Miten hiljentää painonvartijat?

Teksti Emmi Kantti

Konttorin naisten small talk on spinning-terrorismia.

Kuinka kovalle täytyy nettiradio kääntää, että kuulokkeet suojaisivat laihdutusjorinalta?

Avokonttorikulttuuriin kuuluu nimittäin oma smalltalkinsa, jota käydään sermien yli ja osuttaessa samaan hissiin. Konttoripuheen sanattomiin sääntöihin kuuluu, että siinä vältellään ikäviä ja vaikeita aiheita (kuten YT-neuvottelut, uskonto ja politiikka) ja keskitytään sen sijaan asioihin joista on helppo olla yhtä mieltä. Näihin vaarattomiin aiheisiin kuuluvat päivän säätila, kehätien ruuhkat, Big Brother sekä – naispuolisten työntekijöiden keskuudessa – laihduttaminen.

Jos ei omista televisiota eikä autoile työmatkoja, mahdollisiksi aiheiksi karsiutuvat säätila ja laihduttaminen. Olenkin puhunut kuluneen puolen vuoden aikana poikkeuksellisen paljon säästä.

Itse voin vielä välttää puhumasta painostani tai kuluttamistani kaloreista, mutta joudun toki kuulemaan yksityiskohtaisia raportteja siitä, mitä toiset toimiston naiset ovat syöneet, millaisia erilaisia dieettejä he ovat kokeilleet ja kuinka paljon enemmän heidän tulisi kuntoilla. Kahvihuoneessa käynnistyy joka iltapäivä julkinen rippi, jossa kokoonnutaan keksilautasen ympärille voihkimaan kuorossa, kuinka pitäisi palkata personal trainer ja aloittaa atkinsin dieetti.

Minulla ei ole mitään liikuntaharrasteita vastaan ja itsekin suuntaan usein lenkkipolulle työpäivän päätteeksi, mutta jatkuva oman kropan arviointi ja vertailu on ahdistavaa. Itselleni jatkuva ”pitäisi liikkua enemmän” -tilitys nostaa lähinnä mieleen kysymyksen, että miten helvetissä olen päätynyt kyhjöttämään päätteen ääressä, enkä esimerkiksi fillarilähetiksi. (Ja samaa tekisi mieleni kysyä pahimmilta spinning-intoilijoilta).

Ylipäätään on mielestäni omituista, että ruoka, juoma ja kaikkinainen kehon trimmaaminen ovat sallittujen aiheiden listalla muuten niin tarkkaan rajatussa työpaikkapuheessa. On nimittäin hankalaa keksiä aihetta, joka olisi henkilökohtaisempi ja mahdollisesti arkaluontoisempi kuin oma keho ja elämäntapa.

Tutkimusten mukaan viidesosa naisista kärsii jonkinlaisesta syömishäiriöstä ja ulkonäköpaineet ahdistavat yhä useammin myös miehiä. Todennäköisesti siis myös omaan työyhteisööni mahtuu useampia ihmisiä, joille suhde ruokaan ja omaan kehonkuvaan on kompleksinen.

Väittäisinkin, että nykyisessä maallistuneessa maailmassa jopa uskonasioista saattaisi olla monelle helpompaa puhua kuin omasta kehosta ja sen kontrollista. En kuitenkaan toistaiseksi ole uskaltanut keskeyttää dieetti-keskustelua filosofis-teologisilla pohdinnoilla – vaikka ajatus kieltämättä kiehtookin.

Kommentoi Facebookissa
Sideways 2019
Heidi Hautala eurovaalit