Kirjoittanut susanna kuparinen

Voutilainen syytteeseen

Lukuaika: < 1 minuutti

Voutilainen syytteeseen

Helsingin sosiaaliviraston johtaja Paavo Voutilainen joutuu syytteeseen kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Helsingin sosiaaliviraston johtaja Paavo Voutilainen joutuu syytteeseen kahdesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjänvirasto on ottanut saman kannan kuin Helsingin kaupungin sisäinen tarkastus. Sen sijaan Helsingin kaupungin lakimiehet ovat olleet Voutilaisen vaihtuvien selitysten takana.

Voutilaisen epäillään rikkoneen hankintalakia keväällä 2009, kun hän tilasi ilman kilpailutusta 72?000 euron designkalusteet työtiloihinsa.

Yli 15 000 euron julkiset hankinnat olisi pitänyt kilpailuttaa.

Toinen syyte koskee Voutilaisen Helsingin Diakonissalaitokselta tilaamia 128?500 euron arvoisia kerjäläisprojektin konsulttipalveluita, tammikuun 2008 ja kesäkuun 2009 välillä. Diakonissalaitos on Voutilaisen entinen työnantaja. Konsultointi olisi pitänyt kilpailuttaa tai suorahankinta perustella. Perusteet olisi pitänyt merkitä hankintapäätökseen.

Myös sosiaaliviraston johtavana asiantuntijana toiminutta henkilöä vastaan on nostettu syyte avunannosta virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Vyyhti alkoi purkautua, kun sosiaalitoimen talouspäällikkö Leena Karhu-Westman kertoi Voiman haastattelussa kesällä 2009, että hän oli varoittanut hyvissä ajoin, että kalustehankinta rikkoo hankintalakia. Voutilainen ja johtava asiantuntija Jarmo Räihä jäivät kiinni myös siitä, että he olivat tilanneet kalusteet ennen sosiaalilautakunnan päätöstä.

Helsingin kaupunginhallitus ei halunnut antaa Voutilaiselle huomautusta syksyllä 2009, kun Voutilaisen hankintoja käsiteltiin hallituksessa. Myös ehdotus Voutilaisen hankintapäätösten avaamisesta edeltävien kahden vuoden ajalta torppaantui vihreiden ja kokoomuksen vastustukseen. Voutilainen valittiin virkaan vihreiden ja kokoomuksen äänin vuonna 2006.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok.) on ilmoittanut, että syytteestä huolimatta Voutilainen voi jatkaa virassaan.

Voiman juttusarja Voutilaisesta löytyy Fifistä hakusanalla Voutilainen.

Susanna Kuparinen