Puutarhakaupungin anatomia

Lukuaika: 2 minuuttia

Puutarhakaupungin anatomia

Espoolaiseen tyyliin puutarhakaupunki tarkoittaa sitä, että ensimmäiseksi kaadetaan vanhat puut ja sitten istutetaan tilalle uudet.

ENSI VUODEN asuntomessut järjestetään Espoon Kauklahdessa. Alkuperäisen lehdistötiedotteen visiossa Espoosta tulee asumisen mallikaupunki ja Kauklahdessa esiteltäisiin asumisen ihannemalli.

Teemaksi muotoutui ”vehreä puutarhakaupunki”. Espoolaiseen tyyliin puutarhakaupunki tarkoittaa sitä, että ensimmäiseksi kaadetaan vanhat puut ja sitten istutetaan tilalle uudet. Asumisen ihannemalliksi pääseminen edellytti arkkitehtien näkemyksissä muutakin Kauklahden luonnon operointia ihannemallin mittoihin.

Suomen asuntomessujen hallituksen puheenjohtaja, ylijohtaja Teuvo Ijäs piti asuntomessujen tiedotteen mukaan peruskivenmuurauspuheessaan erityisen haasteellisena sitä, miten uuden rakentuvan messualueen kaupunkikuvallinen ilme saadaan yhdistettyä kulttuurihistoriallisesti perinteikkääseen vanhaan Kauklahteen. Ijäs ohjeisti kuntia kaavoittamaan lisää maata ratkaisuksi tonttipulaan ja synnyttämään uusia aluerakentamisen malleja.

Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen kertoi asuntomessujen rakentamisen aloitusjuhlan tervetulopuheessa, että Kauklahden täydennysrakentaminen alkaa asuntomessualueesta. Kokkonen mainitsi rakennuskohteista Näkinmetsän suunnittelun ja Espoon kartanon ympäristön maankäyttöön liittyvät ”mielenkiintoiset vaihtoehdot”: ”Olen varma, että tänne tulee runsaasti pientaloasutusta.”

IHMISTEN asumisyhteisöjen sijainnit ovat kautta aikojen määrittyneet luonnonominaisuuksien perusteella. Asuntomessuihin valmistautuva Espoo on päättänyt kääntää tämän logiikan ylösalaisin. Kun ennen esimerkiksi rakennettiin asumuksia joen, järven tai lammen tuntumaan, tehdään Espoossa päinvastoin. Ensin päätetään kaupungin rakennuspaikka ja sen jälkeen aletaan muuttaa luontoympäristöä arkkitehtien ja suunnittelijoiden kauneusihanteiden mukaiseksi.

Täydellistä espoolaista puutarhakaupunkia luotaessa kaavoitusten ja periaatelinjojen muuttamisen jälkeen päätettiin myös luoda maasto sekä puu- ja eläinkanta messuväkeä ja potentiaalisia asukkaita miellyttäväksi. Kun ympäristöä sopeutetaan ihmisespoolaisten tarpeisiin, väärää lajia olevien puiden tilalle istutetaan ne oikeanlaiset. Metsäpuro on räjäytetty asialliseksi lammeksi.

Asukkaat järjestivät Kauklahden Narvankujan alueen hakattavalle puukannalle kesäkuussa muistojuhlan. Huomautuksista ja valituksista huolimatta hakkaamispäätös sai lopullisesti lainvoiman korkeimman hallinto-oikeuden hylättyä valitukset: kävelyreitin varrella kasvavan monenkirjavan puuston korvaa tasainen seinä.

TOISTAISEKSI EI OLE tietoa siitä, mihin kotipuunsa menettäneet pienet eläimet aikovat asettua, ja epävarmaa on sekin, missä määrin alueen nykyisten ihmisasukkaiden ulkonäkö ja muut ominaisuudet ovat uuden espoolaisen puutarhakaupungin ihanteiden mukaiset.

Ylijohtaja Ijäs osoitti todellisen satiirikon lahjansa lopettaessaan avajaispuheensa osuvasti: ”Reilun vuoden päästä kokoonnumme täällä valmiissa rakennetussa ympäristössä.”

Aiman Kaddoura

  • 9.9.2009