstremististen materiaalien listan” ylläpito ja valvonta tarjoaa elannon.

Kirjoitukseni lisäksi kiellettiin vielä neljä muutakin Avtonom-lehden kirjoitusta lehden kolmesta eri numerosta. Näistä ainoa englanniksi käännetty on ystävän muistokirjoitus syksyllä 2009 Moskovassa murhatulle antifasistille Ivan Hutorskoylle, lehden 32. numerosta. “Eksperttien” mukaan “kirjoitus kiihottaa väkivaltaan oikeistoradikaalien skinheadien sosiaalista ryhmää vastaan”. Vanhin kielletyistä kirjoituksista on vuodelta 2007, se käsittelee Vladimir Spiriniä, joka heitti käsikranaatin poliisiasemalle Jekaterinburgissa vuonna 2005. Näin vaikka Avtonomin toimituskunta alleviivasi, ettei kannusta ketään samanlaisiin tekoihin. Kaksi muuta kiellettyä kirjoitusta 32. ja 33. numeroista käsittelevät oikeudenkäyntiä valkovenäläisiä anarkisteja vastaan, joita syytettiin polttopullo-iskuista – olen kirjoittanut tästä tapauksesta Fifissä vuosina 2010 ja 2011.

“Venäjän federaation ekstremististen materiaalien lista” löytyy oikeusministeriön sivustolta. Tällä hetkellä listalla on 2 142 kirjaa, lentolehtistä, nettisivustoa, äänitettä, videota, iskulausetta ja maalausta. En ole löytänyt tarkkaa tutkimusta siitä, miten materiaalit jakautuvat erilaisten poliittisten suuntauksien välillä, mutta silmämääräisesti edustetuin tuntuu olevan islamismi, ja rasismi ja fasismi tulevat kakkosena. Lisäksi listalta löytyy skientologien kirjoja ja Jehovan todistajien ja Falun Gongin pamfletteja. Listalla on myös esimerkiksi Beslanin terrori-iskujen uhrien perustaman “Beslanin äänen” avoin kirje Yhdysvalloille ja EU:lle, Innocence of muslims -elokuva ja stalinistisen laulajan Aleksandr Hartšikovin kupletteja. Anarkisteja listalla ovat tähän asti edustaneet vain muutamat blackblocg.info-sivuston julkilausumat.

Sova- ja Agora-ihmisoikeusjärjestöjen neuvojen mukaan “ekstremististen materiaalien listalle” joutumista on miltei mahdotonta kyseenalaistaa oikeusteitse, ja tämän yrittäminen voisi johtaa vielä huomattavasti suurempiin ongelmiin viranomaisten kanssa. Näin ollen tämän oikeuden päätöksen kanssa on nyt vain elettävä.

Sanktiot “ekstremististen materiaalien” levittämisestä ovat melko lievät – siitä rangaistaan “Administrativni kodeksin” mukaan, joka vastaa karkeasti Suomen järjestysrikkomuksia. Pykälä 20.29 määrää yksityishenkilölle enintään 3 000 ruplan sakon tai enintään 15 päivää vankeutta. Avtonom-lehden numeroiden 29, 32 ja 33 levittämisen tämäkin sanktio kuitenkin tehokkaasti estää. Jos joku haluaa tukea lehteä, jonka vanhoista numeroista osa uhkaa nyt päättyä silppuriin, niin kiellettyjä lehtiä pitäisi tilata 9.12. mennessä, koska tuomio on lainvoimainen 12.12. Hinnasto ja tilausohjeet löytyvät täältä. Tukiaktioon voi osallistua Facebookissa täällä.

Nämä viisi artikkelia myös poistetaan avtonom.org-sivustoilta, koska muuten sivusto voi päätyä Venäjän viestintävalvontaviraston RosKomNadzorin estolistalle. Tekstit löytyvät jatkossa sivustolta bannedavtonom.noblogs.org. Nähtäväksi jää, päätyykö myös Fifi nyt Venäjän estolistalle. Uskon että tämä on epätodennäköistä, koska käännösteksteistä pitäisi tehdä päätös erikseen.

Tässä vielä kirjoitukseni, jonka venäjänkielisen version levittäminen Venäjällä on nyt rangaistavaa.

***

Anarkismista ja väkivallasta

Väitetään, että anarkistit vastustavat väkivaltaa, koska anarkisteilla keinot ja päämäärät kulkevat käsi kädessä. Mutta vain toinen väittämä on oikein, ensimmäinen ei. Anarkismissa väkivalta ei ole pelkästään keino, vaan tietyssä mielessä myös päämäärä sinänsä.

En tarkoita lapsellista uhoamista porvareiden hirttämisistä pappien suoliin tai muuta vastaavaa. Luokkavihollisten tuhoaminen yksilöinä ei ole vallankumouksellinen päämäärä. Kuten Kropotkin kirjoitti, kaikista vihaisimpien ihmisten tekemiä ylilyöntejä voi tuskin täysin välttää, mutta luonnollisesti anarkistien päämäärä on minimoida ne.

Nyky-yhteiskunnassa ihmiset ovat ennen kaikkea omien rooliensa orjia. Yksilön vastuu ei kuitenkaan poistu.

Kaikkien arvojen lähtökohta on periaate, että pahoista teoista pitää maksaa. Tämä ei luonnollisestikaan ole anarkistien keksintö, vaan universaali periaate, joka yhdistää koko ihmiskuntaa. On olemassa valtavia mielipide-eroja siitä, mitkä teot ovat oikeita ja mitkä vääriä ja miten pahan tulisi saada palkkansa, mutta perusperiaatteesta joka ikinen on samaa mieltä.

Anteeksianto on jaloa, mutta vain, jos se tapahtuu vapaaehtoisesti. Kaikista viimeiseksi kenelläkään on oikeutta antaa anteeksi toisten puolesta! Jos jotakuta loukattiin, hakattiin, petettiin tai raiskattiin, on hänen oma asiansa, tuleeko hänen antaa anteeksi, vai vaatia rangaistusta – se ei kuulu kenellekään muulle. Olen varma, että jopa Jeesus olisi tästä samaa mieltä.

On olemassa miljoona käytännön argumenttia, joita voi esittää kostamista vastaan. Joskus kosto voi johtaa loppumattomaan väkivallan kierteeseen, joskus kosto voi estää väärintekijää ymmärtämästä virheitään ja tekemästä parannusta, joskus kostosta voi seurata suhteettomia vaikeuksia niin kostajille kuin kaikille hänen läheisilleen ja tovereillekin. Joskus nämä argumentit ovat riittävä syy jättää kostamatta. Mutta kosto on yhtä kaikki kaiken oikeudenmukaisuuden perusta. Näin siksi, että kosto voi olla olemassa ilman anteeksiantoa, mutta anteeksiantoa ei voi olla olemassa ilman kostoa. Jos sinulla ei ole mahdollisuutta kostaa, ei anteeksiantosi ole minkään arvoinen.

Valtio ja sen luomat normit kieltävät koston, ja näin ollen riistävät meiltä oikeuden olla moraalisubjekteja. Korvaukseksi valtio antoi meille toimintaelokuvat ja loputtoman määrän muuta viihdettä, jossa koston tematiikka on keskiössä. Kosto oikeutetaan meille vain omissa fantasioissamme. Vain unissamme meidän annetaan olla ihmisiä.

Kosto on maailman kaiken oikeudenmukaisuuden perusta. Jos yhteiskunta ei ole valmis tätä ymmärtämään, vittuun sellainen yhteiskunta.

Esimerkkitapaukseksi käy Yhdysvaltain presidentin William McKinleyn murha, jonka anarkisti Leon Czolgosz teki vuonna 1901. Attentaattia seurasi valtava sortotoimien aalto anarkisteja ja kaikkia sosialisteja vastaan. Tuolloin hyväksytty lainsäädäntö, joka muun muassa kielsi anarkisteilta maahanpääsyn Yhdysvaltoihin, on voimassa vielä tänäkin päivänä (onneksi lain valvomista ei kuitenkaan enää oteta kovin vakavasti).

Suurin osa aikalaisanarkisteista (esimerkiksi Johann Most) irtisanoutui Czolgoszista, ja harvat häntä puolustavat (esimerkiksi Emma Goldman) puolustivat ennemminkin toveria kuin hänen tekoaan. Czolgoszilla ei ollut tiiviitä siteitä anarkistiliikkeeseen. Hän oli ilmiselvästi luuseri ja kenties myös sekaisin. Monet tutkijat uskovat, ettei hänellä koskaan ollut tyttöystävää. Hänen tekonsa ei johtanut mihinkään myönteisiin muutoksiin, eikä hänen annettu edes selittää kunnolla, miksi hän teki, mitä teki. Hänet tuomittiin pikaisesti ja teloitettiin vain kaksi kuukautta murhan jälkeen.

Kaikesta huolimatta presidentti McKinley ansaitsi kuolemansa:

Vuonna 1898 Yhdysvaltojen hävittäjälaiva USS Maine räjähti yhä edelleen tuntemattomista syistä Havannan edustalla. Tuolloin Kuuba oli vielä Espanjan siirtomaa, joka oli useasti noussut kapinaan itsenäisyyden puolesta. USS Mainen räjähdyksen jälkeen Yhdysvallat julisti sodan Espanjalle. Sodan seurauksena Kuubasta tuli itsenäinen ja Puerto Rico sekä Filippiinit siirtyivät Espanjalta Yhdysvalloille. Filippiiniläiset eivät kuitenkaan pitäneet uusista isännistä sen enempää kuin entisistäkään ja he nousivat kapinaan täyden itsenäisyyden puolesta.

Presidentti McKinley kukisti kapinan samalla julmuudella, jolla kapinat kukistetaan aina ja kaikkialla. Kymmeniätuhansia tapettiin, raiskattiin ja ryövättiin, sadattuhannet kuolivat nälkään ja sairauksiin sotatoimien ja keskitysleireille sulkemisen seurauksena. Kukaan ei tiedä, kuinka monet kuolivat, mutta näiden vuosien aikana saarien väkiluku laski kokonaisuudessaan noin miljoonalla. McKinleyn murha ei lopettanut sotaa, vaan se jatkui vielä vuoden ajan Czolgoszin attentaatin jälkeen. Voi olla, etteivät sota ja Yhdysvaltain armeijan julmuudet Filippiineillä edes olleet Czolgoszille tärkein syy murhata presidentti.

Mutta kukapa ei voisi olla iloitsematta siitä, että edes yksi paskiainen sai ansionsa mukaan?

Anarkismille mahdollisuus kostaa on aina olemassa.

Valtio on väkivallan monopoli, joka ottaa haltuunsa kaikki moraalikysymykset. Ideaalikansalainen ei sekaannu oikeuslaitoksen toimintaan laisinkaan, vaan jättää sen asiantuntijoiden käsiin. Vastineeksi siitä, että luovumme oikeudestamme kostoon, valtio vapauttaa meidät väkivallan välttämättömyydestä ja lupaa huolehtia siitä puolestamme. Täytyy myöntää, että usein valtio myös täyttää lupauksensa asiallisesti. Mitä rikkaammasta maasta on kyse, sitä todennäköisempää on, että oikeusjärjestelmä laittaa sinua vastaan loukanneet paremmin kuriin kuin mihin itse pystyisit.

Anarkismissa olet sen sijaan itse erottamaton osa oikeusjärjestelmää, sen kaikkia kolmea osaa: lainsäädäntövaltaa, tuomiovaltaa ja toimeenpanovaltaa. Lynkkauksen ja joukkotyperyyden riski on tietysti ilmeinen, mutta jopa primitiiviset yhteisöt ja keskiajan anarkistiset yhteiskunnat (esimerkiksi Islanti) ryhtyivät toimiin vallan kolmijaon toteuttamiseksi. Yksi mahdollisuus on velvoittaa kaikki toimimaan aikansa kunkin kolmen haaran osana, mutta niin, ettei kukaan toimi useammassa kuin yhdessä tehtävässä samanaikaisesti. Anarkian aikana Islannissa oli itse asiassa melko monimutkainen oikeusjärjestelmä. Ei ole syytä uskoa, että nykyaikaisen yhteiskunnan olosuhteissa anarkistinen oikeusjärjestelmä jäisi siitä jälkeen.

Monet sekoittavat keskenään väkivallan, vallan ja auktoriteetin, mutta ne ovat kaikki eri asioita, joista anarkistit vastustavat vain kolmatta. Auktoriteetti on institutionaalinen, muodollinen, traditionaalinen tai karismaattinen etuoikeus. Anarkismi ei kiistä asiantuntijoiden valtaa, kunhan se pysyy järkevissä rajoissa. Kaikkia asiantuntijuuteen perustuvia valtuuksia pitää jatkuvasti arvioida uudelleen, ja ajan mittaan niistä pitää yrittää täysin päästä eroon. Anarkismi ei siis pyri eroon oikeudesta käyttää väkivaltaa, vaan se pyrkii jakamaan tämänkin oikeuden tasapuolisesti kaikille.

Tässä suhteessa ei ole merkitystä, onko anarkismissa vähemmän vai enemmän rikoksia kuin nykyisenlaisessa yhteiskunnassa. Anarkistinen Islanti oli väkivaltaisten machojen kulttuuri, jossa tämän tästä vastattiin herjoihin miekkaa heilauttamalla – mutta Islannin malli ei ole ainoa vaihtoehto käytännön anarkismille. Voi olla, että anarkiassa ihmiset tulevat elämään kuten Vartiotorni-lehden kuvituksessa, jossa leijonat lekottelevat savannilla ihmisten seassa ja syövät hedelmiä. Mutta vaikka anarkiassa kukaan ei tappaisi ketään (on toki olemassakin primitiivisiä yhteisöjä, joissa tappo on tuntematon käsite), anarkiassa kaikilla on kuitenkin aina potentiaalinen mahdollisuus tuomita ja rangaista. Ja juuri se on määritelmällisesti väkivaltaa. Siksi anarkismi kannattaa väkivaltaa.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019