Esittävä taideKirjoittanut Tuomas RantanenKuvat Moe Mustafa

Mikko Roihan ohjaama Ei kertonut katuvansa kiertää Suomea koko kevään

Lukuaika: < 1 minuutti

Mikko Roihan ohjaama Ei kertonut katuvansa kiertää Suomea koko kevään

Tommi Korpela teatteriliitteen kannessa. Hän katsoo kameraan, istuu.

Artikkeli on julkaistu Voima | Teatterissa. Se ilmestyi Voiman 9/2023 välissä. Teatteriliite käsittelee esittävien taiteiden ajankohtaisia näkymiä.

Löydät kaikki liitteen verkkoartikkelit täältä.

Voit lukea liitteitä myös Issuussa.

Lapin sodan jälkeen vuonna 1945 viisi saksalaisten mukaan lähtenyttä naista palaa kotiinsa kävellen Suomen halki. Matkalla he huomaavat kaiken muuttuneen ja joutuvansa naisina kohtaaman raskautetun osan siitä kollektiivisesta häpeästä, joka liittyy virheeksi paljastuneeseen aseveljeyteen.

Mikko Roihan ohjaama ja useiden teattereiden yhteistuotantona toteutettu Ei kertonut katuvansa perustuu Tommi Kinnusen samannimiseen kirjaan (2020). Helposti siirrettäväksi suunnitelluissa lavasteissa suomalainen tievarsimaisema ilmentyy sattuvasti Moe Mustafan videoissa. Yhteisöllinen näyttelijätyö välittää viiltäviä välähdyksiä kansallisen selvitymistarinan julkisivun taakse unohdetuista inhimillisistä säröistä ja sukupuolitetun nöyryytyksen ikiaikaisuudesta.

Esitykset Turun kaupunginteatterissa 11.1. asti. Tampereen Teatterissa 18.1.–7.3.  Seinäjoen kaupunginteatterissa 25.1.–16.3. ja Hämeenlinnan teatteri 8.2.- 27.4. Kuuntele myös ohjaaja Mikko Roihan haastattelu Teatterin politiikka -podcastin jaksossa Pääosassa ohjaaja Mikko Roiha.