Jääpeitteen madonluvut

Sääasema

Sääasema tarjoaa ilmastouutisia ja ympäristöanalyysiä Fifin asiantuntijoilta.

Teksti Maria Haanpää

Ilmastouutisia 6.10.-12.10.

Maapallon ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on nyt korkeampi kuin viiteentoista miljoonaan vuoteen. Tältä näyttää uuden tutkimuksen mukaan, jossa ilmakehän muinainen hiilidioksidipitoisuus arvioitiin valtamerisedimentteihin fossiloituneiden huokoseläinten (Foraminifera) kuoren kemiallisen koostumuksen avulla. Analyysi ulottui peräti aikaan kaksikymmentä miljoonaa vuotta sitten. Aiemmin oli jo selvitetty Etelämantereen jäässä olevia ilmakuplia tutkimalla, että nykyinen hiilidioksiditaso on korkein kahdeksaansataan tuhanteen vuoteen.

Keskimioseenikaudella, noin 14-20 miljoonaa vuotta sitten, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus oli neljänsadan miljoonasosan luokkaa eli tasolla, jonka nykymaapallo saavuttaa ehkä kymmenen vuoden kuluessa. Pidemmällä aikavälillä pitoisuus voi nousta ihmiskunnan edesvastuuttomalla myötävaikutuksella tuhanteen miljoonasosaan (International Energy Agency, PDF). Ilmakehämme tämänhetkinen hiilidioksidipitoisuus on noin 387 miljoonasosaa. Teollisen vallankumouksen alkaessa 1800-luvun loppupuolella pitoisuus oli vielä vain noin 280 miljoonasosaa.

Mioseenikautisen hiilidioksiditason saavuttaminen on huolestuttavaa siksi, että maapallon jäätiköiden pinta-alan muutokset ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ovat läheisessä yhteydessä toisiinsa. Etelämantereella ja Grönlannissa oli vain vähän jäätä keskimioseenilla, eikä arktisella merialueellakaan ollut tuolloin pysyvää jääpeitettä. Keskilämpötilat olivat 3-6 celsiusastetta korkeampia ja merenpinta 25-40 metriä ylempänä kuin nykyään.

Uudet tutkimustulokset eivät merkitse automaattisesti sitä, että merenpinta nousisi hiilidioksidin myötä nopeasti. Ei voida sanoa myöskään, että olisimme nyt saaneet selville muinaisten jääpeitteiden vakauden kriittiset kynnysarvot, huomauttaa tutkimusta johtanut Aradhna Tripati BBC:n mukaan. Nykypäivän ilmastonmuutokselle ei löydy täydellisiä analogioita maapallon menneisyydestä.

Mutta kuitenkin: ”Tässä on taas yksi tutkimus, joka saa tulevaisuuden näyttämään pelottavammalta kuin moni on ajatellut. Jos joku vielä epäilee yhteyttä hiilidioksin ja ilmaston välillä, hänen olisi syytä lukea tämä tutkimus”, kommentoi University of Arizonan ja IPCC:n ilmastoasiantuntija Jonathan Overpeck samaisessa BBC:n uutisjutussa.

Tutkimus ilmakehän hiilidioksidipitoisuudesta julkaistiin Science-lehdessä. Siitä uutisoivat maailmalla BBC ja Yale Environment 360 ja Suomessa Yleisradio.

Ison-Britannian Met Office ja kumppanit ovat tehneet laskelmia siitä, mitkä olisivat Grönlannin jääkilven kriittisiä kynnysarvoja (engl. tipping points). Ilmaston lämpeneminen voi sulattaa Grönlannin jääkilvestä niin suuren osan, että jääkilpi pystyisi kasvamaan takaisin vain osittain, vaikka lämpötilat tai ilmakehän hiilidioksidipitoisuus palaisivat teollista vallankumousta edeltäneelle tasolle.

Jos jääkilpi kutistuu yli viisitoista prosenttia – mikä voisi tapahtua kolmessasadassa vuodessa – kutistuminen jatkuisi edelleen, ja jääkilpi pystyisi palautumaan enää vain kahdeksaankymmeneen prosenttiin nykyisestä koostaan. Tämä nettomuutos nostaisi merenpintaa 1,3 metriä.

Mainos (teksti jatkuu alla)

Mainos loppuu

Jos jääkilpi kutistuu noin puoleen nykyisestä koostaan, kutistuminen jatkuisi niin rajuna, että jääkilpi pystyisi vakautumaan enää vain kokoon, joka olisi kaksikymmentä prosenttia nykyisestä. Tämä nettomuutos nostaisi merenpintaa viisi metriä.

Vain jääkausi voisi kumota edelläkuvatun kaltaisen Grönlannin sulamisen. Nykyennusteiden mukaan uutta jääkautta ei todennäköisesti ole tiedossa kymmeniin tuhansiin vuosiin. Koko Grönlannin jääkilpi voi sulaa muutamassa tuhannessa vuodessa, jos ilmaston lämpeneminen jatkuu hillitsemättömänä. Se nostaisi merenpintaa seitsemän metriä.

”Tämän päivän kasvihuonekaasupäästöt vaikuttavat vielä kaukana tulevaisuudessakin. Meidän on toimittava jo nyt estääksemme tämän vuosisadan lopulla tapahtuvan lämpenemisen”, Met Officen ilmastotutkija Jeff Ridley vetoaa.

Jeff Ridleyn johtama tutkimus julkaistiin Climate Dynamics -lehdessä.

Kommentoi Facebookissa
Maria Haanpää