Brexit_elokuva

ElokuvaKirjoittanut Ilona Iida Simes

Brexit: The Uncivil War

Lukuaika: < 1 minuutti

Brexit: The Uncivil War

Toby Haynes

☆☆☆☆

Silloin tällöin tapahtuu niin uskomattomia asioita, että todellisuus vaikuttaa käsikirjoitetulta. Hämmästyttävää kyllä, poliittisia tapahtumia ja jopa demokraattisilta vaikuttavia kansan­äänestyksiä käsikirjoitetaan huolellisesti, eivätkä vallankäyttäjät haluaisi antaa sattuman puuttua peliin.

Britannian ero Euroopan unionista eli brexit on ollut juuri tällainen spektaakkeli.

Brexit: the Uncivil War -elokuvan nimi vihjaa kansanäänestyksen olleen sekä sisällissota että sivistyksen rappiotila. 

Brexit-elokuva on yllättävän jännittävä ja tiivistunnelmainen teos, vaikka se kertoo asioista joista luulemme tietävämme paljon. Nopeat leikkaukset ja kuvaus käsivarakameralla näyttävät teoksen saaneen enemmän vaikutteita televisiosarjoista kuin elokuvista.

mainos

Tarinan keskeisin henkilö on Dominic Mckenzie Cummings, harmaa eminenssi, joka oli Britannian EU-eroa kannattaneen kampanjan pääjehu. The Guardian -lehti on kutsunut Cummingsia maan suurimmaksi trolliksi. Pitkälti Cummingsin toiminnan ansiosta niukka enemmistö äänesti brexitin eli EU-eron puolesta vuonna 2016. Megatrollin keinovalikoimaan kuului runsaasti populistisia ja valheellisia viestejä, jotka levisivät sosiaalisessa mediassa kulovalkean tavoin.

Toby Haynesin elokuvassa Cummingsia esittää liikkuvien kuvien kuumin britti, Benedict Cumberbatch.

Paikka paikoin elokuvan toivoisi olevan ­fiktiota, mutta ikävä kyllä kampanjasta on tihkunut rumia tosiasioita, jotka vahvistavat elokuvan todenperäisyyttä. 

Elokuvan karmaisevimpia hetkiin kuuluu Lontoon pormestarin Boris Johnsonin (Richard Goulding) kampanjointi. Brexitistä kiinnostunut kansalainen kertoo Johnsonille, miten kauheaa on, että EU:ssa pysyminen johtaa yli 70 miljoonan turkkilaisen pakolaisen ryntäämiseen Britanniaan. Johnson ihmettelee mistä moinen informaatio on peräisin, ja kansalainen näyttää Johnsonille EU-eroajien omaa kampanjamateriaalia. 

”Ei kun se tarkoittaakin Turkin koko väki­lukua”, sopertaa oman kampanjansa disinformaatiosta hämmentynyt Johnson.