Vanhus ja vuori: Edie

SKOTLANNIN JYLHIIN MAISEMIIN, vuorten katveeseen sijoittuvan Edie-elokuvan tekijät ovat ymmärtäneet, että koska drone eli kuvauskopteri on keksitty, tätä rauhanomaista tallennusteknologiaa kannattaa sitten käyttää runsaasti. Edien mukana katsoja pääsee lentämään karujen järvien ja tuulisten nummien yli pitkin vuoren rinnettä.

Edie kertoo Englannissa eli Etelä-Britanniassa asuvasta ikääntyneestä naisesta, jolta psykopaatti-narsisti-puoliso on riistänyt elämän. Ehkä ilkeän miehen saama halvaus oli kuin rangaistus, mutta ikävä kyllä se sattui molempiin puolisoihin, sillä Edie vietti muutaman vuosikymmenen miehensä omaishoitajana ehtimättä juuri elää itse.

Vaikka aikuinen tytär yrittää estellä, Edie haluaa toteuttaa unelmansa. Hänen on päästävä kauas pohjoiseen Skotlantiin kiipeämään  korkealle vuorelle, josta hänellä ei ole muuta tietoa kuin vuosikymmeniä sitten rakkaan isän lähettämä postikortti.

Edie kyllä harrasti isänsä kanssa retkeilyä, mutta niin suuri ei ole kenenkään lihasmuisti, että lapsena saadut opit auttaisivat yli 80-vuotiasta suoriutumaan jyrkistä mäistä ja ankarista säistä.

 

AVUKSI TULEE NUORI Jonny, johon Edie – kirjaimellisesti – törmää asemalla Skotlantiin saapuessaan. Jonnyn ja Edien välille syntyy heti hauska jännite. Vanha nainen tarvitsee nuoren miehen apua ja yllättäen jopa tämän kokemusta, mutta nuori mies tarvitsee yhtä lailla inhimillistä tukea uudelta tuttavuudeltaan.

Edie on melkein perillä.

PÄÄOSAA NÄYTTELEVÄ Sheila Hancock on roolissaan herkkä ja uskottava, täynnä hiljaista voimaa. Hancock onkin siitä harvinainen yli 80-vuotias näyttelijä, että hänellä riittää hommia elokuvissa ja TV-sarjoissa. Nuoren Jonnyn roolissa Kevin Guthrie on hyvä hänkin.  Edie-elokuvan henkilögalleria on laaja, mutta erityismaininnat ansaitsevat nuori turisti, joka auttaa Edietä työntämään veneen vesille – tämä saksalainen nuori nainen voisi olla kuin nuori Edie, se Edie, jonka piti ajat sitten tehdä tämä vaellus. Erakkomainen paimen, joka saapuu Edien luo unenomaisessa jaksossa voisi olla kuin isä tai isän lähettämä haltia.

Onneksi elokuva luottaa maisemien voimaan enemmän kuin dialogiin. Häkellyttävän hieno ääniraita toistaa pikkutarkasti tuulen kuiskaukset ja laineiden liplatukset, olkoonkin että ne voivat olla lisätty leikkauspöydässä tai jälkituotannossa.

Enemmän kuin naisen ja miehen tai nuoren ja vanhan ihmisen suhteesta teoksessa on kyse ihmisen ja luonnon yhteydestä ja kaikista niistä ennen ehkä aivan luonnollisista asioista, joita ihminen on kadottanut.

*  *  *  *   4/5

Edie. Elokuvatettereissa nyt. Ohjaus Simon Hunter, käsikirjoitus Simon Hunter, Elizabeth O’Halloran ja Edward Lynden-Bell, kuvaus August Jokobsson, musiikki Debbie Wiseman.

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Nauti tyhjyydestä