unelmatehdas

Jätkät ja neidot unelmoivat

Jätkät ja neidot unelmoivat

Unelmatehdas Liisankadulla – Suomen Filmiteollisuus Oy:n tarina

Outi Hupaniitty, Kimmo Laine, Minna Santakari, Juha Seitajärvi (toim.)




Suomen Filmiteollisuus Oy tehtaili vuosina 1934–1963 jopa 237 pitkää näytelmäelokuvaa. Ajan klassikoista tulee mieleen agraari-Suomen ulkokuvia, joissa vilja lainehtii Sibeliuksen Karelia-sarjan soidessa, kun Ansa ja Tauno vetäytyvät lemmenhetkiinsä heinä­latoon. 

Joskus mieleen palautuu syntisen city-elämän ensiaskeleet, kun komisario Palmu joutuu selvittämään stadilaisten snobien veritekoja. 

Mitä Suomen elokuvista ei tule katsojalle mieleen, on kantakaupungin pienin valtaväylä eli Liisankatu ja sen sisäpihalle piilotettu halli, jossa unelmia on kuvattu ja työstetty.

Kun Suomen tuotteliain ja valtavan tietomäärän hallitseva elokuvatutkija Peter von Bagh siirtyi taivaalliseen tähtikaartiin vuonna 2014, kirja-alalla pelättiin, että elokuvan historiasta kertovien kirjojen vyöry markkinoille hiipuu. Onneksi Unelmatehdas Liisankadulla on ilmestynyt! Elokuvan tutkimus ja tulkinnat ovat siis kulttuurissamme voimissaan. 

Eräs teoksen ansiois­ta on lukijan innostaminen pohtimaan viihteellisen elokuvan poliittisuutta. Silloinkin, kun markkinoille suollettiin muka ”vain” rillumareitä, kulkuriromantiikkaa tai tukinuittoa, rakennettiin kansakunnan identiteettiä määritteleviä tarinoita ja vahvistettiin nuorison moraalia sotien heikentämässä ja haurastuneessa menetettyjen isien maassa. 

 

Kommentoi Facebookissa