KirjallisuusKirjoittanut Tuomas Rantanen

Bisnestä, politiikkaa ja bunga bungaa

Lukuaika: < 1 minuutti

Bisnestä, politiikkaa ja bunga bungaa

Tarina miehestä, joka tuli, näki ja voitti Italian

Alan Friedman

☆☆☆☆

Silvio Berlusconi on alun perin kiinteistö- ja sittemmin myös mediabisneksessä miljardejaan luonut Italialainen liikemies ja jalkapalloseura AC Milanin pääomistaja. Hän toimi Italian pääministerinä vuosina 1994–1995, 2001–2006 ja 2008–2011. Berlusconi on vaikuttava esimerkki siitä, miten pulmallinen tilanne demokratian kannalta syntyy kun keskeinen taloudellisen vallan, poliittisen vallan ja mediavallan hallinta päätyy yksiin käsiin.

 

Alan Friedman on onnistunut saamaan kiistellyn maestron yhteistyöhön kanssaan. Vaikka kirjaa varten on tehty muutakin taustoitusta, lopputuloksen painospiste nojaa Berlusconin omaan tulkintaan tapahtumien kulusta. Tämä ei sinänsä vähennä kirjan kiinnostavuutta, mutta lähdekritiikin suhteen kannattaa olla valppaana.

 

Friedman kuvaa Berlusconin hurmaavana markkinamiehenä, jonka menestys perustuu pitkälti itseluottamukseen, karismaan ja röyhkeyteen. Hän käy läpi kohteensa lyhyen laulajauran, kokonaisten esikaupunkien rakentamiseen perustuvan kiinteistöomaisuuden luomiskauden, globaalilla tasolla merkittävän kaupallisen media-imperiumin nousun ja vakiintumisen, jalkapallobisnekseen liittyvän intohimon ja haasteet, Forza Italia -puolueen synnyttämisen tyhjästä lähinnä markkinoinnin ja mediavallan välinein, pääministerikauden sisä- ja ulkopoliittiset haasteet, väitetyt mafia-yhteydet, avioelämän käänteet, seksiskandaalit sekä moninaiset oikeudenkäynnit, niiden väistelyt ja lopulta tuomiot.

 

Teos tarjoaa myös pikaisen läpileikkauksen Italian kaoottiseen poliittiseen lähimenneisyyteen, jossa yhteen löivät ainakin läpensä korruptoituneet puoluekulttuuri, hallintokoneisto ja liike-elämä, niitä vastaan nousseet Puhtaat kädet -kampanjan syyttäjät, torsoja tuomiota tuottava oikeuslaitos, luotettavuudeltaan häilyvä media, pohjoisen ja etelän välinen ristiriita, xenofobisen oikeistopopulismin nousu, mafian vehkeily ja katolisen kirkon valta-asema.

mainos

 

Kirjan kanssa rinnan voi suositella katsottavaksi viime vuonna valmistunutta italialaista tv-sarjaa 1992. Se on nähtävillä ainakin HBO Nordic -palvelussa. Hiukan saippuamaisen henkilödraaman alta paljastuvat juuri ne yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka tekivät mahdolliseksi Berlusconin nousun poliittiseksi mahdiksi.