Politiikka

Putin juhlii syytöksistä huolimatta

Lukuaika: 2 minuuttia

Putin juhlii syytöksistä huolimatta

Teksti Roope Luokkamäki & Sakari Nuuttila

Venäjän pääministeri Vladimir Putin valittiin maan seuraavaksi presidentiksi myöhään eilen illalla. Tulos oli odotettu: alun perin suurin jännityksen aihe oli lähinnä se, tapahtuuko Putinin jälleenvalinta ensimmäisellä vai toisella kierroksella.

Sunnuntai-iltana lopullisista kannatusluvuista ei ollut vielä varmaa tietoa, mutta kun kolmannes äänistä oli laskettu, Putinin kerrottiin keränneen niistä noin 64 prosenttia. Lähimmäksi Putinia ylsi kommunistisen puolueen ehdokas Gennadi Zjuganov 17 prosentilla äänistä.

”Voitimme avoimessa ja reilussa kamppailussa!” Putin julisti kyynelsilmin voitonpuheessaan Moskovassa pian alustavien tulosten julkaisun jälkeen.

Presidentinvaalien lopullinen tulos ei kuitenkaan tyydyttänyt kaikkia. Vaalit olivat tällä kertaa erityisen tarkan valvonnan alla, eikä vaalivilpiltä silti vältytty. Vuodesta 2000 asti venäläisiä vaaleja valvonut, Yhdysvaltojen rahoittama Golos-järjestö on ilmoittanut rekisteröineensä vaalipäivänä maanlaajuisesti reilut 3 500 vaalirikkomusta.

Eri järjestöt olivat lähettäneet valvojia äänestyspaikoille yhteensä noin 27 000. Valvojia riitti noin 80 prosentille Venäjän äänestyspaikoista.

Golosin valvonnan johtaja Andrej Buzin kertoi illalla Moskovassa järjestetyssä tiedotustilaisuudessa vaalivilpin muuttuneen sitten duuman vaalien. Kun viime vaaleissa uurniin laskettiin ylimääräisiä ääniä, ja ihmiset äänestivät useampia kertoja, tällä kertaa käytettiin hienovaraisempia keinoja.

”Esimerkiksi äänestyksen valvonnan vajavaisuutta käytettiin hyväksi siten, että ihmiset äänestivät useita kertoja, mutta eri äänestyspisteillä. Vilppiä ei näkynyt pelkästään ääntenlaskussa, vaan esimerkiksi siinä, että vaaleja edeltävinä kuukausina valtion media tietoisesti käsitteli oppositiojohtajia epäsuotuisasti”, Buzin sanoi.

Golos kritisoi myös tapaa, jolla valitukset epärehellisestä toiminnasta käsiteltiin. Buzinin mukaan keskusvaalilautakunta ainoastaan soitti valituksen kohteeksi joutuneille paikallisille lautakunnille ja kysyi, olivatko nämä syyllistyneet havaittuun vilppiin. Jos vastaus oli kieltävä, asia jäi siihen.

Syynä presidentinvaalien erityistarkkailulle olivat nimenomaan viime marraskuussa järjestetyt duuman vaalit, joissa Putinin edustama Yhtenäinen Venäjä -puolue sai lähes puolet äänistä. Vaalien tulosta arvosteltiin yleisesti epärehelliseksi ja se synnytti mittavia protesteja Venäjällä.

Kansalaisten painostuksen seurauksena Venäjän nykyinen presidentti Dmitri Medvedev lupasi presidentinvaaleihin uudistuksia, joiden oli tarkoitus helpottaa vaalien valvomista. Yksi uudistuksista oli web-kameroiden asentaminen kaikille äänestyspisteille.

Golosin edustajat toteavat web-kameroiden ja läpinäkyvien vaaliuurnien helpottaneen vaalien valvontaa. Golosin mukaan vaalirikkomukset eivät myöskään vaikuttaneet oleellisesti lopulliseen tulokseen.

”Vaikka vaalivilppiä ei olisikaan harjoitettu, Putin olisi luultavasti voittanut joka tapauksessa”, Buzin myönsi.

Yksi syy Putinin vahvalle kannatukselle on se, ettei yksikään vastaehdokkaista onnistunut saamaan kansaa puolelleen ja tosissaan haastamaan nykyistä pääministeriä. Monelle äänestäjälle kyse olikin sunnuntaina pienimmän pahan valitsemisesta.

20-vuotias Diana sanoo, ettei löytänyt itselleen täysin sopivaa ehdokasta, mutta päätyi kuitenkin äänestämään miljardööri Mihail Prohorovia.

”Prohorov tuntuu heistä kaikkein kelvollisimmalta, joten äänestin häntä. Sitä paitsi hänellä on jo kaikkea, joten en usko, että hänellä on tarvetta alkaa varastaa”, Diana perustelee.

Monille äänestäjille Putinin vastustaminen tuntui muodostuneen tärkeämmäksi kuin oman ehdokkaan kannattaminen. Äänestyspaikalta tavoitettu Margarita jaksoi uskoa ihmisten mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihin Venäjällä.

”Toivon, että äänelläni olisi jotain vaikutusta maan tulevaisuuteen. Jos ihmisten äänillä ei ole vaikutusta näissä vaaleissa, uskon, että yhteiskunnalta tulee asianmukainen vastakaiku.”

”Kaikenlaisen poliittisen aktivismin pitäisi toimia lain edellyttämällä tavalla. Mutta jos lailliset protestit eivät riitä, uskon, että muita keinoja tullaan käyttämään”, hän lisää.

Prohorovia äänestänyt Eduard uskoi ehdokkaaseensa, mutta oli tulevaa arvioidessaan hieman Margaritaa maltillisempi

”Äänestin Prohorovia. Hän on ollut todella menestyksekäs ja puhuu vakuuttavasti. Mutta kuten Stalinkin sanoi, sillä ei ole väliä miten äänestetään, vaan miten äänet lasketaan.”

Moskovan keskustassa kuuluisan Bolshoi-teatterin edustalla juhlineet Putinin kannattajat eivät kritiikistä sunnuntai-iltana piitanneet. Venäjän liput liehuivat jättimäisistä kaiuttimista pauhaavan musiikin tahdissa ja aiemmin päivällä paikalle kyhätyt valonheittimet valaisivat Putin-henkisiä plakaatteja.

Yksi juhlijoista oli moskovalainen Lena. Kysymykseen siitä, miten hän päätyi äänestämään pääministeriä, Lena suhtautuu yllättyneesti.

”Tulin tänne presidenttini ja maani puolesta! Miten niin, ’Miksi äänestin Putinia?’ Hän on urheilija, aivan kuten minäkin!”

Paikalle oli kerätty suuri joukko poliiseja ja Venäjän armeijan varusmiehiä pitämään järjestystä yllä. Ilta sujui kuitenkin rauhallisissa merkeissä ilman suurempia yhteenottoja, vaikka joitain juhlijoita jouduttiinkin kiidättämään ambulanssilla pois paikalta.

Illan teema oli kuitenkin selkeä. Hyvin sen summasi ihmisten jalkoihin tallautunut kyltti Bolshoin edustalla juhlijoiden jo lähdettyä kotiin nukkumaan: ”On vain yksi johtaja, Vladimir Putin.”

  • 5.3.2012