Teksti Derya Tekin

Kenelle enää kirjoitetaan käsin kirjeitä?

Lähetin pitkästä aikaa kirjeen jollekulle. Kirjeen kirjoittaminen tuntuu paljon henkilökohtaisemmalta, koska siinä näkee enemmän vaivaa ja paljastaa käsialansa rumuuden. Nykypäivänä otan ihmisiin yhteyttä soittamisen lisäksi sähköpostilla tai tekstaamalla tuhannesta eri sovelluksesta, jotka olen ladannut älykkääseen puhelimeeni.

Älykkään puhelimeni ansiosta minusta on tullut passiivinen twitterin käyttäjä. Käyn siellä päivittäin lukemassa ja korkeintaan uudelleentweettamassa, mutta en hirveästi kirjoittele mitään. Twitterin kautta saan tuoreimmat uutiset maailmasta ja seuraan eniten Turkin tapahtumia. Varsinkin 140journos-niminen ryhmä on tehokas uutisoimaan vaikeimmissakin tilanteissa. Ryhmän ja monen muun ihmisen kautta pystyn seuraamaan pidätettyjen journalistien, opiskelijoiden ja muiden kansalaisaktivistien oikeudenistuntoja reaaliajassa ja sana sanalta.

Sosiaalisista medioista twitter on hyödyllinen myös kriisitilanteissa. Esimerkiksi Turkin maanjäristyksen jälkeen ihmiset osasivat hyvin järjestää apua uhreille twitterin kautta. Viime viikolla twitterin kautta organisoitiin tapahtuma, joka kokosi tuhansia ihmisiä osoittamaan mieltään eläintenoikeuksien puolesta.

Eilen sain twitterin kautta tietää uusista pidätyksistä kurdiaktivisteille suunnatussa operaatiossa. Yksi pidätetyistä oli Roza Yaruk. Hänelle kirjoitinkin sen kirjeen. Tosiaan vankilaan ei päästetä älykkäitä tai edes tyhmempiä puhelimia, joten oli pakko tarttua kynään ja paperiin. Rozan veli kertoi sosiaalisessa mediassa hänen osastonsa osoitteen ja pyysi ihmisiä lähettämään kirjeitä ja kirjoja Rozalle. En tunne henkilökohtaisesti Yarukia, mutta tiedän hänet kansalaisaktivistina.

Roza Yaruk oli mukana tuomassa julkisuuteen Pozanti nuortenvankilassa tapahtuneita kurdinuorten seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia. Kyseisessä vankilassa poliittisista syistä pidätetyt alaikäiset kurdinuoret joutuivat kokemaan systemaattista kidutusta, seksuaalista hyväksikäyttöä ja uhkauksia muiden vankien toimesta. Vankilan johto ei puuttunut asiaan mitenkään, vaikka henkilökunta tiesi tapahtumista.

Pozanti nuortenvankilan tapahtumat järkyttivät monia, ja muiden nuortenvankiloiden samankaltaiset tapaukset uskallettiin lausua ääneen.

Roza on vuonna 1981 syntynyt nainen, joka on muutama vuosi sitten valmistunut tv- ja elokuva-alalta. Valmistuttuaan yliopistosta hän opetti elokuvan alan kursseja kulttuurikeskuksissa Diyarbakirissa. Sen jälkeen hän on taistellut naisten oikeuksien puolesta Istar-naisten neuvontakeskuksen riveissä. Tänä aikana Istar-naisten neuvontakeskus perusti turvapaikkoja, tarjosi ilmaista koulutusta ja järjesti seminaareja sekä kulttuuritapahtumia.

Sain siis twitteristä tietää, että tuleva kirjekaverini Roza Yaruk istuu vankilassa syytettynä maanalaiseen järjestöön kuulumisesta. Todisteiksi kelpaavat kaikki Istarin edellä mainitut toiminnat.