Elokuva

Star Trekin ihmiskunta

Federaation tähtilaivat ovat menneet sinne, minne ihminen ei ole aiemmin mennyt. Näin ovat parhaimmillaan tehneet myös Star Trek -sarjat.

Lukuaika: 3 minuuttia

Star Trekin ihmiskunta

Teksti Mike Pohjola

Federaation tähtilaivat ovat menneet sinne, minne ihminen ei ole aiemmin mennyt. Näin ovat parhaimmillaan tehneet myös Star Trek -sarjat.

Tieteisfiktiossa tai fantasiassa on usein henkilöitä, jotka eivät ole ihmisiä. He voivat olla robotteja, alieneita tai vaikka haltioita. Näiden hahmojen tärkeä tehtävä on osoittaa meille, millaisia me ihmiset emme ole. Näiden tarinoiden ihmishahmot puolestaan edustavat meitä heikkouksinemme ja vahvuuk­si­nemme.

Perimmäisellä tasolla Star Trek on aina käsitellyt ihmisyyttä. Kun maapalloa katsoo avaruudesta, ei näy maiden rajoja vaan kokonainen planeetta. Eri Star Trek -sarjat ovat kuitenkin näyttäneet meidät eri tavoin.

Alkuperäinen Star Trek -sarja oli jotain ennenkuulumatonta vuonna 1966. Keskellä kylmää sotaa se esitti maailman, jossa afrikkalaiset, aasialaiset, eurooppalaiset ja amerikkalaiset olivat kaikki samaa valtiota. Tummaihoiset, japanilaiset, venäläiset ja jopa naiset saattoivat palvella amerikkalaisen kapteenin alaisuudessa. Ihmiskunta oli päässyt yli rasismista ja nationalismista. Näitä negatiivisia asioita edustivat klingonit ja muut viholliset.

Tämä valoisa tulevaisuus oli hippisukupolvelle äärettömän houkutteleva. Rahasta oli luovuttu, eikä puutetta ollut oikeastaan mistään. Ihmiskunta oli liittoutunut muiden avaruuskansojen kanssa, ja tähtilaiva Enterprise warppaili galaksin laidalta toiselle tapaamassa uusia kulttuureita ja kohtaamassa popfilosofisia dilemmoja.

Upseeristoon kuului myös afrikkalainen kommunikaatioupseeri ­Uhura. Uhuraa esittävä Nichelle Nichols kasvoi rotusortoajan Illinoisissa. Hänen roolihahmonsa oli amerikkalaisen tele­vision ensimmäisiä mustia naisia, joka ei ollut palvelija. Siitä huolimatta hahmon tehtävänsä oli ”vastata puhelimeen” ja toimia kapteenin käyttöliittymänä Enterprisen tietokoneeseen.

Uhuran ylivoimaisesti yleisin repliikki oli ”Hailing frequencies open” eli ”Kutsutaajuudet avattu”. Käytännössä siis: ”Puhelusi yhdistyy, hetki vielä.”

Nichols väsyikin tähän rooliin ja suunnitteli jättävänsä sarjan toisen kauden jälkeen. Hän kuitenkin muutti mielensä, kun Martin Luther King soitti hänelle. King kertoi, miten kokonainen sukupolvi tummaihoisia tyttöjä parhaillaan kasvaa ja näkee, että hekin voivat olla astronautteja tai upseereita tai mitä tahansa.

Vuonna 1992 Nichols sai taas puhelun. Tällä kertaa puhelimessa oli tohtori Mae Carol Jemison, joka oli aikeissa nousta avaruussukkula Endeavorin kyytiin. Hänestä oli tulossa ensimmäinen musta naisastronautti. Jemison halusi kiittää Nicholsia siitä, että tämä oli näyttänyt hänelle tämän mahdollisuuden. Joka päivä avaruudessa, kun Jemison vuoronsa aluksi otti yhteyden Maahan, hän aloitti sanomalla: ”Hailing frequencies open.”

Alkuperäisen 60-luvun Star Trekin jälkeen sarjoja tehtiin paljon lisää. Oma sukupolveni kasvoi Star Trek: Uusi sukupolvi -sarjan (1987–1994) parissa. Tässä sarjassa kapteeni ei ollutkaan enää reipas amerikkalainen seikkailija vaan kalju eurooppalainen diplomaatti. Miehistön ihmisjäsenet olivat kaikki valkoihoisia länkkäreitä lukuun ottamatta pääinsinööri Geordi La Forgea, joka oli syntymästään sokea somali. Sarjassa hän käyttää visiiriä, joka mahdollistaa jonkinlaisen näkemisen.

Hiljalleen sarjojen omaleimaisus hämärtyi ja amerikkalaisen tele­vision konventiot palasivat. Uutta suku­polvea seuranneessa Deep Space Nine -sarjassa (1993–1999) avaruusasemalla käytettiin jo eräänlaista rahaa.

Sen jälkeen tulleessa Star Trek: Voyagerissa (1995–2001) tähtilaivan miehistön ihmiset olivat kaikki pohjoisamerikkalaisia. Naiskapteeni ja luutnantti olivat valkoihoisia, ensim­mäinen perämies intiaani, nuori vänrikki korealais-amerikkalainen. Jopa aluksen holo­grammilääkäri oli oikeasti Yhdysvaltain juutalainen ja puoliklingonin ihmis­vanhempi meksikolainen.

Kaliforniasta katsottuna edustettuina oli siis runsaasti etnisiä ryhmiä, mutta Yhdysvaltain ulkopuolelta nähtynä samaa jenkkihuttua mitä kaikissa muissakin sarjoissa.

Viimeisin sarja Enterprise (2001–2005) on näitäkin vähemmän omaleimainen, aivan kuin Star Trek -maailmaan sijoittuva amerikkalainen sarja eikä ”oikea” trekkisarja. Ajatukset ­koko ihmiskunnan yhdistymisestä eivät ole siinä enää mitenkään nähtävillä.

Sarjan luojan Gene Roddenberryn suunnittelema sanoma oli, että avaruusajassa paitsi rasismista ja kapitalismista, myös sovinismista on päästy eroon, ja sukupuolet ovat tasa-arvoisia. Ensimmäisessä pilotissa aluksen kakkoshenkilö olikin nainen. Tämä oli kuitenkin liikaa televisioyhtiöille, ja lopulta Uhura oli upseeriston ainoa nainen. Kun sarjassa nähdään korkeassa asemassa olevia naisia, heillä on toinen toistaan lyhyemmät minihameet.

Alkuperäissarjan alkutekstien yhteydessä kuultiin aina legendaarinen monologi, jossa kapteeni Kirk kertoi Enterprisen tehtävän olevan mennä sinne, minne yksikään mies ei ole koskaan mennyt. ”No man” viittasi toki ennen kaikkea ihmisiin, mutta sana leikkasi puolet ihmiskunnasta pois. Seuraavassa sarjassa se olikin korvattu termillä ”no one”, eli ei kukaan.

Yhdessäkään Star Trek -sarjassa ei ihmiskunnan keskeisiin edustajiin ole kuulunut sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöjä. Näitä teemoja on tietenkin voitu käsitellä muodonmuuttaja-alieneiden, sukupuolettomien olentojen ja muun scifi-kuvaston kautta, mutta ihmiskunta itse on koostunut lähinnä cis-heteroista. Ainoa poikkeus on ollut tuoreissa elokuvissa, jossa ­yksi hahmoista on paljastunut homoksi.

Tätä taustaa vasten pian starttaava Star Trek: Discovery -sarja vaikuttaa erittäin kiinnostavalta. Miehistöön kuuluu lukuisia ei-amerikkalaisia ihmisiä ja erilaisia naisia. Näkemys sekä ihmiskunnan että muiden kansojen monokulttuureista on murtunut: esimerkiksi soturikansa klingoneihin kuuluu nyt yli kaksikymmentä eri kulttuuria. Lajit saavat vaikutteita myös toisiltaan: päähenkilö on vulkanuslaisten kasvattama ihminen.

Mainittu päähenkilö on tummaihoinen nainen, jolla on miehen nimi. Yksi kapteeneista on kiinalainen nainen. Tiedeupseeri ja lääkäri ovat homo­pari.

Star Trek on ollut avarakatseisuuden edelläkävijä televisiossa, mutta ajoittain hukannut tämän vision. Pian näemme, näyttääkö Discovery meille jälleen yhdistyneen ihmiskunnan. Ja keitä ihmiskuntaan kuuluu.

mainos

Star Trek Discovery alkoi Suomessa Netflixillä 25.9.

  • 2.10.2017