Kirjat

Lukuaika: 3 minuuttia

Kirjat

Kirja-arvosteluja.

Sirpaleista lohtua

Jouduin leikkaukseen. Onni onnettomuudessa, että sain käsiini juuri ennen puukon alle joutumista Henry Rollinsin tuoreen Mustan kahvin blues -suomennoksen.

Periksiantamattomana hard core -punkin pioneerina, Black Flag -yhtyeen keulakuvana tunnetuksi tullut Rollins kirjoitti tarinoita 1980-luvun lopulla kiertueidensa aikana omien sanojensa mukaan väsymyksen murskaamana. Vaikka kirjan lyhyet proosan sirpaleet elämästä väkivaltaisessa suurkaupungissa antavat ahdistavan kuvan yhteiskunnasta, luovat ne kuitenkin myös lohdullisen kuvan ihmisestä.

Luin kirjaa päästyäni heräämöstä, tilassa jossa jaksoin hädin tuskin pysyä hereillä muutaman rivin mittaisten tuokiovälähdysten verran. Nääntymykseni oli varmaan samalla tasolla kirjoittajan kanssa. Lääkehuurun laskiessa luin vähitellen kirjaa pidemmissä osissa, mutta se ei menettänyt iskevyyttään, muutti vain olemustaan. Yksittäisten, toisiinsa näennäisen liittymättömien katkelmien virta muuttui yleisemmäksi kuvaukseksi ihmisluonnosta.

Päästyäni myöhemmin kotiin ahdistuin ajatuksesta tarttua kirjaan. Ovatko tarinat menettäneet iskevyytensä olotilani tasaannuttua? Huoli oli turha.

Viime vuosina Rollins on niittänyt mainetta järkyttävän osuvilla, hauskoilla ja terävillä puhujaesiintymisillään, mutta myös hänen esikoisensa puolustaa paikkaansa hänen tuotannostaan puhuttaessa. Tärisen odotuksesta, että saan käsiini lisää Rollinsin kirjallista tuotantoa. Toivottavasti en kuitenkaan tarvitse leikkausta siitä nauttiakseni. (JT)

Henry Rollins: Mustan kahvin blues. Suomentanut K. Männistö. Diagonaali 2006. 151 s. Neljä tähteä.

_______________

Likaiset kädet

Jung Chang ja Jon Halliday arvioivat, että Mao Zedongin (1893–1976) politiikan takia kuoli yli 70 miljoonaa kiinalaista. Heille Mao ei ole fanaattinen ideologi, vaan kyyninen sosiopaatti, jota kiinnostivat ensi sijassa henkilökohtainen valta ja Kiinan nostaminen sotilaalliseksi suurvallaksi.

Mao kohdisti nälkää näkevään maatyöväkeen loputonta riistoa ja suuntasi väkivaltaisen vainon myös omiin tukijoihinsa. Hän oli valmis ajamaan suurvallat maailmansotaan, tuhomaan Kiinan kulttuuriperinnön ja uhraamaan omat läheisensä.

1970-luvulla läntiset johtajat osallistuivat Nixonin johdolla Maon kuvan kiillottamiseen. Hänen rooliaan tarvittiin lyömäaseena kylmän sodan näyttämöllä. Samalla eurooppalaisen vasemmistoälymystön keskuudessa maolaisuus näyttäytyi toisinaan Stalinin ryvettynyttä perintöä kutsuvammalta.

Suomessa kaikki olivat enemmän tai vähemmän kallellaan Neuvostoliiton suuntaan, eikä Maolla ollut täällä käyttökelpoista symboliarvoa. Vanhan vitsin mukaan Suomen kaikki maolaiset mahtuivat yhteen taksiin, olkoonkin että koulukuntakiistojen takia niitä tilattiin kaksi.

Cangin ja Hallidayn ansiokas teos piirtää kuvaa siitä, mihin aatteeton totalitarismi voi johtaa ja kuinka aatteetonta maailmanpolitiikka laajemminkin saattaa olla. (TR)

Jung Chang & Jon Halliday: Mao. Otava 2006. Neljä tähteä.

_______________

Rauhan ja vapauden maailma

Onhan toki niin, että jokainen päästelee suustaan sammakoita. Ja jokainen on tietty loppujen lopuksi vain ihminen, ja ihmisille sattuu kaikenlaisia virheitä ulosannissaan. Ei kukaan voi olla aina skarppina. Mutta silti. On se George W. Bush presidentiksi kuitenkin erinomaisen tyhmä.

En mitenkään voi välttyä ajatukselta, että Bush Yhdysvaltojen presidenttinä on vähän sama kuin Matti Nykänen Suomen presidenttinä. Kyllä Yhdysvaltojen presidentin sentään pitäisi tietää esimerkiksi, että Ruotsilla on armeija, vaikka maa onkin puolueeton. Tai että kivihiilen käyttö ei torju ilmastonmuutosta eikä sitä riitä 250 miljoonaksi vuodeksi. Ja hienotunteisuuttakin voisi opetella. Ei entisessä keskitysleirissä vierailleessan voi ensimmäisenä ihastella sitä kuinka suuret krematoriot sinne on aikoinaan kyetty rakentamaan.

mainos

Politiikkaa seuraavalle kirja ei sinänsä tarjoa mitään uutta tai yllättävää, mutta viihteenä se on ehdottomasti hauskempi kuin mikä tahansa taustanauruin varustettu tv-sarja. Samanlaista opusta kaivattaisiin myös kotimaisista poliitikoista, siinäpä puuhaidea anarkisteille. (JV)

George W. Bush ja hänen perheensä. Unohtumattomimmat bushismit 2. Savukeidas Kustannus 2006. 112 s. Kolme tähteä.

_______________

Makkara-aktivismia

Pitkäaikaisena aktivistina ja työväenaatteen, mitä kaikkea se nykyaikana sitten sisältääkään, tukijana olen luonnollisestikin kiinnostunut ammattiyhdistyksistä ja erilaisista työläisten liitoista. On kuitenkin suoraan sanottava, että ennen kaikkea eläinaktivistina olin melkoisen hämmentynyt lukiessani liha-alan ehkä vankimman ammattiosaston historiasta kertovaa kirjaa.

Toisaalta on helppo yhtyä ammattiyhdistysliikkeen puolustushenkeen kansainvälisen kapitalismin paineessa, mutta oltuani kymmenen vuotta kasvissyöjä ja istuttuani käräjilläkin tehoeläintuotanto vastapuolenani en voi olla ajattelematta, että eikö sitä elantoa ja särvintä voisi repiä jostakin muusta kuin luontokappaleiden selkänahasta.

Mutta jos ne eläimet onnistuu pieneksi hetkeksi työntämään mielestään syrjään, on ilahduttavaa lukea muun muassa siitä solidaarisuudesta, joka kirjan mukaan vallitsee liha-alalla myös maahanmuuttajia kohtaan. Ja muutoinkin kirjoittaja Päivi Uljas onnistuu tuomaan historiikissaan esille vaikutelman tasa-arvon turvan tunnusta ammattiosaston sisällä.

On tietysti hienoa, että lakkoja, työnseisauksia, mielenosoituksia ja mainosjulisteita on viimeisen sadan vuoden aikana nähty ja kuultu ja oikeuksien puolesta taisteltu. Toivottavasti jonakin päivänä tasa-arvo ja solidaarisuus ulottuvat myös nelijalkaisiin ystäviimme. (JV)

Päivi Uljas: Lihavitosen murroksen vuodet 1982–2006. Helsingin Liha-elintarviketyöntekijäin ammattiosaston 100-vuotisjuhlakirja. Gummerus 2006. 208 s. Kolme tähteä.

_______________

Jari Tamminen, Jukka Vuorio & Tuomas Rantanen

  • 9.9.2009