222 vuotta Bastiljin valtauksesta

Henkilökohtaista

Henkilökohtaista-blogin kirjoittajat ovat elämän asiantuntijoita: he tutkivat muun muassa elämäntapoja, tyyliä, työtä, musiikkia ja perhettä. Henkilökohtainen on poliittista.

Teksti Mikael Kallavuo

Milloin demokratisoidaan neljäs mahti eli media?

Pariisissa vallattiin 14. heinäkuuta 1789 Bastiljin vankila. Ranskan vallankumouksesta alkoi Euroopan demokratisoituminen ja muun muassa käsitys vallan kolmijaosta vakiintui eri maiden demokratiakäsitysten perustaksi. Nyt tasan 222 vuotta myöhemmin on yllättäen puhjennut uusi, väkivallattomuutta hyväksikäyttävä vallankumousten aalto. Tunisiassa ja Egyptissä kaatui korruptoitunut hallinto ja kuohunta jatkuu edelleen Lähi-idässä. Onnistuvatko uudistajat kehittämään demokratioitaan ja välttämään muiden väkivallattomien vallankumousten virheet?

Ukrainan väkivallattoman massaliikkeen edustajat onnistuivat pääsemään valtaan vuonna 2004, mutta sittemmin Ukraina on taas taantunut ja samankaltaisesti on käynyt monessa entisessä itäblokin maassa. Miksi uusi demokraattisempi poliitikkopolvi muutaman vuoden kuluttua usein taantuu niin, että alkaa muistuttaa vaivalla syrjäyttämäänsä korruptiohallintoa? Onko taustalla jokin rakenteellinen virhe tai demokratian puute, jonka syy olisi paikallistettava? Jos voisi luoda ajanmukaisesti vapautta, tasa-arvoa ja veljeyttä edistävän yhteisen valtamedian, niin se voisi toimia politiikkaa ja yhteiskuntaa tervehdyttävänä vipupisteenä.

Demokratian idea kumpuaa avoimesta yhteiskeskustelusta

Kun demokratian idea Kreikassa keksittiin, saattoivat vapaat kansalaiset tavata toisensa yhteisellä torilla, Agoralla. Nykyään valtamedia on demokraattisen yhteiskunnan tori, jossa tärkeät yhteiset keskustelut käydään. Valtakunnan yhteisen mediatorin luonne ja omistajuuden muutokset vaikuttavat syvällisesti demokratiaan.

Arvostettu päätoimittaja Ignacio Ramonet kirjoitti jo vuonna 2003 olevansa erittäin huolestunut, kuinka kaupallistuva media välittää yhä tiiviimmin talouselämää myötäileviä näkemyksiä. Demokraattiset länsimaat ovat siirtymässä tietoyhteiskuntaan, jossa suuret monikansalliset mediayhtiöt hallitsevat informaatiota liiallisessa määrin. Ramonetin mukaan kehitys on niin vakava, että tarvittaisiin vääristelevän tiedon tilalle aitoa ”luomutietoa” (saksankielinen Le Monde diplomatique, lokakuu 2003).

Media on alkanut ohjaamaan suurten talousyksiköiden etuja myös poliittisissa prosesseissa. Italia on yksi räikeimmistä esimerkeistä, kuinka sekä yksityisen että julkisen median hallinnointia voidaan vuosikausia käyttää häikäilemättömästi poliittisten päämäärien ajamiseen niin sanotusti länsimaisesti vapaassa demokratiassa.

Aivan viime vuosina ympäri maailmaa monet laadukkaat asiamediat, jotka ovat ammattitaitoisimmin raportoineet yhteiskunnan epäkohdista, ovat talousvaikeuksien takia vähentäneet henkilökuntaa tai menneet konkurssiin. Jäljelle jääneet mediat sulautuvat valtaviin keskittymiin, jotka hallitsevat koko viestintäketjua ja sen haaroja.

Median omistajuus vaikuttaa politiikkaan

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Diktatuurinen valta asettaa medialle tiukat ohjakset, jolloin valtamedia välittää hallinnolle suotuisaa informaatiota. Diktatuurin kaatuessa katkeavat myös sen kontrollisuitset. Jonkin aikaa toimittajat pääsevät kuin lehmät kesälaitumelle ja voivat viskoa hyvinkin rohkeita ja suorasukaisia artikkeleita vääryyksistä.

Mutta yleensä tämä välivaihe ei kestä kauan. Pian valtamedia siirtyy jonkin merkittävän taloustahon omistukseen. Sen jälkeen uuden päätoimittajan alaisuudessa osoitetaan joustavia venytysliikkeitä talouselämän intresseille. Näin tuoreenkin demokratian keskeinen lenkki voi siirtyä vikkelästi talouselämän tahojen alaisuuteen. Sillä on demokratiassa vaikutusta myös politiikkaan.

Mediayhteiskunnassa poliitikon on hyvin vaikea tulla valituksi ilman valtamedian myötävaikutusta. Kun vaalit lähestyvät, on riippumattomienkin poliitikoiden taisteltava äänestäjien huomiosta ja saatava näkyvyyttä valtamediassa. Joka vuosi poliitikot tarvitsevat yhä suurempia vaalibudjetteja ostaakseen mainostilaa valtamediasta. Rakennelma suorastaan johdattaa politiikkoja pyytämään monenlaista tukea talousvaikuttajilta. Näin demokratiassa monet idealistiset ja edistykselliset uudet poliitikot voivat ajautua riippuvuussuhteeseen. Muutamassa vuodessa ansioituneetkin uudet poliitikot voivat kiinnittyä monin epämääräisin sitein talouselämään. Myös avoimina pidetyissä länsimaissa paljastuu jatkuvasti puolueiden tiiviitä kytkentöjä talouselämän rahoituslähteisiin ja suoranaista korruptiota.

Lisäksi talouselämä omistama valtamedia vaikuttaa omilla valinnoillaan ja arvoillaan. Se saattaa nostaa itselleen mieluisia politiikkoja hieman suotuisampaan valokeilaan. Mikäli vaalit ovat muutoin tasaväkiset, voi ylimääräinen huomio valtamediassa ratkaista vaalit antamalla enemmistön. Nämä sidokset aikaansaavat sen, että myös julkinen media, jota poliitikot hallinnoivat, voi menettää vapauttaan.

Riippumattomampi valtamedia

Tarvitaanko avointa ja vapaata pohdiskelua kuinka kehittää riippumattomia valtamedioita, jotka loisivat mediayhteiskuntaan uudenlaisia demokraattisia linkkejä?

Jos avoimessa yhteisössä olisi täysin riippumaton valtamedia, niin se voisi esteettä raportoida kaikista epäkohdista, mitkä ratkaisut hyödyttäisivät yhteiskuntaa ja ketkä poliitikot ovat ajamassa parannuksia. Sitä kautta riippumattomat poliitikot saavuttaisivat laajaa positiivista näkyvyyttä ja korruptio olisi vaikeampaa. Myös rahoituslaitosten, tuomioistuinten ja poliisin toiminnan olisi julkisuuden paineessa vuosien saatossa hiouduttava vastaamaan paremmin valtaväestön oikeudentajua.

Riippumaton valtamedia voisi olla se puuttuva linkki, joka yhdistäisi valtaväestön ja uudistuksia ajavat (rehelliset) poliitikot. Sen avulla ne poliitikot, jotka onnistuneesti puuttuvat epäkohtiin saisivat enemmän positiivista huomiota. Kun heitä tulisi nykyistä useampi valituiksi, niin aidon demokratian tunne palautuisi vähitellen.

Äänestetään Ylen johtaja

Mediamaailmaan syntyy paljon pieniä ja laadukkaita lehtiä, mutta ne eivät yleensä kasva suuriksi. Sen takia niiden vaikutus koko yhteiskuntaan on niin vähäinen, että se ei vaikuta vaalien tuloksiin eikä riitä koko yhteiskunnan demokratisoimiseksi. Tarvitaan julkisin varoin ylläpidetty valtamedia, joka saatetaan riippumattomampaan tilaan.

Yleen ei enää valita toimittajia näiden puoluetaustan perusteella, mutta edelleenkin puolueet valitsevat Ylen johdon ja päättävät sen saaman rahoituksen suuruuden ja muodon. Viestinnän yliopistonlehtori Anu Kantola kirjoitti kuinka tämä tilanne vaikuttaa haitallisesti viestintään. Pääministeri Vanhasen lautakasa jupakan jälkeen Ylen johtaja vaihdettiin ja Moskovan-kirjeenvaihtaja huhuttiin saaneen potkut toisen pääpuolueen painostuksesta. Kantolan mukaan Yle olisi päivitettävä uudestaan nykyaikaan. (HS, Vieraskynä, 27.5.2011)

Mitä Ylelle tapahtuisi, jos sen johto valittaisiin suoralla kansanvaaleilla? Vaalit voisi pitää samassa yhteydessä kuin presidentinvaalitkin, jolloin niiden organisoiminen ei aiheuttaisi kohtuuttomia kustannuksia. Saman muutoksen yhteydessä voisi säätää lain, jonka mukaan Ylen rahoitusta hieman korotetaan ja se sidotaan pysyvästi indeksiin. Jolloin puolueiden epädemokraattinen kontrolli Yleen vähenisi.

Jos Yle uusi johto osoittaisi uutisoinnillaan vakuuttavaa puolueettomuutta, niin sama johto voisi tulla valituksi uudestaan kuuden vuoden kuluttua. Tällöin heidän toimintaansa puntaroisivat suoraan kansalaiset, mikä vaikuttaisi uutisten toimittamisen sisältöön ja vapauttaisi sen poliitikoiden pelosta.

Lisäksi Suomen valtamediasta puuttuu aivan välttämättä toinenkin suuri ja julkisrahoitteinen päivälehti, joka tasapainottaisi Helsingin Sanomien monopolimaista valta-asemaa. Uuden päivälehden rahoitus voisi olla puoliksi verorahoista ja päätoimittajan valinta tapahtuisi kansanäänestyksellä kymmenestä ehdokkaasta, jotka ammattitoimittajat ovat asettaneet ehdolle.

Lähi-idän kaltaisissa tuoreissa demokratioissa vanha julkinen media tarvitsisi ehkä vielä perusteellisemman siivouksen. Ehkä siellä voisi säätiöidä varoja riippumattomalle medialle ja laskea kuinka paljon varoja tarvitaan yhden suuren päivälehden, muutaman televisiokanavan ja radion kustannettavaksi. Uusi poliitikkopolvi voisi ymmärtää oman etunsa nimissä kuinka tällainen valtamedia tukisi sitä väkivallattomassa taistelussa uudistusten puolesta. Mutta jotta uusien vallanpitäjien joukkoon ei pääse mätiä omenia, valtamedia tarvitsee riippumattomuutta, jonka se voisi saada siirtämällä päätoimittajien valinnan kansan päätettäväksi.

Länsimaissa ollaan tyytymättömiä demokratian nykymuotoon. Monissa maissa äänestysprosentit ovat hyvin alhaisia ja luottamus puolueisiin on hupenemassa. Espanjassa on aivan uusi massaliike, joka on vaatinut koko demokratian täydellistä mullistusta. Kuinka länsimaiset yhteiskunnat muuttuisivat, jos uudet väkivallattomat kansanliikkeet vaatisivat puolueista ja talouselämästä irrallisia valtamedioita, aidon demokratian nimissä? Tämä kirjoitus on tarkoitettu pohjustamaan sellaisen idean jatkokehittelyä.

Kommentoi Facebookissa
Mikael Kallavuo