Onko ruumiimme malja ikuiselle sielulle, vai muodostuuko tietoisuus meihin kohdussa kasvaessamme? Mielen ja ruumiin suhde on vaivannut filosofeja ammoisista ajoista asti. Suhde on perinteisesti hahmotettu dualistisesti eli mieli ja ruumis ovat erillisiä, mutta toistensa kanssa tekemisissä olevia systeemejä. Neurologia ja filosofia ovatkin etsineet ”x-tekijää”, joka muuttaisi ei-tietoiset ruumiilliset prosessit tietoisiksi.

Psykologian tutkija Jussi Jylkkä Åbo Akademista ja neurotieteen tutkija Henry Railo Turun yliopistosta esittävät uudessa teoriassaan, ettei tällaista tekijää tarvita. Aivoilmiöt eivät synnytä tietoisuutta, vaan ne itsessään ovat tietoisuus.

”Tietoisuus on yksinkertaisesti tätä”,
Jylkkä toteaa.

Mitä tätä?

”Tätä, kaikkea mitä tässä tapahtuu”, Jylkkä tarkentaa ja viittilöi sekä itseensä että ympäristöön. ”Se on subjektiivinen maailmamme, elossa olemisen tunne. Voimme omakohtaisesti todeta, että tietoisuutemme on olemassa.”

Jylkkä ja Railo siis väittävät, että tietoisuutta voidaan tutkia neurotieteen parissa kuin mitä tahansa luonnonilmiötä. Samoin kuin vaikka foto­synteesiä, salamointia tai lisääntymistä. Yksilön kokemusten väkevyyttä ja todellisuutta tutkijat eivät kuitenkaan kiirehdi latistamaan. Päinvastoin. Fysikaalisiin reaktioihin kaiken palauttava materialistinen maailmankuva ei vie heidän mukaansa arvoa esimerkiksi rakkauden kaltaisilta kokemuksilta.

”Jos kuvittelemme, että rakkaus on vain empiirinen havainto neuronien aktivoitumisesta, maailmankuvamme on aika kuiva”, Jylkkä toteaa. ”Rakkautta voidaan kuvata empiirisesti, mutta kuvaus ei silti ole sama asia kuin kuvattava ilmiö.”

Tieteelliset kuvaukset ovat teoreettisia malleja, jotka kuvaavat todellisuutta, mutta ne eivät ole kuvaamansa todellisuus. Pizzan reseptistäkin syntyy pizza vasta kun se valmistetaan konkreettisista aineista.

”Aivoilmiöt eivät synnytä tietoisuutta, vaan ne itsessään
ovat tietoisuus.”

Railo huomauttaa, että hänen ja Jylkän esittämä käsitys tuo itse asiassa ihmisen lähemmäs maailmaa ja maailman lähemmäs ihmistä.

”Dualistinen näkemys, jonka kiistämme, viittaa immateriaaliseen sieluun tai tajuntaan, joka on erillään materiasta”, Railo sanoo. ”Me ajattelemme, että tietoisuus koostuu muiden asioiden lailla atomeista. Olemme osa maailmaa.”

Onko mielen ja kehon yhdistäminen ainoastaan teoreettista ymmärrystä vai onko sillä käytännön sovelluksensa? Jylkän ja Railon mielestä on. Esimerkiksi mielenterveysongelmien hoitamisessa.

”Tietoisuus on fysikaalinen ilmiö, mikä tarkoittaa, että lääkkeiden lisäksi myös terapia ja ajatukset tuottavat aivoissa muutoksia”, Jylkkä sanoo. ”Ajatuksilla on samaa kausaalista voimaa kuin muillakin luonnonilmiöillä.”

Jylkkä ja Railo ovat vanhoja opiskelutovereita. Sittemmin Jylkkä suuntautui filosofiaan ja Railo neuro­logiaan. Kiinnostus tietoisuuteen kuitenkin yhdisti edelleen.

Käänne Jylkän ajattelussa vaikutti keskeisesti nyt julkaistuun teoriaan. Hän oli kasvanut hyvin fysikalistiseen ajatteluun ja omaksunut nihilistisen materialismin maailmankuvan. Hän piti ihmisen kokemusta toissijaisena, tärkeämpää oli palauttaa kokemukset aivoilmiöihin. Yksi keskeinen suunnanmuuttaja oli zen-filosofian opiskelu, jonka myötä hän oivalsi, ettei mikään luonnonilmiö ole ihmiselle läheisempi kuin oma tietoisuus. Todellisuus on ymmärrettävissä ainoastaan sen kautta.

”Tietoisuus on tämä konkreettinen luonnonilmiö, johon sielulla ja monilla muilla termeillä on viitattu”, Jylkkä sanoo. ”Se, että on olemassa luonnonilmiöitä, joissa ilmenee kokemuksellisuutta, on aika ihmeellinen asia. Tämä on sokea piste, jota fysikalistit eivät aina huomaa.”

Railo kiinnostui neurotieteestä, koska hän halusi selvittää, miten aivot toimivat ja miksi ihmiset käyttäytyvät, kuten he käyttäytyvät.

”Neurotieteen ja tajunnantutkimuksen yhdistäminen on olennaisin ongelma, eräänlainen graalin malja”, hän sanoo. ”Olen epäuskonnollinen ihminen, mutta käsitys siitä, että kaikki kokemukset ovat luonnonilmiöitä ja että olemme osa maailmaa konkreettisessa mielessä, on jotain hyvin hengellistä ja syvällistä.”

Eräs Jylkän ja Railon teorian yllättävistä piirteistä liittyy käsitykseen tieteen mystiikasta. Eivätkö mystiikan ilmentämä uskonnollinen asenne ja tieteellinen maailmankuva ole ristiriidassa keskenään?

”Tieteen mystinen tai transsendentti puoli on siinä, että pyrkiessäni ymmärtämään esimerkiksi toisen ihmisen mieltä, minulla ei ole siihen suoraa yhteyttä”, Jylkkä selittää. ”Olemme kaksi erillistä luonnonilmiötä. Ilmanvärähtelyn ja sähkömagneettisen värähtelyn kautta välittyneet kytkökset välillämme ovat rajallisia. Jos välillämme kulkisi hirveästi informaatiota, tietoisuuden jakaminen olisi kenties mahdollista.”

Jylkkä haluaa kuroa umpeen tieteen ja hengellisyyden välistä eroa.

”Sielu on todellinen siinä mielessä kuin se on fysikaalinen sielu”, hän toteaa. ”Inhimillinen sielu ei ole kuolematon, sillä se tuhoutuu, kun aivot tuhoutuvat. Tietoisuus on samalla jatkumolla kaikkien muiden luonnonilmiöiden kanssa. Dualistinen näkemys sielusta, joka on kahlittu katoavaiseen ruumiiseensa, on aika surullinen ja yksinäinen. Sen ymmärtäminen, että kokemukseni ovat samaa tavaraa kuin kaikki muukin luonto ja eloton maailma, voi vähentää vieraantuneisuuden tunnetta.”