Kysymyksiä sisäavaruuteen

Teksti Ville Toivanen

Kirjoittaja pohtii olemisen luonnetta ja kysymysten pullauttelua.

Kuulin työpaikallani kollegan sanovan toiselle: ”Sä pääset vielä pitkälle. Sulla on oikeat kysymykset, se on tärkeetä.”

Aivan! Kuka tahansa sisäisen havainnoinnin harjoittaja, tai sisäisen työn tekijä, alkaa ennen pitkää asettaa itselleen kysymyksiä. Ne ovat väline joilla haastetaan omat uskomukset siitä mikä maailma on ja mikä minä on. Niillä kyseenalaisetaan omat ”totuudet” ja testataan onko niissä mitään perää.

Kysymykset nousevat aiempien havaintojen pohjalta sen jälkeen kun niiden tuomat oivallukset on sisäistetty. Halu päästä syvemmälle havaintojen taakse herättää uteliaisuuden joka muodostuu uudeksi kysymykseksi. Näin se toimii yhtälailla toimittajalle, insinöörille, rikosetsivälle ja ydinfyysikolle. Tai mystikolle, meditoijalle ja metafyysikolle. Vastauksia ei maksa vaivaa löytää järkeilemällä tai analysoimalla, sillä äly on työkalu kysymysten asettamista varten. Toimittajat ja tieteilijät toki hakevat niitä ulkoisesta maailmasta ja hakemisessa suuntaa voi ohjata älyllinen päättely, mutta heillekin vastaukset tulevat havaintojen yhdistymisestä uusiksi oivalluksiksi. Se on prosessi jossa intuitiolla ja nk. kutinalla on vahva sija.

Sisäisen havainnoinnin harjoittaja pysyy itse paikallaan, heittää sisäavaruuteensa kysymyksen ja antaa sen risteillä aikansa kunnes se osuu maaliin. Silloin tapahtuu jotain, josta tulee paluupostina vastaus. Se ei välttämättä tule sanallisessa muodossa eikä sitä voi pistää vertailutestiin tai todistella oikeaksi, mutta ei tarvitsekaan: sen tietää oikeaksi.

Se ei ole prosessi joka pitää tehdä oikein, tai jota edes voisi tehdä väärin, ja sisäavaruudessa voi leijua ilman että kyselee mitään erityisiä. Siihen kuitenkin pätee kollegani sanoma: oikeilla kysymyksillä pääsee pidemmälle. Tärkeää ei siis ole löytää oikeita vastauksia, vaan oikeita kysymyksiä. Ajan myötä olen huomannut että niistäkään parhaat eivät synny mekanistisella järkeilyllä, sillä tietoisen ajattelun taustalla tapahtuu koko ajan hiljaista ihmettelyä joka pullauttaa esiin hyviä kysymyksiä.

Joskus niitä kyllä tulee muualtakin. Kävimme kolmannen kollegan kanssa lyhyen keskustelun olemisen luonteesta, ja hän totesi jotain sellaista että se on vain määrittelyä eikä sellaista oikeasti ole olemassa. Sain perään haastamismielessä esitetyn kysymyksen: ”Mitä on oleminen?” En minä tiedä! Tietysti voisin luonnehtia että se on sitä kun on läsnä itsensä ja ympäristönsä kanssa sekä tietoisena ajatuksistaan, kehon tuntemuksista, tunteistaan, niiden vastustamisesta ja torjumisesta, siitä kuinka ei halua olla itsensä kanssa tässä ja nyt, jolloin alkaa havaita objektiivisesti itsensä kokonaisen olemuksen ja sen myötä palaa itsensä kanssa olemisen tilaan… jaadijaadijaa.

Ollessani myöhemmin itsekseni kysymys palautui mieleeni ja lähti hetkeksi risteilemään. En silloin, enkä vieläkään ole, saanut siihen tyhjentävää vastausta, mutta tiedän että sellainen on olemassa, mutta sori: sitä ei voi sanallistaa eikä todistaa oikeaksi.

Kommentoi Facebookissa
ville toivanen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML tägejä ja attribuutteja:

<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

Kiva, että haluat kommentoida artikkeleita. Muista kuitenkin hyvät käytöstavat ja se, että olet itse vastuussa kirjoituksestasi.