Kirjoittanut Jari Tamminen

Pietari palaa levylle

Lukuaika: 2 minuuttia

Pietari palaa levylle

Kymmenen vuoden tauon aikana Blaadi-daadi vaihtui Laadi-daadiksi.

Pitkään hiljaiseloa viettänyt muusikko Pietari Kiviharju tunnetaan paremmin pelkkänä Pietarina. Hän teki syksyllä 2012 paluun levyllä Hopeatähti, ja sen jälkeen tohinaa on riittänyt. Pietarin ja hänen Spektaakkeli-trionsa pian ilmestyvä pitkäsoitto on jo kolmas vuoden sisään.

Miksi Pietari katosi kuvioista kymmenen vuotta sitten ja mitä vuosien aikana tapahtui? Hopeatähden avausraidalla muusikko esittelee itsensä näin: Ex-hampuusi, viittä vaille matruusi.

”Olen oikeastaan aina ajautunut asioihin. En mitenkään halua hehkuttaa normaaleja päihdeongelmia, mutta niiden mukana tuli nuorempana mentyä”, Kiviharju kertoo rauhallisesti kotisohvallaan Helsingin Alppilassa.

Makkarin ja keittiön seiniä täyttävät melkein kattoon saakka lasten piirustukset, ja olkkarin seinällä on Jari Litmasen pelipaita. Pelipaita muistuttaa Pietarin katkonaisesta pelaajaurasta raikulipoikien viitosdivarin Kurvin Vauhti -joukkueessa.

Laitapakin hommat ovat tuoneet mukanaan jatkuvia krenkkoja. Isoimmat kolhut ovat kuitenkin olleet päänsisäisiä.

”Vähitellen tuli mokattua keikkoja ja keskityttyä enemmän dokaamiseen. Ei silloin jaksa tehdä uusia biisejä tai yrittää sen enempää, ja niin se musiikki vain jäi.”

Lähdettyään musiikkikuvioista Kiviharju päätti hankkia merikokin paperit. Hän muutti Kotkaan ja meni kouluun. Merikokin papereita hän ei kuitenkaan koskaan saanut.

Viimeisen Kotkan-vuoden kesälomalla Kiviharju tapasi lastensa tulevan äidin, ja opiskelu jäi siihen. Hänen viimeisin todistuksensa on edelleen tuplatun ysiluokan päälle saatu peruskoulun päättötodistus.

Vuoden 2002 Luonnollisesti syntynyt mies -esikoislevyn syntyprosessin aikana päihteillä oli iso merkitys myös sanoituksissa. Tauon aikana sanoitukset hakeutuivat uusille alueille elämänmuutoksen mukana: kertosäe ”Blaadi-daadi, mä blaadaan ku Bob Marli” on vaihtunut Hopeatähdellä muotoon ”Laadi-daadi, pikkuvaavi”.

Kappaleella Laadi-daadi Pietari pohtii isäksi tulemistaan, ja ääneen pääsevät myös hänen 7- ja 5-vuotiaat tyttärensä.

Hopeatähti oli tekijälleen tärkeä monella tasolla. Se oli paluu skeneen, mutta sen valmiiksi saaminen tarkoitti myös henkisesti suurta muutosta. Bileräppi oli vaihtunut arkiräppiin. Biisit eivät hönkäile vaaran tuntua, vaan elettyjä vuosia ja kertyneitä kilometrejä.

”Musiikki on oikeastaan ainoa asia, jossa olen koskaan ollut hyvä. En ole pärjännyt edes niissä paskaduuneissa, joissa olen onnistunut juuri ja juuri pysymään vain sen takia, että olen hauska tyyppi”, Pietari naureskelee.

Toinen paluunjälkeinen levy, Pietarin ja Kohtalon kauppiaiden Paratiisi odottaa olikin taas jotain muuta. Blues-henkinen, synkän iskelmällinen levy etenee matalalla baaribassolla.

Levyn pössistä kuvaa hyvin kohtaaminen tämänkesäisen Flow Festivalin ulkopuolella. Pietari oli esiintymässä Vilhonvuorenkadun väestösuojan sisäänkäynnin edessä ohitse vaeltavalle festarikansalle.

Skeban, mikrofonin ja pienen matkavahvistimen lisäksi mukaan oli tarttunut Paratiisin julkaisseen Helmi Levyjen Arwi Lind, joka hoiteli rytmisektoria seisaaltaan virvelirummulla.

Siirtymä räpistä perinnemusiikkiin vaikuttaa oikeastaan melko sulavalta, sillä Hopeatähden lopussa on piiloraidalla kappale Yksinäinen mies. Sama biisi löytyy myös Paratiisi odottaa -levyltä.

Merkittävä ero levyjen välillä on sanoituksissa. Hopeatähti kertoo elämästä, kun taas Paratiisi odottaa on täynnä kuolemaa ja menettämistä.

”Mulle on aina ollut luontevaa räpätä positiivisista asioista. Kuitenkin, kun tein positiivisia biisejä, mulla itselläni meni usein huonosti. Nyt kun vihdoinkin tuntui siltä, että menee hyvin, tuntui oikealta tehdä levy kuolemasta. Vihdoin oli varaa purkaa ne synkät tunnelmat”, Pietari pohtii.

Marraskuussa luvassa on jo kolmas paluun jälkeinen levy. Siitä ei muusikko itsekään osaa vielä kovin paljon kertoa. Paketti on silti hahmottumassa.

mainos

”Mennään sellaisella blues-iskelmä-rhytm’n’blues-garage-rap-linjalla. Levy on aika erilainen kuin edelliset, mutta tuottaja on vakuuttanut, että selkeä punainen lanka on olemassa.”

Ja muitakin suunnitelmia piisaa. Tulppa on irronnut.

Pietarin seuraava, toistaiseksi nimeämätön levy ilmestyy marraskuussa Roihis Musicalta. Kuuntele ensimmäiset näytteet levyltä: soundcloud.com/pietarisuuri

Jari Tamminen