Pääosassa sivullisuus

Luokkateatteri on täällä taas. Turun Kaupunginteatterin Varissuo pelaa lähiökliseillä, Ryhmäteatterin 9 hyvää syytä etsii syrjäytyneisyyttä mielenterveysongelmista, ja KOM-teatterin Ateriassa palkollisten tiedostavuus ei riitä edes palkasta purnaamiseen.

Näyttämö täyttyy juuristaan ja siivistään laulavista gettonuorista kuin oltaisiin keskellä West Side Storya. Nyt ei kuitenkaan kärvistellä 1950-luvun New Yorkin latinokortteleissa vaan tämän ajan turkulaisessa esikaupungissa.

Mikko Koukin ohjaama Varissuo on päätösosa Satu Rasilan kirjoittamaan musikaalitrilogiaan. Lähiö on joutunut kovaan joukkoon, sillä sitä edeltäneet Seili (2014) ja Kakola (2012) käsittelivät mielisairaalaa ja vankilaa. 

Yhdessä esityksen tarinoista sitoutumiskammoinen graffitimaalari joutuu kohtaamaan isän vastuun entisen puolisonsa sairastuessa syöpään. Toisessa teinityttö haaveilee Idols-­tähteydestä mutta tulee vahinkoraskaaksi alkoholistipoikaystävälleen. Kolmannessa isältään mustan ihon perinyt vapaaottelija haluaa eroon väkivallasta, mutta päätyy käsirysyyn äitinsä uuden rasistimiehen kanssa. Viimein neljännessä menneisyyden virheitään katuva vanheneva mies etsii yhteyttä menestyneeseen tyttäreensä.

Esityksen ongelma onkin sen yleisankeutta toistelevassa lähiökliseisyydessä. Samalla sen juonisolmujen ratkaisut ovat sovinnaisia ja jopa moralistisia.

Parasta esityksessä on nuorten esiintyjien energia ja ensemblen luonteva monitaustaisuus.

Nimekkäästä säveltäjäkunnasta – Jussi Vahvaselkä, Tuomo Prättälä, Jori Sjöroos – ja Palefacen sanoituksista huolimatta esityksen laulut ovat enemmän mukiinmeneviä kuin erityisen iskeviä. Tosin bändin pitäminen yleisöltä piilossa hukkaa leijonanosan soiton rocksärmästä.

Yhtään armeliaammin ei aurinko paista Kaisa-Liisa Logrenin ohjaaman 9 hyvää syytä elää esityksen lähiökerrostaloon. Anna Krogeruksen kirjoittama näytelmä kertoo masennuksesta ja paniikkihäiriöistä kärsivästä kolmekymppisestä Klarasta, joka kommunikoi lähinnä lavuaarissa lymyilevän hämähäkin kanssa.

Siinä missä Klara hädin tuskin kykenee poistumaan asunnostaan, hänen naapureistaan Oskari kärsii alkoholismista, koulukiusattu Lumi bulimiasta, postinkantaja Saku maanis-depressiivisyydestä, seniori Topi dementiasta ja Klaran jalkautuva tukihenkilö Janne burnoutista. Sen onnellisimpia eivät ole Klaran ihmissuhteissa epäonnistuva punavuorelainen sisar ja Klaraa elämäntyönään etäohjaileva äiti. Ahtaasti yhteen sullottuja ihmiskohtaloita yhdistää yksinäisyys.

Esitys nojaa pitkälti vahvaan ryhmäteatterilaiseen näyttelijätyöhön. Erityisesti Ella Mettäsen Klarassa masentuneen arki näyttäytyy tunnistettavasti ja koskettavasti. Toisaalta pitkästä aikaa lavalla nähtävä Ryhmäteatterin johtaja Juha Kukkonen on suorastaan pitelemätön heitteille jätetyn koiran roolissa.

Hyvästä eetoksestaan huolimatta 9 hyvää syytä elää jää syrjäytymisen mallituksena, miljöökuvauksena ja yhteiskuntakritiikkinä pinnalliseksi. Vaikka sen viittoilu yhteisöllisyyden suuntaan on sekä oikeamielistä että terapeuttista, juonellisista ja draamallisista käänteistä puuttuu särmää.

Luokkaempatiasta ei näy häivääkään Okko Leon kirjoittamassa ja Mika Leskisen ohjaamassa Ateriassa. Arka Meke (Niko Saarela) saapuu harjoittelijaksi räjähtäneeseen hampurilaisbaariin ja joutuu kaikilla ammatillisilla puutteilla siunatun Koistisen (Juha Milonoff) simputtamaksi.

Kahden miehen absurdiin dialogiin ja ulkopuolisuuteen perustuvassa asetelmassa voi nähdä viittauksia Samuel Beckettin Huomenna hän tulee -klassikkoon – tosin sillä oleellisella erotuksella, että nämä veijarit eivät odota huomiselta mitään.

Äärimmäisen mustan huumorin ja makaaberien kakkaleikkien höystämä draaman kaari kulkee Meken kehityksen mukana. Vielä alussa kokelas miettii asiakaspalvelua, hygieniastandardeja ja jopa toiminnan ilmastovaikutuksia. Saatuaan ylennyksen Koistisen pomoksi hänkin muuttuu – Marxin luonnenaamioteoriaa mukaillen – välinpitämättömäksi mulkeroksi.

Tämän pitemmälle esityksen marxi­laisuus ei ulotu. Näillä uuden ajan duunareilla luokkatietoisuus ei riitä edes paremman palkan vaatimiseen. Samaan aikaan kun jäävuoret sulavat pikaruokapaikan televisioruuduilla, he käyttävät energiansa tärkeilyyn ja asiakkaiden kiusaamiseen.

Vaikka Meke ja Koistinen ovat tämän ajan yleistyvän kyynisyyden metaforia, rajauksensa takia esitys tulee väkisinkin piirtäneeksi juuri duunariluokasta erityisen toivottoman ja vastenmielisen kuvan. Samalla minkäänlaiseen maailmanparantamiseen yhä uskovalle katsojalle esityksen lohduton nihilismi jättää ilkeän jälkimaun.

Satu Rasila, Paleface & Mikko Kouki: Varissuo

Esitykset Turun Kaupunginteatterissa 30.3.2019 asti

Anna Krogerus & Kaisa-Liisa Logren: 9 hyvää syytä elää 

Esitykset Ryhmäteatterissa 15.12. asti

Okko Leo & Mika Leskinen: Ateria

Esitykset KOM-teatterissa 15.12. asti

 

Kommentoi Facebookissa
Olutposti 2019
Etnosoi 2019